Steven Addis: A father-daughter bond, one photo at a time

Translator: Joseph Geni Reviewer: Morton Bast

Kääntäjä: Ville Martikainen Oikolukija: Ulla Vainio

Photography has been my passion

Valokuvaaminen on ollut intohimoni

ever since I was old enough to pick up a camera,

siitä asti kun olin tarpeeksi vanha pitelemään kameraa.

but today I want to share with you

Tänään haluan kuitenkin jakaa kanssanne

the 15 most treasured photos of mine,

15 tärkeintä valokuvaani,

and I didn't take any of them.

joista en ole itse ottanut ainoatakaan.

There were no art directors, no stylists,

Paikalla ei ollut ohjaajia tai stylistejä,

no chance for reshoots, not even any regard for lighting.

ei mahdollisuutta uusintaotoksiin eikä edes valaistuksen hiomiseen.

In fact, most of them were taken by random tourists.

Itse asiassa, useimmat kuvista ovat satunnaisten turistien ottamia.

My story begins

Tarinani alkaa New Yorkista,

when I was in New York City for a speaking engagement,

missä olin pitämässä puhetta.

and my wife took this picture of me holding my daughter

Vaimoni otti tämän kuvan, jossa tyttäreni on sylissäni

on her first birthday. We're on the corner of 57th and 5th.

hänen ensimmäisenä syntymäpäivänään. Olemme 57:nnen ja 5:nnen kadun kulmassa.

We happened to be back in New York exactly a year later,

Olimme sattumalta uudestaan New Yorkissa tasan vuoden päästä,

so we decided to take the same picture.

joten päätimme ottaa saman kuvan uudestaan.

Well you can see where this is going.

Voittekin nähdä mihin tämä johtaa.

Approaching my daughter's third birthday,

Tyttäreni kolmannen syntymäpäivän lähestyessä vaimoni ehdotti,

my wife said, "Hey, why don't you take Sabina back to New York

että veisin Sabinan takaisin New Yorkiin isä-tytär-matkalle

and make it a father-daughter trip, and continue the ritual?"

ja jatkaisin samalla perinnettä.

This is when we started asking passing tourists to take the picture.

Silloin pyysimme ensimmäistä kertaa ohikulkevia turisteja ottamaan kuvamme.

You know, it's remarkable how universal

On ihmeellistä miten yleismaailmallista

the gesture is of handing your camera to a total stranger.

kameran ojentaminen täysin tuntemattomalle onkaan.

No one's ever refused, and luckily no one's ever run off with our camera.

Kukaan ei ole ikinä kieltäytynyt eikä kukaan ole onneksi paennut kameramme kanssa.

Back then, we had no idea how much this trip would change our lives.

Silloin meillä ei ollut vielä aavistustakaan miten tärkeä tämä matka meille olisi.

It's really become sacred to us.

Siitä on todellakin tullut meille pyhä.

This one was taken just weeks after 9/11,

Tämä on otettu vain pari viikkoa WTC-iskujen jälkeen.

and I found myself trying to explain what had happened that day

Muistan yrittäneeni selittää mitä sinä päivänä oli tapahtunut niin,

in ways a five-year-old could understand.

että viisivuotiaskin ymmärtäisi.

So these photos are far more than proxies

Nämä valokuvat eivät ole ainoastaan

for a single moment, or even a specific trip.

ikkunoita tiettyyn hetkeen tai edes tiettyyn matkaan.

They're also ways for us to freeze time

Ne ovat keinoja jäädyttää aika

for one week in October

yhdeksi lokakuiseksi viikoksi

and reflect on our times

ja katsoa ajassa taaksepäin.

and how we change from year to year,

Miten muutumme vuodesta toiseen.

and not just physically, but in every way.

Emme ainoastaan fyysisesti vaan kaikin tavoin.

Because while we take the same photo,

Sillä aina kun otamme uuden kuvan,

our perspectives change,

näkökulmamme muuttuvat,

and she reaches new milestones,

tyttäreni saavuttaa uusia virstanpylväitä

and I get to see life through her eyes,

ja minä näen elämän hänen silmiensä kautta --

and how she interacts with and sees everything.

miten hän kokee ja näkee kaiken.

This very focused time we get to spend together

Vaalimme yhdessä vietettyä aikaamme,

is something we cherish and anticipate the entire year.

ja odotamme sitä innolla koko vuoden.

Recently, on one trip, we were walking,

Hiljattain olimme kävelemässä eräällä matkoistamme,

and she stops dead in her tracks,

kun Sabina yllättäen pysähtyi

and she points to a red awning of the doll store

ja osoitti nukkekaupan punaista markiisia,

that she loved when she was little

jota hän rakasti ollessaan pieni

on our earlier trips.

aikaisemmilla matkoillamme.

And she describes to me the feeling she felt

Hän kuvaili mitä oli tuntenut viisivuotiaana

as a five-year-old standing in that exact spot.

seistessään tismalleen samassa paikassa.

She said she remembers her heart bursting out of her chest

Hän kertoi muistavansa sydämensä pakahtuneen,

when she saw that place for the very first time

kun hän näki paikan ensimmäistä kertaa

nine years earlier.

yhdeksän vuotta aiemmin.

And now what she's looking at in New York

Nykyisin hänen huomionsa New Yorkissa

are colleges,

kiinnittyy kouluihin,

because she's determined to go to school in New York.

sillä hän on päättänyt jatkaa opintojaan siellä.

And it hit me: One of the most important things

Ymmärsin, että omistamistamme asioista ehkä tärkeimpiä

we all make are memories.

ovat juuri muistot.

So I want to share the idea of taking an active role

Joten haluan jakaa ajatuksen aktiivisesta roolista

in consciously creating memories.

muistojen tietoisessa luomisessa.

I don't know about you, but aside from these 15 shots,

En tiedä teistä, mutta näiden 15 kuvan lisäksi

I'm not in many of the family photos.

en ole kovin monessa perhekuvassa.

I'm always the one taking the picture.

Olen aina ottamassa valokuvaa.

So I want to encourage everyone today

Niinpä haluan rohkaista jokaista tänään

to get in the shot,

osallistumaan valokuvaan,

and don't hesitate to go up to someone and ask,

älkääkä epäröikö kysyä joltakin:

"Will you take our picture?"

"Ottaisitko meistä kuvan?"

Thank you. (Applause)

Kiitos. (Aplodeja)