Your elusive creative genius | Elizabeth Gilbert

Kääntäjä: Markus Kalela Oikolukija: Ulla Vainio

I am a writer.

Olen kirjailija.

Writing books is my profession but it's more than that, of course.

Kirjojen kirjoittaminen on ammattini, mutta tietysti enemmänkin.

It is also my great lifelong love and fascination.

Se on myös suuri elämänmittainen rakkauteni ja innostukseni.

And I don't expect that that's ever going to change.

Enkä odota sen koskaan muuttuvan.

But, that said, something kind of peculiar has happened recently

Mutta, näin sanottuani, jotakin omituista on tapahtunut hiljattain

in my life and in my career,

elämässäni ja urallani,

which has caused me to have to recalibrate my whole relationship with this work.

jotakin, joka on pakottanut minut tarkistamaan koko suhtautumiseni tähän työhön.

And the peculiar thing is that I recently wrote this book,

Tuo omituinen asia on se, että kirjoitin hiljattain tämän kirjan,

this memoir called "Eat, Pray, Love"

tämän muistelman nimeltä "Eat, Pray, Love",

which, decidedly unlike any of my previous books,

joka, toisin kuin yksikään aikaisempi kirjani,

went out in the world for some reason, and became this big,

jostakin syystä löysi tiensä maailmalle ja siitä tuli tämä iso

mega-sensation, international bestseller thing.

megasensaatio, kansainvälinen menestysteos.

The result of which is that everywhere I go now,

Tämän seurauksena, minne tahansa menenkin

people treat me like I'm doomed.

ihmiset kohtelevat minua kuin olisin tuomittu.

Seriously -- doomed, doomed!

Olen tosissani -- tuomittu, tuomittu!

Like, they come up to me now, all worried, and they say,

Ja he tulevat luokseni huolestuneena ja sanovat,

"Etkö ole huolissasi -- etkö pelkää, ettet koskaan kykene ylittämään tuota?

"Aren't you afraid you're never going to be able to top that?

Aren't you afraid you're going to keep writing for your whole life

Etkö pelkää, että jatkat kirjoittamista koko elämäsi

and you're never again going to create a book

etkä koskaan enää kirjoita kirjaa,

that anybody in the world cares about at all,

josta kukaan maailmassa kiinnostuisi alkuunkaan,

ever again?"

enää koskaan?"

So that's reassuring, you know.

Sehän on rauhoittavaa.

But it would be worse, except for that I happen to remember

Mutta se olisi pahempaa, ellen sattuisi muistamaan,

that over 20 years ago, when I was a teenager,

että yli 20 vuotta sitten, kun ensimäistä kertaa aloin kertoa ihmisille -- ollessani teini-ikäinen --

when I first started telling people that I wanted to be a writer,

että haluan olla kirjailija,

kohtasin tämän saman pelonomaisen reaktion.

I was met with this same sort of fear-based reaction.

Ihmiset sanoivat: "Etkö pelkää, ettet tule koskaan menestymään?

And people would say, "Aren't you afraid you're never going to have any success?

Aren't you afraid the humiliation of rejection will kill you?

Etkö pelkää, että torjutuksi tulemisen aiheuttama häpeä tappaa sinut?

Aren't you afraid that you're going to work your whole life at this craft

Etkö pelkää, että tulet käyttämään tähän koko elämäsi

ilman, että se ikinä johtaa mihinkään

and nothing's ever going to come of it

ja tulet kuolemaan särkyneiden haaveiden keskelle

and you're going to die on a scrap heap of broken dreams

tappion katkera maku suussasi?"

with your mouth filled with bitter ash of failure?"

(Naurua)

(Laughter)

Like that, you know.

Tiedättehän.

The answer -- the short answer to all those questions is, "Yes."

Vastaus -- kaikkiin noihin kysymyksiin on: "Kyllä".

Yes, I'm afraid of all those things.

Pelkään kaikkia noita asioita.

And I always have been.

Olen aina pelännyt.

And I'm afraid of many, many more things besides

Ja niiden lisäksi pelkään monia muita asioita,

that people can't even guess at,

joita ihmiset eivät osaa edes arvata.

like seaweed and other things that are scary.

Kuten merilevää ja muita pelottavia asioita.

But, when it comes to writing,

Mutta, mitä tulee kirjoittamiseen,

the thing that I've been sort of thinking about lately, and wondering about lately,

olen viime aikoina miettinyt ja kummastellut, että miksi?

is why?

Onko se järkevää?

You know, is it rational?

Onko loogista, että kenenkään tulisi olla peloissaan

Is it logical that anybody should be expected

to be afraid of the work that they feel they were put on this Earth to do.

työstä, jonka he kokevat olevan heille tarkoitettu.

And what is it specifically about creative ventures

Ja mikä tekee luovista hankkeista sellaisia, että

that seems to make us really nervous about each other's mental health

ne saavat meidät todella hermostuneiksi toistemme henkisestä hyvinvoinnista

in a way that other careers kind of don't do, you know?

tavalla, jolla mitkään muut ammatit eivät saa?

Like my dad, for example, was a chemical engineer

Kuten esimerkiksi isäni, joka oli kemian alan insinööri,

and I don't recall once in his 40 years of chemical engineering

en muista kertaakaan hänen 40-vuotisen uransa aikana

anybody asking him if he was afraid to be a chemical engineer, you know?

kenenkään kysyneen häneltä pelkäsikö hän olla kemian alan insinööri?

"That chemical-engineering block, John, how's it going?"

Hei John, miten kemian alan insinöörin työkammosi jaksaa?

It just didn't come up like that, you know?

Se ei vain tullut esille.

But to be fair, chemical engineers as a group

Mutta, totuuden nimissä, kemian alan insinöörit

haven't really earned a reputation over the centuries

eivät ole vuosisatojen saatossa keränneet mainetta

for being alcoholic manic-depressives.

alkoholisteina ja maanis-depressiivisinä.

(Laughter)

(Naurua)

We writers, we kind of do have that reputation,

Me kirjailijat, meillä on hiukan tuollainen maine,

and not just writers, but creative people across all genres,

eikä ainoastaan kirjailijoilla vaan vaikuttaa siltä, että luovia ihmisiä,

it seems, have this reputation for being enormously mentally unstable.

tyylilajista riippumatta, pidetään mieleltään valtavan epätasapainoisina.

And all you have to do is look at the very grim death count

Eikä tarvitse kuin vilkaista sitä kaameaa määrää

in the 20th century alone, of really magnificent creative minds

pelkästään 1900-luvulla kuolleita upeita luovia persoonallisuuksia,

who died young and often at their own hands, you know?

jotka kuolivat nuorina ja usein oman kätensä kautta.

And even the ones who didn't literally commit suicide

Ja jopa ne, jotka eivät suoranaisesti tehneet itsemurhaa,

seem to be really undone by their gifts, you know.

vaikuttavat joutuneen lahjojensa murskaamiksi.

Norman Mailer, just before he died, last interview, he said,

Norman Mailer sanoi viimeisessä haastattelussaan, juuri ennen kuolemaansa

"Every one of my books has killed me a little more."

"Jokainen kirjani on tappanut minua hiukan lisää."

An extraordinary statement to make about your life's work.

Harvinainen toteamus henkilön omasta elämäntyöstä.

But we don't even blink when we hear somebody say this,

Mutta me emme edes silmäämme räpäytä, kun kuulemme jonkun sanovan tuollaista,

because we've heard that kind of stuff for so long

koska olemme kuulleet sellaista niin pitkään

and somehow we've completely internalized and accepted collectively

ja olemme jotenkin täysin sisäistäneet ja yhteisesti hyväksyneet

this notion that creativity and suffering are somehow inherently linked

käsityksen siitä, että luovuus ja kärsimys ovat jotenkin luonnostaan kytköksissä

and that artistry, in the end, will always ultimately lead to anguish.

ja että taiteellisuus johtaa lopulta aina ahdistukseen.

And the question that I want to ask everybody here today

Kysymys, jonka haluan esittää kaikille täällä tänään

is are you guys all cool with that idea?

on: oletteko sinut tuon ajatuksen kanssa?

Are you comfortable with that?

Oletteko sinut sen kanssa --

Because you look at it even from an inch away and, you know --

koska sitä katsoo vain tuumankin päästä ja --

I'm not at all comfortable with that assumption.

minä en ole sinut sen olettaman kanssa.

I think it's odious.

Minusta se on vastenmielinen.

And I also think it's dangerous,

Mielestäni se on myös vaarallinen,

and I don't want to see it perpetuated into the next century.

enkä halua nähdä sen säilyvän seuraavalle vuosisadalle.

Mielestäni on parempi, jos kannustamme luovia yksilöitä elämään.

I think it's better if we encourage our great creative minds to live.

And I definitely know that, in my case -- in my situation --

Ja tiedän varmaksi, että minun tapauksessani -- minun tilanteessani --

it would be very dangerous for me to start sort of leaking down that dark path

olisi hyvin vaarallista alkaa lipsua tuolle pimeälle olettamuksen polulle

of assumption,

erityisesti, kun ottaa huomioon urani

particularly given the circumstance that I'm in right now in my career.

tämänhetkiset olosuhteet.

Which is -- you know, like check it out,

Jotka ovat -- katsokaa,

I'm pretty young, I'm only about 40 years old.

olen melko nuori, olen vain noin 40-vuotias.

Minulla on ehkä vielä toiset neljä vuosikymmentä töitä edessäni.

I still have maybe another four decades of work left in me.

And it's exceedingly likely that anything I write from this point forward

Ja on yhä todennäköisempää, että tästä eteenpäin kaikkea kirjoittamaani

is going to be judged by the world as the work that came after

tullaan arvioimaan maailmalla työnä, jonka tein

the freakish success of my last book, right?

viimeisimmän, järjettömän menestyksekkään kirjani jälkeen.

I should just put it bluntly, because we're all sort of friends here now --

Minun pitäisi puhua suoraan, koska olemme kaikki kuin ystäviä täällä --

it's exceedingly likely that my greatest success is behind me.

on yhä todennäköisempää, että suurin menestykseni on takanapäin.

So Jesus, what a thought!

Voi Jeesus mikä ajatus!

That's the kind of thought that could lead a person

Tiedättehän, tuollainen ajatus voisi saada ihmisen

to start drinking gin at nine o'clock in the morning,

aloittamaan ginin juomisen aamuyhdeksältä,

and I don't want to go there.

enkä halua päätyä siihen.

(Laughter)

(Naurua)

I would prefer to keep doing this work that I love.

Mieluummin jatkaisin tätä työtä, jota rakastan.

Ja niinpä kysymys kuuluu, kuinka?

And so, the question becomes, how?

And so, it seems to me, upon a lot of reflection,

Pitkän pohdinnan jälkeen minusta vaikuttaa siltä, että

that the way that I have to work now, in order to continue writing,

voidakseni jatkaa kirjoittamista, minun täytyy työskennellä siten,

is that I have to create some sort of protective psychological construct, right?

että luon itselleni jonkinlaisen suojaavan psykologisen rakennelman.

I have to sort of find some way to have a safe distance

Minun täytyy löytää jokin keino pitää kirjoittaessani turvaväli

between me, as I am writing, and my very natural anxiety

itseni ja kirjoituksiini kohdistuvien reaktioiden aiheuttaman,

about what the reaction to that writing is going to be, from now on.

minulle niin luonnollisen ahdistuksen välissä.

And, as I've been looking, over the last year,

Etsiessäni viimeisen vuoden ajan malleja siitä, kuinka voisin tehdä sen,

for models for how to do that,

I've been sort of looking across time,

olen katsellut halki aikojen

and I've been trying to find other societies

ja olen yrittänyt löytää muita yhteiskuntia

to see if they might have had better and saner ideas than we have

nähdäkseni olisiko heillä ollut meitä parempia ja järkevämpiä ajatuksia

about how to help creative people

luovien ihmisten auttamisesta pärjäämään

sort of manage the inherent emotional risks of creativity.

luovuuteen liittyvien tunnepohjaisten riskien kanssa.

And that search has led me to ancient Greece and ancient Rome.

Ja tuo etsintä johti minut antiikin Kreikkaan ja antiikin Roomaan.

So stay with me, because it does circle around and back.

Pysytelkää siis kanssani, koska tarina poukkoilee sinne tänne.

But, ancient Greece and ancient Rome --

Mutta antiikin Kreikassa ja antiikin Roomassa --

people did not happen to believe that creativity

ihmiset eivät sattuneet uskomaan siihen, että luovuus

came from human beings back then, OK?

olisi peräisin ihmisistä.

People believed that creativity was this divine attendant spirit

Ihmiset uskoivat, että luovuus oli jumalainen palvelijahenki,

that came to human beings from some distant and unknowable source,

joka tuli ihmisiin jostakin kaukaisesta ja tuntemattomasta lähteestä,

for distant and unknowable reasons.

kaukaisten ja tuntemattomien syiden vuoksi.

The Greeks famously called these divine attendant spirits of creativity "daemons."

Kreikkalaiset kutsuivat näitä luovuuden jumalaisia palvelijahenkiä "demoneiksi".

Socrates, famously, believed that he had a daemon

Sokrates tunnetusti uskoi, että hänellä oli demoni,

who spoke wisdom to him from afar.

joka puhui hänelle viisauksia kaukaisuudesta.

The Romans had the same idea,

Roomalaisilla oli sama idea,

but they called that sort of disembodied creative spirit a genius.

mutta he kutsuivat tuollaisia näkymättömiä henkiä neroiksi.

Which is great, because the Romans did not actually think

Se on hienoa, koska roomalaiset eivät oikeastaan ajatelleet,

that a genius was a particularly clever individual.

että nero olisi erityisen taitava yksilö.

They believed that a genius was this, sort of magical divine entity,

He uskoivat, että nerous on jokin taianomainen jumalainen entiteetti,

who was believed to literally live in the walls of an artist's studio,

jonka uskottiin kirjaimellisesti asuvan taiteilijan

studion seinissä kuten kotitonttu Dobby,

kind of like Dobby the house elf,

and who would come out

ja joka tulee ulos ja näkymättömästi auttaa taiteilijaa tämän työssä

and sort of invisibly assist the artist with their work

ja muotoilee työn lopputuloksen.

and would shape the outcome of that work.

So brilliant -- there it is, right there, that distance that I'm talking about --

Loistavaa -- siinä se on, juuri se välimatka, josta puhun --

that psychological construct to protect you from the results of your work.

se psykologinen rakennelma, joka suojelee ihmistä työnsä tuloksilta.

And everyone knew that this is how it functioned, right?

Ja kaikki tiesivät, että näin se toimii.

So the ancient artist was protected from certain things,

Niinpä antiikin taiteilijat olivat suojassa tietyiltä asioita,

like, for example, too much narcissism, right?

kuten esimerkiksi liialliselta narsismilta.

If your work was brilliant, you couldn't take all the credit for it,

Jos työ oli loistava, ei voinut ottaa siitä kaikkea kunniaa,

everybody knew that you had this disembodied genius who had helped you.

koska kaikki tiesivät, että tuo näkymätön nero oli auttanut taiteilijaa.

If your work bombed, not entirely your fault, you know?

Jos työ näet meni mönkään, se ei ollut täysin oma syy.

Everyone knew your genius was kind of lame.

Kaikki tiesivät, että henkilön nero oli hiukan kehno.

(Laughter)

Ja näin länsimaiset ihmiset ajattelivat luovuudesta pitkän aikaa.

And this is how people thought about creativity in the West

for a really long time.

Ja sitten tuli renessanssi ja muutti kaiken.

And then the Renaissance came and everything changed,

and we had this big idea, and the big idea was,

Saimme tämän suuren ajatuksen

let's put the individual human being at the center of the universe

laittaa ihminen koko maailmakaikkeuden keskipisteeksi

kaikkien jumalten ja mysteerien yläpuolelle siten, ettei

above all gods and mysteries,

and there's no more room for mystical creatures

jumalaisten määräysten mukaan toimiville mystisille olennoille jäänyt tilaa.

who take dictation from the divine.

And it's the beginning of rational humanism,

Ja niin sai alkunsa rationaalinen humanismi,

and people started to believe that creativity

ja ihmiset alkoivat uskoa luovuuden tulevan

kokonaan yksilöstä itsestään.

came completely from the self of the individual.

And for the first time in history,

Ja ensimmäistä kertaa historiassa

you start to hear people referring to this or that artist as being a genius,

ihmiset alkavat kutsua tiettyjä taiteilijoita neroiksi sen sijaan,

rather than having a genius.

että heillä olisi nero.

And I got to tell you, I think that was a huge error.

Ja minun täytyy sanoa teille, että se oli mielestäni suuri virhe.

You know, I think that allowing somebody, one mere person

Tiedättekö, mielestäni siinä, että yhden vaivaisen ihmisen annetaan

to believe that he or she is like, the vessel,

uskoa, että hän on kuin alus,

you know, like the font and the essence and the source

kuin kaiken jumalaisen, luovan, tuntemattoman, ikuisen mysteerin

lähde ja syvin olemus, on hiukan liian paljon vastuuta

of all divine, creative, unknowable, eternal mystery

is just a smidge too much responsibility to put on one fragile, human psyche.

yhden hauraan ihmisen psyyken kannettavaksi.

It's like asking somebody to swallow the sun.

Se on kuin pyytäisi jotakuta nielaisemaan auringon.

It just completely warps and distorts egos,

Se vain vääntää ja vääristää täysin egoja

and it creates all these unmanageable expectations about performance.

ja luo näitä hallitsemattomia odotuksia suorituskykyyn liittyen.

And I think the pressure of that

Ja luulen, että tuollainen paine

has been killing off our artists for the last 500 years.

on tappanut taiteilijoitamme viimeiset 500 vuotta.

And, if this is true,

Ja, jos tämä on totta,

and I think it is true,

ja uskon sen olevan,

the question becomes, what now?

kysymys kuuluu, mitä nyt?

Can we do this differently?

Voimmeko toimia toisin?

Maybe go back to some more ancient understanding

Ehkä voimme palata johonkin antiikkiseen ymmärrykseen

about the relationship between humans and the creative mystery.

ihmisen ja luovuuden mysteerin välisestä suhteesta.

Maybe not.

Ehkä emme.

Maybe we can't just erase 500 years of rational humanistic thought

Ehkä emme voi vain pyyhkiä pois 500 vuoden rationaalisen humanismin ajatuksia

in one 18 minute speech.

yhden 18 minuutin puheen aikana.

And there's probably people in this audience

Ja yleisössä varmaankin on ihmisiä,

who would raise really legitimate scientific suspicions

jotka tulisivat nostamaan esille tieteellisesti päteviä epäilyksiä

about the notion of, basically, fairies

liittyen keijuihin,

who follow people around rubbing fairy juice on their projects and stuff.

jotka seuraavat ihmisiä ja hierovat keijumehua heidän projekteihinsa ja asioihinsa.

I'm not, probably, going to bring you all along with me on this.

En luultavasti saa kaikkia teitä taakseni tässä asiassa.

But the question that I kind of want to pose is --

Mutta kysymys, jonka haluan esittää on --

you know, why not?

miksi ei?

Why not think about it this way?

Miksemme ajattelisi siitä tällä tavalla?

Because it makes as much sense as anything else I have ever heard

Koska siinä on yhtä paljon järkeä kuin missä tahansa muussa kuulemassani

in terms of explaining the utter maddening capriciousness

liittyen luovan prosessin täydellisen sietämättömään

of the creative process.

arvaamattomuuteen.

A process which, as anybody who has ever tried to make something --

Kuten jokainen, joka joskus on yrittänyt tehdä jotain --

eli käytännössä jokainen täällä -- hyvin tietää,

which is to say basically everyone here ---

knows does not always behave rationally.

se prosessi ei aina toimi rationaalisesti.

And, in fact, can sometimes feel downright paranormal.

Ja joka voi itse asiassa toisinaan tuntua suoranaisen paranormaalilta.

I had this encounter recently

Kohtasin hiljattain erityislaatuisen amerikkalaisen runoilijan Ruth Stonen,

where I met the extraordinary American poet Ruth Stone,

who's now in her 90s, but she's been a poet her entire life

joka on yli 90 ja on ollut runoilija koko elämänsä ajan.

and she told me that when she was growing up in rural Virginia,

Hän kertoi minulle, kuinka hän kasvoi Virginian maaseudulla

she would be out working in the fields,

työskennellen pelloilla

and she said she would feel and hear a poem

ja hän kertoi, kuinka hän tunsi ja kuuli runon

coming at her from over the landscape.

tulevan kohti häntä yli maiseman.

And she said it was like a thunderous train of air.

Ja hän sanoi sen tulevan kuin myrskytuuli.

And it would come barreling down at her over the landscape.

Ja se tulisi kuin kaahaten hänen luokseen.

Ja hän tunsi sen tulevan, koska se sai maan keinumaan hänen jalkojensa alla.

And she felt it coming, because it would shake the earth under her feet.

She knew that she had only one thing to do at that point,

Hän tiesi, että siinä vaiheessa oli vain yksi asia tehtävissä,

and that was to, in her words, "run like hell."

ja se oli, hänen sanoin, "juosta kuin hullu".

And she would run like hell to the house

Hän juoksisi kuin hullu taloon,

and she would be getting chased by this poem,

ja runo jahtaisi häntä,

ja jutun juoni oli se, että hänen täytyi löytää pala paperia ja kynä

and the whole deal was that she had to get to a piece of paper and a pencil

riittävän nopeasti, jotta hän pystyisi taltioimaan sen,

fast enough so that when it thundered through her, she could collect it

kun se rynnistäisi hänen lävitseen.

Ja joinain kertoina hän ei olisi riittävän nopea,

and grab it on the page.

And other times she wouldn't be fast enough,

ja hän juoksisi ja juoksisi eikä ehtisi talolle ajoissa

so she'd be running and running, and she wouldn't get to the house

ja runo kaahaisi hänen lävitseen ja hän menettäisi sen.

and the poem would barrel through her and she would miss it

Hän sanoi sen jatkavan halki maiseman

and she said it would continue on across the landscape,

etsien, hänen sanojensa mukaan, "seuraavaa runoilijaa".

looking, as she put it "for another poet."

Ja sitten oli hetkiä --

And then there were these times --

this is the piece I never forgot --

tätä kohtaa en koskaan unohda --

she said that there were moments where she would almost miss it, right?

hän sanoi, että oli hetkiä, jolloin hän melkein kadottaisi runon.

So, she's running to the house and she's looking for the paper

Ja hän juoksi tuolloin taloon ja etsi paperia

ja runo kulki hänen lävitseen

and the poem passes through her,

and she grabs a pencil just as it's going through her,

ja hän tarttui kynään juuri, kun se meni hänen lävitseen

and then she said, it was like she would reach out with her other hand

ja sitten, hän sanoi, että hän ikään kuin kurkottaisi siihen toisella kädellään

ja nappaisi siitä kiinni.

and she would catch it.

Hän tarttuisi runoa sen hännästä

She would catch the poem by its tail,

ja vetäisi sen takaperin ruumiiseensa

and she would pull it backwards into her body

as she was transcribing on the page.

samalla, kun hän kirjaisi sitä paperille.

And in these instances, the poem would come up on the page perfect and intact

Ja näinä kertoina runo muodostuisi paperille täydellisenä ja koskemattomana,

but backwards, from the last word to the first.

mutta takaperin, viimeisestä sanasta ensimmäiseen.

(Laughter)

(Naurua)

So when I heard that I was like -- that's uncanny,

Kun kuulin tuon ajattelin, että se on ällistyttävää,

that's exactly what my creative process is like.

koska se on juuri kuten oma luova prosessini.

(Laughter)

(Naurua)

That's not at all what my creative process is -- I'm not the pipeline!

Se ei ole ollenkaan kuin luova prosessini -- en ole ajatusten liukuhihna!

I'm a mule, and the way that I have to work

Olen jukuripää ja minun täytyy työskennellä siten,

is I have to get up at the same time every day,

että nousen ylös joka päivä samaan aikaan

ja hikoilen ja raadan ja kaahaan sen läpi todella epämukavasti.

and sweat and labor and barrel through it really awkwardly.

Mutta kaikessa jukuripäisyydessäni

But even I, in my mulishness,

even I have brushed up against that thing, at times.

toisinaan jopa minä olen kohdannut sitä.

And I would imagine that a lot of you have too.

Ja uskoisin, että myös moni teistä.

You know, even I have had work or ideas come through me from a source

Tiedättekö, että jopa minä olen kokenut työn tai ideoiden kulkevan lävitseni

that I honestly cannot identify.

lähteestä, jota en tunnista.

And what is that thing?

Ja mikä se lähde on?

And how are we to relate to it in a way that will not make us lose our minds,

Ja kuinka voimme suhtautua siihen tavalla, joka ei saa meitä menettämään järkeämme

but, in fact, might actually keep us sane?

vaan itse asiassa auttaa meitä pysymään järjissämme?

And for me, the best contemporary example that I have of how to do that

Ja paras nykypäivän esimerkki minulle on ollut

is the musician Tom Waits,

muusikko Tom Waits,

who I got to interview several years ago on a magazine assignment.

jota sain haastatella useita vuosia sitten aikakauslehtijuttua varten.

And we were talking about this,

Ja keskustelimme tästä,

and you know, Tom, for most of his life, he was pretty much the embodiment

ja tiedättehän, Tom oli suurimman osan elämästään melko pitkälti

of the tormented contemporary modern artist,

nykyaikaisen, modernin piinatun artistin ruumiillistuma,

joka yritti hallita

trying to control and manage and dominate

these sort of uncontrollable creative impulses

tällaisia hallitsemattomia luovuuden impulsseja,

that were totally internalized.

jotka olivat täysin sisäistettyjä.

But then he got older, he got calmer,

Mutta sitten hänestä tuli vanhempi, hän rauhoittui

and one day he was driving down the freeway in Los Angeles,

ja yhtenä päivänä hän ajoi moottoritietä Los Angelesissä,

and this is when it all changed for him.

ja tuolloin kaikki muuttui.

And he's speeding along, and all of a sudden

Hän kaasutti menemään ja yhtäkkiä

he hears this little fragment of melody,

hän kuuli melodian pätkän,

that comes into his head as inspiration often comes, elusive and tantalizing,

joka tuli hänen päähänsä, kuten inspiraatio usein tulee, vaikeasti tavoitettavana ja härnäävänä

and he wants it, it's gorgeous,

ja hän haluaa sen. Se on mahtava,

and he longs for it, but he has no way to get it.

ja hän haluaa sen, mutta hänellä ei ole siihen keinoa.

He doesn't have a piece of paper, or a pencil, or a tape recorder.

Hänellä ei ole paperinpalaa, ei kynää,

hänellä ei ole nauhuria.

So he starts to feel all of that old anxiety start to rise in him

Joten hän alkaa tuntea sen vanhan ahdistuksen nousevan sisällään

tyyliin: "Menetän tämän,

like, "I'm going to lose this thing,

and I'll be be haunted by this song forever.

ja tämä laulu tulee piinaamaan minua ikuisesti.

I'm not good enough, and I can't do it."

En ole tarpeeksi hyvä enkä pysty siihen".

And instead of panicking, he just stopped.

Panikoinnin sijaan hän vain lopetti.

He just stopped that whole mental process and he did something completely novel.

Hän vain lopetti koko ajatusprosessin,

ja teki jotakin täysin ennennäkemätöntä.

He just looked up at the sky, and he said,

Hän vain katsoi kohti taivasta ja sanoi

"Excuse me, can you not see that I'm driving?"

"Anteeksi, etkö näe, että ajan?"

(Laughter)

(Naurua)

"Do I look like I can write down a song right now?

"Näytänkö siltä, että voin kirjoittaa laulun juuri nyt?

If you really want to exist, come back at a more opportune moment

Jos todella tahdot olla olemassa tule takaisin paremmalla hetkellä,

when I can take care of you.

kun voin pitää sinusta huolen.

Otherwise, go bother somebody else today.

Muussa tapauksessa mene vaivaamaan jotakuta muuta.

Go bother Leonard Cohen."

Mene häiritsemään Leonard Cohenia."

And his whole work process changed after that.

Ja hänen koko prosessinsa muuttui sen jälkeen.

Not the work, the work was still oftentimes as dark as ever.

Ei hänen työnsä, se pysyi yhtä synkkänä kuin aina.

But the process, and the heavy anxiety around it

Mutta prosessi ja raskas ahdistus sen ympärillä

was released when he took the genie, the genius out of him

hävisi, kun hän otti neron sisältään,

where it was causing nothing but trouble, and released it back where it came from,

jossa se aiheutti vain ongelmia, ja vapautti sen sinne mistä se oli tullutkin

ja ymmärsi, ettei sen tarvitse olla sisäinen piinaava asia.

and realized that this didn't have to be this internalized, tormented thing.

Se voisi olla kummallista, ihmeellistä, outoa yhteistyötä,

It could be this peculiar, wondrous, bizarre collaboration,

kind of conversation between Tom and the strange, external thing

kuin keskustelua Tomin ja hänen kummallisen ulkopuolisen asian välillä,

that was not quite Tom.

joka ei aivan ole Tom.

When I heard that story, it started to shift a little bit

Kuullessani tämän tarinan aloin ajautua hiukan samaan suuntaan

the way that I worked too, and this idea already saved me once.

ja se jo kerran pelasti minut.

It saved me when I was in the middle of writing "Eat, Pray, Love,"

Tämä ajatus pelasti minut, kun olin kirjoittamassa kirjaani "Eat, Pray, Love"

and I fell into one of those sort of pits of despair

ja sorruin yhteen niistä epätoivon onkaloista,

that we all fall into when we're working on something and it's not coming

joihin me kaikki putoamme työstäessämme jotakin, joka ei etene

and you start to think this is going to be a disaster, the worst book ever written.

ja alamme ajatella, että siitä tulee katastrofi,

että tästä tulee huonoin koskaan kirjoitettu kirja.

Not just bad, but the worst book ever written.

Ei vain huono, vaan huonoin ikinä kirjoitettu kirja.

Ja aloin ajatella, että minun pitäisi vain hylätä koko projekti.

And I started to think I should just dump this project.

But then I remembered Tom talking to the open air

Mutta sitten muistin Tomin puhumassa taivaalle

and I tried it.

ja kokeilin sitä itse.

So I just lifted my face up from the manuscript

Ja niin minä nostin katseeni käsikirjoituksesta

and I directed my comments to an empty corner of the room.

ja suuntasin kommenttini huoneeni tyhjään nurkkaukseen.

And I said aloud, "Listen you, thing,

Sanoin ääneen: "Kuule sinä, otus,

you and I both know that if this book isn't brilliant

sinä ja minä molemmat tiedämme, että jollei tästä kirjasta

that is not entirely my fault, right?

tule loistava, se ei ole täysin minun vikani.

Because you can see that I am putting everything I have into this,

Koska sinä voit nähdä, että laitan tähän kaikkeni,

I don't have any more than this.

eikä minulla ole tämän enempää annettavaa.

If you want it to be better, you've got to show up and do your part of the deal.

Joten, jos haluat sen olevan parempi, sinun on parempi tulla esiin ja tehdä osuutesi.

Mutta jos et tee sitä, tiedätkö, antaa olla kokonaan.

But if you don't do that, you know what, the hell with it.

Aion jatkaa kirjoittamista kaikesta huolimatta, koska se on työni.

I'm going to keep writing anyway because that's my job.

And I would please like the record to reflect today

Ja tahtoisin saada merkinnän siitä, että

minä ilmestyin tänään töihin tekemään oman osuuteni."

that I showed up for my part of the job."

(Naurua)

(Laughter)

Because --

Koska --

(Applause)

(Suosionosoituksia)

Because in the end it's like this, OK --

näin se lopulta on --

centuries ago in the deserts of North Africa,

vuosisatoja sitten Pohjois-Afrikassa

people used to gather for these moonlight dances of sacred dance and music

ihmiset kerääntyivät kuutamotansseihin, joissa pyhä tanssi ja musiikki

that would go on for hours and hours, until dawn.

jatkuivat tuntikausia aina päivänkoittoon saakka.

They were always magnificent, because the dancers were professionals

Ja ne olivat aina upeita tilaisuuksia, koska tanssijat olivat ammattilaisia

and they were terrific, right?

ja he olivat loistavia.

Mutta aina silloin tällöin, hyvin harvoin, jotakin tapahtui

But every once in a while, very rarely, something would happen,

and one of these performers would actually become transcendent.

ja joku esiintyjistä muuttui yliluonnolliseksi.

And I know you know what I'm talking about,

Ja tiedätte varmaan mistä puhun,

because I know you've all seen, at some point in your life,

koska te kaikki olette jossain vaiheessa elämäänne nähneet tällaisen esityksen.

a performance like this.

It was like time would stop,

Oli kuin aika pysähtyisi,

and the dancer would sort of step through some kind of portal

ja tanssija astuisi jonkinlaisen portaalin läpi

eikä hän tehnyt mitään eri tavalla kuin aiemmin, 1000 aiempana iltana,

and he wasn't doing anything different

than he had ever done, 1,000 nights before,

but everything would align.

mutta kaikki asettuisi kohdalleen.

And all of a sudden, he would no longer appear to be merely human.

Ja yhtäkkiä hän ei enää vaikutakaan olevan pelkkä ihminen.

Hänet onkin valaistu sisältä, valaistu alhaalta

He would be lit from within, and lit from below

and all lit up on fire with divinity.

ja täysin jumalaisen tulen valaisema.

And when this happened, back then,

Ja kun tämä tapahtui, niinä aikoina,

people knew it for what it was, you know, they called it by its name.

ihmiset tiesivät, mistä oli kyse ja he puhuttelivat sitä sen nimellä.

They would put their hands together and they would start to chant,

He laittoivat kätensä yhteen ja alkoivat ylistää,

"Allah, Allah, Allah, God, God, God."

"Allah, Allah, Allah, Jumala, Jumala, Jumala."

That's God, you know.

Se on Jumala, tiedättehän.

Curious historical footnote:

Mielenkiintoinen historiallinen sivuhuomautus --

when the Moors invaded southern Spain, they took this custom with them

kun maurit valloittivat eteläisen Espanjan he toivat tämän tavan mukanaan

and the pronunciation changed over the centuries

ja sen ääntämisasu muuttui vuosisatojen saatossa

from "Allah, Allah, Allah," to "Olé, olé, olé,"

"Allah, Allah, Allahista" muotoon "Ole, ole, ole",

which you still hear in bullfights and in flamenco dances.

jota edelleen kuulee härkätaisteluissa ja flamencotansseissa.

In Spain, when a performer has done something impossible and magic,

Espanjassa, kun esiintyjä on tehnyt jotakin mahdotonta ja taianomaista,

"Allah, olé, olé, Allah, magnificent, bravo,"

"Allah, ole, ole, Allah, mahtavaa, bravo,"

incomprehensible, there it is -- a glimpse of God.

käsittämäntöntä, siinä se on -- vilahdus Jumalasta.

Which is great, because we need that.

Se on mahtavaa, koska tarvitsemme sitä.

But, the tricky bit comes the next morning,

Mutta, vaikea paikka tulee seuraavana aamuna,

for the dancer himself, when he wakes up and discovers

tanssijalle itselleen, kun hän herää

that it's Tuesday at 11 a.m., and he's no longer a glimpse of God.

ja ymmärtää, että on tiistai, kello on 11 eikä hän enää ole vilahdus Jumalasta.

He's just an aging mortal with really bad knees,

Hän on vain ikääntyvä kuolevainen, jolla on todella huonot polvet,

and maybe he's never going to ascend to that height again.

eikä hän ehkä enää koskaan nouse samoihin korkeuksiin uudestaan.

And maybe nobody will ever chant God's name again as he spins,

Eikä kukaan ehkä enää koskaan ylistä Jumalaa hänen tanssiessaan,

and what is he then to do with the rest of his life?

ja mitä hän sitten tekee koko loppuelämänsä?

This is hard.

Tämä on vaikeaa.

This is one of the most painful reconciliations to make

Tämä on yksi kipeimmistä asioista, joihin

in a creative life.

luovassa elämässä tulee alistua.

But maybe it doesn't have to be quite so full of anguish

Mutta ehkä sen ei tarvitse olla aivan niin täynnä tuskaa,

if you never happened to believe, in the first place,

jos alusta pitäen ei sattunutkaan uskomaan,

that the most extraordinary aspects of your being came from you.

että kaikista uskomattomimmat puolet tulivat henkilöstä itsestä.

But maybe if you just believed that they were on loan to you

Vaan ehkä uskoikin, että ne olivat lainassa

from some unimaginable source for some exquisite portion of your life

jostakin vaikeasti kuviteltavasta lähteestä elämän hienoa hetkeä varten

to be passed along when you're finished,

ja sen jälkeen tarkoitettu jaettavaksi eteenpäin jollekin toiselle.

with somebody else.

And, you know, if we think about it this way, it starts to change everything.

Ja tiedättekö, jos ajattelemme näin, kaikki alkaa muuttua.

This is how I've started to think,

Näin minä olen alkanut ajatella

and this is certainly how I've been thinking in the last few months

ja niin olen todellakin ajatellut viimeisten kuukausien ajan

as I've been working on the book that will soon be published,

työskennellessäni kohta julkaistavan kirjani parissa,

as the dangerously, frighteningly over-anticipated follow up

joka on vaarallisen, pelottavan yliodotettu seuraaja

to my freakish success.

epäluonnolliselle menestysteokselleni.

And what I have to sort of keep telling myself

Ja se mitä minun pitää jatkuvasti toistaa itselleni,

when I get really psyched out about that is don't be afraid.

kun todella hermostun asiasta,

on älä pelkää.

Don't be daunted. Just do your job.

Älä lannistu.

Tee vain työsi.

Continue to show up for your piece of it, whatever that might be.

Palaa työsi ääreen, mitä ikinä se onkin.

If your job is to dance, do your dance.

Jos työsi on tanssia, tanssi.

If the divine, cockeyed genius assigned to your case

Jos se jumalainen, kierosilmäinen nero, joka on määrätty tapaukseesi

decides to let some sort of wonderment be glimpsed, for just one moment

päättää näyttää jonkinlaisen pilkahduksen ihmeestä, edes pieneksi hetkeksi

through your efforts, then "Olé!"

sinun työsi kautta niin "Ole!"

Ja jos näin ei käy, tanssi tanssisi kuitenkin.

And if not, do your dance anyhow.

And "Olé!" to you, nonetheless.

Ja "Ole!" sinulle siitä huolimatta.

I believe this and I feel that we must teach it.

Minä uskon tähän ja minusta meidän pitää kertoa siitä.

"Ole!" teille, kaikesta huolimatta,

"Olé!" to you, nonetheless,

just for having the sheer human love and stubbornness

pelkästään siitä, että jääräpäisinä ja rakastavina

to keep showing up.

tulette paikalle yhä uudestaan.

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Suosionosoituksia)

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Suosionosoituksia)

June Cohen: Olé!

June Cohen: Ole!

(Applause)

(Suosionosoituksia)