It's not fair having 12 pairs of legs | Aimee Mullins

Kääntäjä: Ulla Vainio Oikolukija: Hanna Timonen

I was speaking to a group of about 300 kids,

Olin puhumassa 300 lapsen ryhmälle

ages six to eight, at a children's museum,

kuudesta kahdeksaanvuotiaita, lastenmuseossa,

and I brought with me a bag full of legs,

ja olin tuonnut kassillisen jalkoja mukanani,

similar to the kinds of things you see up here,

samankaltaisia kuin nämä täällä,

and had them laid out on a table for the kids.

ja annoin laittaa ne esille pöydälle, lapsille.

And, from my experience, you know, kids are naturally curious

Kokemuksesta tiedän, että lapset ovat luonnostaan uteliaita

about what they don't know, or don't understand,

asioista, joita he eivät tiedä tai ymmärrä,

or is foreign to them.

tai jotka ovat heille vieraita.

They only learn to be frightened of those differences

He oppivat pelkäämään erilaisuutta

when an adult influences them to behave that way,

aikuisten vaikutuksesta,

and maybe censors that natural curiosity,

he ehkä sensuroivat heidän luonnollista uteliaisuuttaan,

or you know, reins in the question-asking

tai suitsiivat kysymyksiä toivoen

in the hopes of them being polite little kids.

lasten käyttäytyvän kohteliaasti.

So I just pictured a first grade teacher out in the lobby

Joten kuvittelin ensimmäisen luokan opettajan aulassa

with these unruly kids, saying, "Now, whatever you do,

kertomassa kurittomille lapsille: "Mitä ikinä teettekin,

don't stare at her legs."

älkää tuijottako hänen jalkojaan."

But, of course, that's the point.

Mutta se tietysti oli päätarkoitus.

That's why I was there, I wanted to invite them to look and explore.

Siksi olin siellä, halusin kutsua heidät katsomaan ja tutustumaan.

So I made a deal with the adults

Joten tein sopimuksen aikuisten kanssa,

that the kids could come in without any adults for two minutes

että lapset voivat tulla sisään ilman aikuisia kahdeksi minuutiksi

on their own.

itsekseen.

The doors open, the kids descend on this table of legs,

Ovet aukeavat, lapset laskeutuvat pöydän luo,

and they are poking and prodding, and they're wiggling toes,

ja he tökkivät ja tonivät jalkoja, heiluttavat varpaita,

and they're trying to put their full weight on the sprinting leg

ja he yrittävät panna koko painonsa sprinttijalalle

to see what happens with that.

nähdäkseen, mitä tapahtuu.

And I said, "Kids, really quickly --

Sanoin: "Hei lapset, nopeasti --

I woke up this morning, I decided I wanted to be able to jump over a house --

Heräsin tänä aamuna ja päätin, että haluan hypätä talon yli --

nothing too big, two or three stories --

en minkään ison, pari kolme kerrosta --

but, if you could think of any animal, any superhero, any cartoon character,

mutta, jos ajattelette jotain eläintä, supersankaria, sarjakuvahahmoa,

anything you can dream up right now,

mitä tahansa mikä tulee mieleenne,

what kind of legs would you build me?"

minkälaiset jalat rakentaisitte minulle?"

And immediately a voice shouted, "Kangaroo!"

Välittömästi kuului huuto: "Kenguru!"

"No, no, no! Should be a frog!"

"Ei, ei, ei! Pitää olla samakko!"

"No. It should be Go Go Gadget!"

"Ei. Sen pitäisi olla tarkastaja Gadget!"

"No, no, no! It should be the Incredibles."

"Ei, ei, ei! Sen pitäisi olla Ihmeperhe."

And other things that I don't -- aren't familiar with.

Ja muita asioita, joita en tunne.

And then, one eight-year-old said,

Sitten yksi kahdeksanvuotias sanoi:

"Hey, why wouldn't you want to fly too?"

"Hei, miksi et haluaisi myös lentää?"

And the whole room, including me, was like, "Yeah."

Ja koko huone minut mukaan lukien sanoi tyyliin "Niin joo."

(Laughter)

(Naurua)

And just like that, I went from being a woman

Ja ihan tuosta vain minä muutuin naisesta,

that these kids would have been trained to see as "disabled"

joka lapset oli opetettu näkemään "vammaisena",

to somebody that had potential that their bodies didn't have yet.

ihmiseksi, jolla oli potentiaalia, jota heidän kehoillaan ei vielä ollut.

Somebody that might even be super-abled.

Joku, joka voisi olla superkykenevä.

Interesting.

Mielenkiintoista.

So some of you actually saw me at TED, 11 years ago.

Jotkut teistä näkivätkin minut TEDissä 11 vuotta sitten.

And there's been a lot of talk about how life-changing this conference is

On ollut paljon puhetta, että tämä on elämän muuttava konferenssi

for both speakers and attendees, and I am no exception.

sekä puhujille että osallistujille, ja minä en ole poikkeus.

TED literally was the launch pad to the next decade of my life's exploration.

TED oli kirjaimellisesti laukaisualusta elämäni matkan seuraavalle vuosikymmenelle.

At the time, the legs I presented were groundbreaking in prosthetics.

Siihen aikaan esittämäni jalat olivat uraauurtavia proteeseja.

I had woven carbon fiber sprinting legs

Minulla oli hiilikuiduista kudotut sprinttijalat,

modeled after the hind leg of a cheetah,

jotka oli muotoiltu gepardin takajalan mukaan.

which you may have seen on stage yesterday.

Saatoitte nähdä ne lavalla eilen.

And also these very life-like, intrinsically painted silicone legs.

Ja myös nämä hyvin aidon näköiset, maalatut silikonijalat.

So at the time, it was my opportunity to put a call out

Silloin minulla oli mahdollisuus pyytää

to innovators outside the traditional medical prosthetic community

keksijöitä perinteisen lääketieteellisten proteesien tekijöiden ulkopuolelta

to come bring their talent to the science and to the art

tuomaan taitonsa mukaan proteesien teon

of building legs.

tieteeseen ja taiteeseen.

So that we can stop compartmentalizing form, function and aesthetic,

Jotta voimme lopettaa lokeroimasta muotoa, toimintaa ja estetiikkaa,

and assigning them different values.

ja niiden arvottamisen eri tavoin.

Well, lucky for me, a lot of people answered that call.

Minun onnekseni monet ihmiset vastasivat kutsuun.

And the journey started, funny enough, with a TED conference attendee --

Tämä matka alkoi, hassua kyllä, erään TED-osallistujan kanssa --

Chee Pearlman, who hopefully is in the audience somewhere today.

Chee Pearlman, joka toivottavasti on yleisössä tänään.

She was the editor then of a magazine called ID,

Hän oli toimittaja lehdessä nimeltä ID,

and she gave me a cover story.

ja teki minusta lehteen kansijutun.

This started an incredible journey.

Se aloitti uskomattoman taipaleen.

Curious encounters were happening to me at the time;

Minulle kävi kummallisia yhteensattumia;

I'd been accepting numerous invitations to speak

olin hyväksynyt lukemattomia kutsuja puhumaan

on the design of the cheetah legs around the world.

gepardi-proteesien muotoilusta ympäri maailman.

And people would come up to me after the conference, after my talk,

Ihmiset tulivat luokseni konferenssin jälkeen, puheeni jälkeen,

men and women.

miehiä ja naisia.

And the conversation would go something like this,

Keskustelu meni yleensä jotenkin näin:

"You know Aimee, you're very attractive.

"Kuule Aimee, sinä olet todella kaunis.

You don't look disabled."

Et näytä vammaiselta."

(Laughter)

(Naurua)

I thought, "Well, that's amazing,

Ajattelin: "No, se on ihmeellistä,

because I don't feel disabled."

koska en tunne itseäni vammaiseksi."

And it really opened my eyes to this conversation

Se avasi silmäni tälle keskustelulle,

that could be explored, about beauty.

jota voisi käydä kauneudesta.

What does a beautiful woman have to look like?

Miltä kauniin naisen tulee näyttää?

What is a sexy body?

Minkälainen keho on seksikäs?

And interestingly, from an identity standpoint,

Ja mielenkiintoista, identiteetin kannalta,

what does it mean to have a disability?

mitä tarkoittaa olla vammainen?

I mean, people -- Pamela Anderson has more prosthetic in her body than I do.

Siis tarkoitan -- Pamela Andersonilla on enemmän proteesia kehossaan kuin minulla.

Nobody calls her disabled.

Kukaan ei kutsu häntä vammaiseksi.

(Laughter)

(Naurua)

So this magazine, through the hands of graphic designer Peter Saville,

Joten tämä lehti päätyi, graafisen suunnittelijan Peter Savillen kautta,

went to fashion designer Alexander McQueen, and photographer Nick Knight,

muotisuunnittelija Alexander McQueenille ja valokuvaaja Nick Knightille,

who were also interested in exploring that conversation.

joka myös olivat kiinnostuneita tutkimaan tätä keskustelua.

So, three months after TED I found myself on a plane

Joten kolme kuukautta TEDin jälkeen olin koneessa

to London, doing my first fashion shoot,

Lontooseen, tekemään ensimmäistä muotikuvaustani,

which resulted in this cover --

joka johti tähän kansikuvaan --

"Fashion-able"?

Fashion-able? (Muoti-kykyinen?)

Three months after that, I did my first runway show for Alexander McQueen

Kolme kuukautta siitä, tein ensimmäisen muotinäytökseni Alexander McQueenille

on a pair of hand-carved wooden legs made from solid ash.

saarnipuusta käsin kaiverretuilla jaloilla.

Nobody knew -- everyone thought they were wooden boots.

Kukaan ei tiennyt -- kaikki luulivat niiden olevan puiset saappaat.

Actually, I have them on stage with me:

Minulla on ne täällä lavalla mukanani:

grapevines, magnolias -- truly stunning.

Viiniköynnöksiä, magnolioita, tyrmäävät.

Poetry matters.

Runous merkitsee.

Poetry is what elevates the banal and neglected object

Runous nostaa banaalin ja laiminlyödyn esineen

to a realm of art.

taiteen valtakuntaan.

It can transform the thing that might have made people fearful

Se voi muuttaa asian, joka saattoi olla pelottava,

into something that invites them to look,

joksikin, joka kutsuu katsomaan,

and look a little longer,

ja tarkastelemaan pidempään,

and maybe even understand.

ja ehkä jopa ymmärtämään.

I learned this firsthand with my next adventure.

Opin tämän omakohtaisesti seuraavassa seikkailussani.

The artist Matthew Barney, in his film opus called the "The Cremaster Cycle."

Taitelija Matthew Barney, elokuvatyössään "The Cremaster Cycle".

This is where it really hit home for me --

Tässä se todella iski minuun --

that my legs could be wearable sculpture.

jalkani voisivat olla puettavia veistoksia.

And even at this point, I started to move away from the need to replicate human-ness

Tässä kohtaa aloin siirtyä pois tarpeesta toistaa ihmismäisyyttä

as the only aesthetic ideal.

ainoana esteettisenä ideaalina.

So we made what people lovingly referred to as glass legs

Joten teimme jalkoja, joita ihmiset hellästi kutsuivat lasijaloiksi,

even though they're actually optically clear polyurethane,

vaikka ne itse asiassa ovat läpinäkyvää polyuretaania,

a.k.a. bowling ball material.

eli keilapallojen materiaalia.

Heavy!

Painavat!

Then we made these legs that are cast in soil

Sitten teimme nämä jalat, jotka muokattiin maasta.

with a potato root system growing in them, and beetroots out the top,

Niissä kasvoi perunan mukuloita, ja punajuuria yläosasta,

and a very lovely brass toe.

ja erittäin ihana messinkivarvas.

That's a good close-up of that one.

Tässä suurennos siitä.

Then another character was a half-woman, half-cheetah --

Toinen hahmo oli puoliksi nainen, puoliksi gepardi --

a little homage to my life as an athlete.

pieni kunnianosoitus elämälleni urheilijana.

14 hours of prosthetic make-up

14 tuntia proteesimeikkausta

to get into a creature that had articulated paws,

muuntuakseni olioksi, jolla oli nivelletyt tassut,

claws and a tail that whipped around,

kynnet ja häntä, joka heilui ympäriinsä

like a gecko.

kuin gekkolla.

(Laughter)

(Naurua)

And then another pair of legs we collaborated on were these --

Toinen jalkapari, jonka parissa teimme yhteistyötä olivat nämä ...

look like jellyfish legs,

ne näyttävät meduusan jaloilta.

also polyurethane.

Myös polyuretaanista.

And the only purpose that these legs can serve,

Ainoa tarkoitus joka näillä jaloilla voi olla,

outside the context of the film,

elokuvan puitteista irrotettuna,

is to provoke the senses and ignite the imagination.

on stimuloida aisteja ja herättää mielikuvitus.

So whimsy matters.

Hulluttelukin on tärkeää.

Today, I have over a dozen pair of prosthetic legs

Nykyään minulla on yli tusina paria proteesijalkoja,

that various people have made for me,

jotka eri ihmiset ovat tehneet minulle,

and with them I have different negotiations of the terrain under my feet,

ja niiden avulla minulla on erilaisia mahdollisuuksia käyttää maata jalkojeni alla.

and I can change my height --

Ja voin muuttaa pituuttani --

I have a variable of five different heights.

Minulla on viisi eri pituutta.

(Laughter)

(Naurua)

Today, I'm 6'1".

Tänään olen 185 cm.

And I had these legs made a little over a year ago

Nämä jalat teetätin vähän yli vuosi sitten

at Dorset Orthopedic in England

Dorset Orthopaedicissa Englannissa,

and when I brought them home to Manhattan,

ja tuodessani ne kotiin Manhattanille,

my first night out on the town, I went to a very fancy party.

menin ensimmäisenä iltana hienoihin juhliin.

And a girl was there who has known me for years

Ja tyttö, joka on tuntenut minut vuosikausia

at my normal 5'8".

normaalipituudessani 173 cm --

Her mouth dropped open when she saw me,

Hänen leukansa loksahti, kun hän näki minut,

and she went, "But you're so tall!"

ja hän oli aivan: "Mutta olet niin pitkä!"

And I said, "I know. Isn't it fun?"

Sanoin: "Tiedän. Eikö olekin hauskaa?"

I mean, it's a little bit like wearing stilts on stilts,

Se on ikään kuin olisi kahdet puujalat päällekkäin,

but I have an entirely new relationship to door jams

mutta suhteeni ovenkarmeihin muuttui

that I never expected I would ever have.

täysin odottamattomasti.

And I was having fun with it.

Ja minusta se oli hauskaa.

And she looked at me,

Hän katsoi minua

and she said, "But, Aimee, that's not fair."

ja sanoi: "Mutta, Aimee, se ei ole reilua."

(Laughter)

(Naurua)

(Applause)

(Aplodeja)

And the incredible thing was she really meant it.

Uskomatonta kyllä, hän todella tarkoitti sitä.

It's not fair that you can change your height,

Ei ole reilua, että voi muuttaa pituuttaan,

as you want it.

miten haluaa.

And that's when I knew --

Ja silloin tiesin,

that's when I knew that the conversation with society

että suhteeni yhteiskuntaan

has changed profoundly

on muuttunut syvällisesti

in this last decade.

tämän viimeisen vuosikymmen aikana.

It is no longer a conversation about overcoming deficiency.

Se ei ole enää keskustelu vajaavuuden voittamisesta.

It's a conversation about augmentation.

Se on keskustelu lisäämisestä.

It's a conversation about potential.

Se on keskustelu potentiaalista.

A prosthetic limb doesn't represent the need to replace loss anymore.

Tekoraaja ei enää kuvaa tarvetta korvata menetys.

It can stand as a symbol that the wearer

Se voi toimia symbolina siitä, että sen käyttäjällä

has the power to create whatever it is that they want to create

on voima luoda mitä ikinä he vain haluavat luoda

in that space.

siihen tilaan.

So people that society once considered to be disabled

Joten ihmiset, joita yhteiskunta tapasi pitää vammaisina,

can now become the architects of their own identities

voivat nyt tulla omien identiteettiensä arkkitehdeiksi

and indeed continue to change those identities

ja jatkaa identiteettiensä muuttamista

by designing their bodies

suunnittelemalla kehojaan

from a place of empowerment.

heille annetulla voimalla.

And what is exciting to me so much right now

Juuri nyt minua innostaa se,

is that by combining cutting-edge technology --

että yhdistämällä uusinta teknologiaa --

robotics, bionics --

robotiikkaa, bioniikkaa --

with the age-old poetry,

ikivanhan runouden kanssa,

we are moving closer to understanding our collective humanity.

me siirrymme lähemmäs ymmärrystä kollektiivisesta ihmisyydestä.

I think that if we want to discover the full potential

Mielestäni halutessamme löytää ihmisyyden

in our humanity,

koko potentiaalin

we need to celebrate those heartbreaking strengths

meidän täytyy juhlia niitä sydäntäsärkeviä vahvuuksia

and those glorious disabilities that we all have.

ja ihania vajaavuuksia, joita meillä kaikilla on.

I think of Shakespeare's Shylock:

Ajattelen Shakespearen Shylockia:

"If you prick us, do we not bleed,

"Jos meitä pistää emmekö vuoda verta?

and if you tickle us, do we not laugh?"

Jos meitä kutittaa emmekö naura?"

It is our humanity,

Meidän ihmisyytemme

and all the potential within it,

ja kaikki sen sisältämä potentiaali

that makes us beautiful.

tekevät meistä kauniita.

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Aplodeja)