The continents are moving. When will they collide? - Jean-Baptiste P. Koehl

Kääntäjä: Teemu Korhonen

In the early 20th century,

1900-luvun alkupuolella

a meteorologist named Alfred Wegener noticed striking similarities

meteorologi nimeltä Afred Wegener huomasi silmiinpistäviä yhdenmukaisuuksia

between the coasts of Africa and South America.

Afrikan ja Etelä-Amerikan rannikossa.

These observations led him to propose a controversial new theory:

Havinnot saivat hänet esittämään kiistanalaisen uuden teorian:

perhaps these and many other continents had once been connected

ehkäpä nämä ja monet muut mantereet olivat joskus kiinni toisissaan,

in a single, gigantic landmass.

yksi valtava maa-alue.

Wegener’s Theory of Continental Drift directly contradicted the popular opinion

Wegenerin “Teoria mannerliikunnoista” kyseenalaisti yleisen käsityksen,

that Earth’s continents had remained steady for millennia,

että maapallon mantereet olivat olleet paikallaan vuosituhansia,

and it took almost 50 years for his advocates

ja hänen kannattajiltaan vei 50 vuotta

to convince the larger scientific community.

vakuuttaa suurempi tieteellinen yhteisö.

But today, we know something even more exciting—

Mutta nykyään tiedämme jotain vielä jännittävämpää –

Pangea was only the latest in a long lineage of supercontinents,

Pangaia olikin vain viimeisin pitkässä supermantereiden ketjussa,

and it won’t be the last.

ja se ei tule olemaan viimeinen.

Continental Drift laid the foundation for our modern theory of plate tectonics,

Mannerliikuntateoria loi perustan laattatektoniikan modernille teorialle,

which states that Earth’s crust is made of vast, jagged plates

jonka mukaan maan kuori muodostuu laajoista rosoreunaisista laatoista,

that shift over a layer of partially molten rock called the mantle.

jotka liikkuvat vaipaksi kutsutun osittain sulaneen kivikerroksen päällä.

These plates only move at rates of around 2.5 to 10 centimeters per year,

Nämä laatat liikkuvat vain noin 2,5cm-10cm vuodessa

but those incremental movements shape the planet's surface.

mutta nuo vähittäiset liikkeet muovaavat maapallon pintaa.

So to determine when a new supercontinent will emerge,

Joten määrittääksemme milloin uusi supermanner syntyy

we need to predict where these plates are headed.

meidän täytyy ennustaa mihin nämä laatat ovat matkalla.

One approach here is to look at how they’ve moved in the past.

Yksi tapa on katsoa kuinka ne ovat liikkuneet menneisyydessä.

Geologists can trace the position of continents over time

Geologit pystyvät jäljittämään mannerten sijainnin tiettynä aikana

by measuring changes in Earth’s magnetic field.

mittaamalla maan magneettikentän muutoksia.

When molten rock cools, its magnetic minerals are “frozen”

Kun sula kivi jäähtyy, sen magneettiset mineraalit “jäätyvät”

at a specific point in time.

tietyllä ajan hetkellä.

So by calculating the direction and intensity

Siksi laskemalla tietyn kiven magneettikentän

of a given rock’s magnetic field,

suunta ja voimakkuus,

we can discover the latitude at which it was located at the time of cooling.

voimme selvittää millä leveysasteella se oli jäähtymisensä aikana.

But this approach has serious limitations.

Mutta tällä menetelmällä on suuria rajoituksia.

For one thing, a rock’s magnetic field doesn’t tell us the plate’s longitude,

Ensiksikin, kiven magneettikenttä ei kerro meille laatan pituusastetta ja

and the latitude measurement could be either north or south.

leveysasteen lukema voi olla joko pohjoista tai eteläistä leveyttä.

Worse still, this magnetic data gets erased when the rock is reheated,

Vielä pahempi, magneettinen tieto häviää, kun kivi uudelleenlämpenee,

like during continental collisions or volcanic activity.

kuten mannerten törmäyksessä ja vulkaanisessa toiminnassa.

So geologists need to employ other methods to reconstruct the continents’ positions.

Siispä geologien on käytettävä muita mene- telmiä mannerten liikkeiden selvittämiseen

Dating local fossils and comparing them to the global fossil record

Paikallisten fossiilien ajoittaminen ja vertailu maailmanlaajuisiin tietoihin

can help identifying previously connected regions.

auttaa selvittämään aiemmin yhteydessä olleet alueet.

The same is true of cracks and other deformations in the Earth's crust,

Sama pätee halkeamiin ja epämuodostumiin maan kuoressa,

which can sometimes be traced across plates.

jotka voidaan joskun jäljittää laattojen välillä.

Using these tools, scientists have pieced together

Näillä työkaluilla tutkijat ovat saaneet kokoon melko

a relatively reliable history of plate movements,

luotettavan laattojen liikkeen historian,

and their research revealed a pattern spanning hundreds of millions of years.

ja heidän tutkimuksensa paljastaa satojen milj. vuosien päähän ulottuvan kaavan.

What’s now known as the Wilson Cycle

Wilson-syklinä tunnettu kierto

predicts how continents diverge and reassemble.

ennustaa, kuinka mantereet hajoavat ja uudelleenyhtyvät.

And it currently predicts the next supercontinent will form

Ja nyt se ennustaa, että seuraava supermanner muodostuu

50 to 250 million years from now.

50-250 miljoonan vuoden päästä.

We don’t have much certainty on what that landmass will look like.

Emme tiedä varmuudella, miltä manner tulee näyttämään.

It could be a new Pangea that emerges from the closing of the Atlantic.

Se voi olla uusi Pangea, joka muodostuu, kun Atlantti umpeutuu.

Or it might result from the formation of a new Pan-Asian ocean.

Tai se voi olla tulos uuden pan-aasialaisen valtameren synnystä.

But while its shape and size remain a mystery,

Mutta vaikka sen muoto ja koko säilyvät mysteerinä,

we do know these changes will impact much more than our national borders.

tiedämme, että muutokset tulevat vaikut- tamaan enemmän kuin kansalliset rajamme.

In the past, colliding plates have caused major environmental upheavals.

Menneisyydessä törmäävät laatat ovat synnyttäneet suuria ympäristömullistuksia.

When the Rodinia supercontinent broke up circa 750 million years ago,

Kun Rodinia-supermanner hajosi noin 750 miljoonaa vuotta sitten,

it left large landmasses vulnerable to weathering.

se jätti suuria maa-alueita sääolosuhteiden armoille.

This newly exposed rock absorbed more carbon dioxide from rainfall,

Paljastunut kivi imi enemmän hiilidioksidia sadevedestä

eventually removing so much atmospheric CO2

poistaen lopulsta niin suuria määriä hiilidioksidia ilmakehästä, että

that the planet was plunged into a period called Snowball Earth.

planeettamme joutui aikakauteen, jota kutsutaan lumipallomaaksi

Over time, volcanic activity released enough CO2 to melt this ice,

Aikojen saatossa tulivuorista tuli riittävästi hiilidioksidia sulattamaan

but that process took another 4 to 6 million years.

jään, mutta se kesti toiset 4-6 miljoonaa vuotta.

Meanwhile, when the next supercontinent assembles,

Samalla, kun seuraava supermanner syntyy, se todennäköisesti

it's more likely to heat things up.

lämmittää maapalloa.

Shifting plates and continental collisions could create and enlarge

Liikkuvat laatat ja mannerten törmäykset voivat synnyttää ja suurentaa

cracks in the Earth’s crust,

halkeamia maan kuoressa,

potentially releasing huge amounts of carbon and methane into the atmosphere.

mahdollisesti vapauttaen suuria määriä hiiltä ja metaania ilmakehään.

This influx of greenhouse gases would rapidly heat the planet,

Kasvihuonekaasujen tulva lämmittäisi nopeasti planeettaa,

possibly triggering a mass extinction.

mahdollisesti laukaisten massasukupuuton.

The sheer scale of these cracks would make them almost impossible to plug,

Näiden halkeamien valtava koko tekisi niiden tukkimisesta lähes mahdotonta,

and even if we could, the resulting pressure would just create new ruptures.

ja vaikka onnistuisimmekin, syntyvä paine aiheuttaisi uusia repeytymiä.

Fortunately, we have at least 50 million years to come up with a solution here,

Onneksi meillä on ainakin 50 miljoonaa vuotta aikaa ratkaisun keksimiseen,

and we might already be onto something.

ja meillä saattaa olla jo idea.

In Iceland, recently conducted trials were able to store carbon in basalt,

Islannissa onnistuttii hiljattain kokeissa varastoimaan hiilta basalttiin,

rapidly transforming these gases into stone.

jolloin nämä kaasut muuttuivat nopeasti kiveksi.

So it’s possible a global network of pipes

Joten on mahdollista, että maailmanlaajuinen putkiverkosto

could redirect vented gases into basalt outcrops,

voisi ohjata kaasut basalttiesiintymiin lieventäen

mitigating some of our emissions now and protecting our supercontinental future.

lieventäen tämänhetkisiä päästöjämme ja turvaten supermannertulevaisuuttamme.