The voices in my head | Eleanor Longden

Kääntäjä: Kirsikka Kaipainen Oikolukija: Ulla Vainio

The day I left home for the first time

Kun lähdin kotoa

to go to university was a bright day

aloittaakseni yliopiston,

brimming with hope and optimism.

päivä oli kirkas ja toivoa täynnä.

I'd done well at school. Expectations for me were high,

Olin pärjännyt koulussa hyvin ja minulta odotettiin paljon.

and I gleefully entered the student life

Astuin riemuiten opiskelijaelämään,

of lectures, parties and traffic cone theft.

johon kuuluivat luennot, bileet ja liikennemerkkivarkaudet.

Now appearances, of course, can be deceptive,

Ulkonäkö toki voi pettää. Tietyssä määrin tämä persoona,

and to an extent, this feisty, energetic persona

eloisa ja energinen luennoilla kävijä

of lecture-going and traffic cone stealing was a veneer,

ja liikennemerkkien varastaja,

albeit a very well-crafted and convincing one.

oli hyvin rakennettu ja vakuuttava kulissi.

Underneath, I was actually deeply unhappy, insecure

Sisimmässäni olin syvästi onneton, epävarma

and fundamentally frightened --

ja perustavanlaatuisesti peloissani --

frightened of other people, of the future, of failure

pelkäsin muita ihmisiä, tulevaisuutta, epäonnistumista

and of the emptiness that I felt was within me.

ja tyhjyyttä, jonka tunsin sisälläni.

But I was skilled at hiding it, and from the outside

Mutta kätkin pelkoni taitavasti.

appeared to be someone with everything to hope for

Ulospäin vaikutin ihmiseltä, jolla oli kaikkea

and aspire to.

mitä voi toivoa ja tavoitella.

This fantasy of invulnerability was so complete

Tämä kuvitelma haavoittumattomuudesta oli niin täydellinen,

that I even deceived myself,

että huijasin itseänikin,

and as the first semester ended and the second began,

ja kun ensimmäinen lukukausi päättyi ja toinen alkoi,

there was no way that anyone could have predicted

kukaan ei olisi voinut ennustaa,

what was just about to happen.

mitä kohta tapahtuisi.

I was leaving a seminar when it started,

Olin lähdössä seminaarista kun se alkoi.

humming to myself, fumbling with my bag

Hyräilin itsekseni ja kaivelin laukkuani

just as I'd done a hundred times before,

kuten aina ennenkin, kun yhtäkkiä

when suddenly I heard a voice calmly observe,

kuulin äänen toteavan tyynesti:

"She is leaving the room."

"Hän on lähdössä huoneesta."

I looked around, and there was no one there,

Katsoin ympärilleni.

En nähnyt ketään, mutten ollut voinut kuulla väärin,

but the clarity and decisiveness of the comment

was unmistakable.

toteamus oli niin selkeä ja tarmokas.

Shaken, I left my books on the stairs and hurried home,

Järkyttyneenä jätin kirjani portaille

and there it was again.

ja kiiruhdin kotiin.

Siinä se oli taas: "Hän avaa ovea."

"She is opening the door."

This was the beginning. The voice had arrived.

Siitä se alkoi. Ääni oli saapunut.

And the voice persisted,

Ja ääni oli sinnikäs,

days and then weeks of it, on and on,

päivä- ja viikkokausia se selitti

narrating everything I did in the third person.

kolmannessa persoonassa kaiken mitä tein.

"She is going to the library."

"Hän on menossa kirjastoon."

"She is going to a lecture."

"Hän on menossa luennolle."

It was neutral, impassive and even, after a while,

Ääni oli neutraali ja tyyni, jonkin ajan päästä

strangely companionate and reassuring,

jopa hämmentävän toverillinen ja rauhoittava,

although I did notice that its calm exterior sometimes slipped

vaikka huomasinkin että sen tyyni ulkokuori joskus rikkoutui

and that it occasionally mirrored my own unexpressed emotion.

ja se heijasti välillä tunteita, joita en itse näyttänyt muille.

So, for example, if I was angry and had to hide it,

Jos esimerkiksi olin vihainen ja minun piti kätkeä se,

which I often did, being very adept at concealing how I really felt,

kuten usein kävi, koska olin taitava peittämään todelliset tunteeni,

then the voice would sound frustrated.

ääni kuulosti turhautuneelta.

Otherwise, it was neither sinister nor disturbing,

Muutoin se ei ollut uhkaava eikä levottomuutta herättävä,

although even at that point it was clear

joskin jo silloin oli selvää,

that it had something to communicate to me

että se halusi kertoa minulle jotain

about my emotions, particularly emotions

tunteistani, erityisesti tunteista,

which were remote and inaccessible.

jotka olivat etäällä ja saavuttamattomissa.

Now it was then that I made a fatal mistake,

Silloin tein kohtalokkaan virheen.

in that I told a friend about the voice, and she was horrified.

Kerroin ystävälleni äänestä, ja hän kauhistui.

A subtle conditioning process had begun,

Hienovarainen ehdollistaminen oli alkanut.

the implication that normal people don't hear voices

Aloin ymmärtää, että normaalit ihmiset eivät kuule ääniä,

and the fact that I did meant that something was very seriously wrong.

ja se että minä kuulin, tarkoitti että jotain oli pahasti pielessä.

Such fear and mistrust was infectious.

Sellainen pelko ja epäluottamus oli tarttuvaa.

Suddenly the voice didn't seem quite so benign anymore,

Äkkiä ääni ei tuntunutkaan niin hyväntahtoiselta kuin ennen.

and when she insisted that I seek medical attention,

Kun ystäväni vaati minua menemään lääkäriin,

I duly complied, and which proved to be

tottelin kiltisti, mikä osoittautui

mistake number two.

toiseksi virheeksi.

I spent some time telling the college G.P.

Koetin kertoa yliopiston lääkärille siitä,

about what I perceived to be the real problem:

mitkä mielestäni olivat oikeita ongelmia:

ahdistus, arvottomuuden tunne, huolet tulevaisuudesta.

anxiety, low self-worth, fears about the future,

and was met with bored indifference

Hän oli tylsistyneen välinpitämätön,

until I mentioned the voice,

kunnes mainitsin äänen. Silloin

upon which he dropped his pen, swung round

hän pudotti kynänsä, pyörähti ympäri ja

and began to question me with a show of real interest.

alkoi esittää minulle kysymyksiä oikeasti kiinnostuneena.

And to be fair, I was desperate for interest and help,

Täytyy myöntää, että kaipasin epätoivoisesti apua,

and I began to tell him about my strange commentator.

joten aloin kertoa hänelle oudosta selostajastani.

And I always wish, at this point, the voice had said,

Toivon, että ääni olisi silloin sanonut:

"Hän kaivaa omaa hautaansa."

"She is digging her own grave."

I was referred to a psychiatrist, who likewise

Sain lähetteen psykiatrille, joka hänkin

took a grim view of the voice's presence,

suhtautui äänen olemassaoloon ankarasti

subsequently interpreting everything I said

ja tulkitsi kaikki sanomiseni

piilevän mielipuolisuuden linssien läpi.

through a lens of latent insanity.

For example, I was part of a student TV station

Olin esimerkiksi mukana opiskelijatelevisiossa,

that broadcast news bulletins around the campus,

joka lähetti uutiskoosteita kampukselle.

and during an appointment which was running very late,

Kun eräs tapaamisista venyi, sanoin:

I said, "I'm sorry, doctor, I've got to go.

"Anteeksi, täytyy lähteä

I'm reading the news at six."

lukemaan kello kuuden uutiset."

Now it's down on my medical records that Eleanor

Nyt potilastiedoissani lukee,

että Eleanorilla on harhoja siitä, että hän on TV-uutisankkuri.

has delusions that she's a television news broadcaster.

It was at this point that events began

Siinä vaiheessa tapahtumat alkoivat

to rapidly overtake me.

nopeasti vyöryä ylitseni.

A hospital admission followed, the first of many,

Ensimmäinen sairaalaan joutuminen,

a diagnosis of schizophrenia came next,

sitten skitsofreniadiagnoosi,

and then, worst of all, a toxic, tormenting sense

ja sitten, kaikkein pahimpana, myrkyllinen ja kiduttava

of hopelessness, humiliation and despair

toivottomuuden, nöyryytyksen ja avuttomuuden tunne

about myself and my prospects.

itseni ja tulevaisuuteni suhteen.

But having been encouraged to see the voice

Mutta koska minua oli kehotettu suhtautumaan ääneen

not as an experience but as a symptom,

oireena eikä kokemuksena,

my fear and resistance towards it intensified.

pelkoni ja vastustukseni sitä kohtaan voimistuivat.

Now essentially, this represented taking

Pohjimmiltaan tämä tarkoitti, että

an aggressive stance towards my own mind,

otin hyökkäävän asenteen mieltäni kohtaan,

a kind of psychic civil war,

kävin kuin henkistä sisällissotaa,

and in turn this caused the number of voices to increase

ja tämä sai vuorostaan äänien määrän kasvamaan

and grow progressively hostile and menacing.

ja niistä tuli vihamielisiä ja uhkaavia.

Helplessly and hopelessly, I began to retreat

Avuttomana ja toivottomana aloin vetäytyä

into this nightmarish inner world

tähän painajaismaiseen sisäiseen maailmaan,

in which the voices were destined to become

jossa äänien kohtalona oli muuttua

both my persecutors and my only perceived companions.

sekä syyttäjikseni että ainoiksi kumppaneikseni.

They told me, for example, that if I proved myself worthy

Ne sanoivat minulle esimerkiksi, että jos todistaisin olevani

of their help, then they could change my life

niiden avun arvoinen, ne voisivat

back to how it had been,

muuttaa elämäni ennalleen.

and a series of increasingly bizarre tasks was set,

Ne antoivat minulle aina vain omituisempia tehtäviä,

a kind of labor of Hercules.

eräänlaisia Herkuleen ponnistuksia.

It started off quite small, for example,

Ne alkoivat melko pienestä, esimerkiksi

pull out three strands of hair,

kolmen hiuksen irtivetämisestä.

but gradually it grew more extreme,

Hiljalleen ne menivät pidemmälle,

culminating in commands to harm myself,

huipentuen käskyihin vahingoittaa itseäni

and a particularly dramatic instruction:

ja erityisen dramaattiseen ohjeeseen:

"You see that tutor over there?

"Näetkö tuon opettajan tuolla?

You see that glass of water?

Näetkö tuon vesilasin?

Well, you have to go over and pour it over him in front of the other students."

Kaada vesilasi opettajan päälle opiskelijoiden edessä."

Which I actually did, and which needless to say

Niin itse asiassa teinkin, mikä ei

did not endear me to the faculty.

tietenkään parantanut välejäni opettajiin.

In effect, a vicious cycle of fear, avoidance,

Pelon, välttelyn, epäluottamuksen ja väärinymmärrysten kierre

mistrust and misunderstanding had been established,

oli lähtenyt käyntiin, ja tunsin itseni

and this was a battle in which I felt powerless

voimattomaksi tässä taistelussa eikä minkäänlainen

and incapable of establishing any kind of peace or reconciliation.

rauha tai sovinto näyttänyt mahdolliselta.

Two years later, and the deterioration was dramatic.

Kaksi vuotta myöhemmin tilani oli hirvittävän paljon huonompi.

By now, I had the whole frenzied repertoire:

Minulla oli koko hurja oireskaala:

terrifying voices, grotesque visions,

kauhistuttavia ääniä, irvokkaita näkyjä,

bizarre, intractable delusions.

outoja, vaikeasti käsiteltäviä harhoja.

My mental health status had been a catalyst

Mielenterveyteni tila oli aiheuttanut

for discrimination, verbal abuse,

syrjintää, solvauksia sekä

and physical and sexual assault,

fyysistä ja seksuaalista pahoinpitelyä.

and I'd been told by my psychiatrist,

Psykiatrini oli sanonut minulle:

"Eleanor, you'd be better off with cancer,

"Eleanor, olisi parempi jos sinulla olisi syöpä,

because cancer is easier to cure than schizophrenia."

koska syöpä on helpompi parantaa kuin skitsofrenia."

I'd been diagnosed, drugged and discarded,

Minut oli diagnosoitu, huumattu ja jätetty heitteille

and was by now so tormented by the voices

ja nyt äänet piinasivat minua niin paljon,

that I attempted to drill a hole in my head

että yritin porata reiän päähäni,

in order to get them out.

jotta saisin ne ulos.

Now looking back on the wreckage and despair of those years,

Kun nyt muistelen noiden vuosien tuhoisuutta ja epätoivoa,

it seems to me now as if someone died in that place,

minusta tuntuu että joku kuoli silloin,

and yet, someone else was saved.

mutta joku toinen silti pelastui.

A broken and haunted person began that journey,

Rikkinäinen ja ahdistunut ihminen aloitti tuon matkan,

but the person who emerged was a survivor

mutta ihminen joka sieltä palasi oli selviytyjä,

and would ultimately grow into the person

joka lopulta kasvaisi henkilöksi,

I was destined to be.

joka minusta oli määrä tulla.

Many people have harmed me in my life,

Monet ihmiset ovat vahingoittaneet minua elämäni aikana

and I remember them all,

ja muistan heidät kaikki,

but the memories grow pale and faint

mutta muistot ovat haaleita verrattuna

in comparison with the people who've helped me.

muistoihin ihmisistä, jotka ovat auttaneet minua.

The fellow survivors, the fellow voice-hearers,

Muut selviytyjät, muut äänien kuulijat,

the comrades and collaborators;

toverit ja yhteistyökumppanit;

the mother who never gave up on me,

äiti joka ei koskaan luovuttanut suhteeni,

who knew that one day I would come back to her

joka tiesi että jonakin päivänä palaisin hänen luokseen

and was willing to wait for me for as long as it took;

ja oli valmis odottamaan minua niin kauan kuin se vaatisi;

the doctor who only worked with me for a brief time

lääkäri joka työskenteli kanssani vain lyhyen aikaa,

but who reinforced his belief that recovery

mutta vahvisti uskoa siihen, että parantuminen

was not only possible but inevitable,

oli sekä mahdollista että vääjäämätöntä,

and during a devastating period of relapse

ja joka kertoi kauhistuneelle perheelleni

told my terrified family, "Don't give up hope.

yhden pahan takaiskuvaiheen aikana: "Älkää menettäkö toivoa.

I believe that Eleanor can get through this.

Uskon, että Eleanor selviää tästä.

Sometimes, you know, it snows as late as May,

Joskus lunta sataa niinkin myöhään kuin toukokuussa,

but summer always comes eventually."

mutta kesä tulee aina lopulta."

Fourteen minutes is not enough time

En pysty neljässätoista minuutissa

to fully credit those good and generous people

kunnolla kiittämään noita hyviä ja anteliaita ihmisiä,

who fought with me and for me

jotka taistelivat kanssani ja puolestani

and who waited to welcome me back

ja odottivat paluutani

from that agonized, lonely place.

tuosta tuskallisesta, yksinäisestä paikasta.

But together, they forged a blend of courage,

Yhdessä he loivat rohkeutta,

creativity, integrity, and an unshakeable belief

luovuutta, rehellisyyttä ja järkkymätöntä uskoa siihen,

that my shattered self could become healed and whole.

että pirstoutunut minuuteni voisi parantua ja eheytyä.

I used to say that these people saved me,

Olen sanonut, että nämä ihmiset

but what I now know is they did something

pelastivat minut. Nyt tiedän

even more important in that they empowered me

että he tekivät jotain vielä tärkeämpää: he antoivat

to save myself,

minulle voiman pelastaa itseni

and crucially, they helped me to understand something

ja mikä tärkeintä, he auttoivat minua ymmärtämään

which I'd always suspected:

asian, jota olin aina epäillytkin:

that my voices were a meaningful response

ääneni olivat merkityksellinen vastine

to traumatic life events, particularly childhood events,

traumaattisiin kokemuksiin, erityisesti lapsuuden tapahtumiin,

and as such were not my enemies

eivätkä ne siis olleet vihollisiani

but a source of insight into solvable emotional problems.

vaan ne auttoivat ymmärtämään ja ratkaisemaan tunne-elämän ongelmia.

Now, at first, this was very difficult to believe,

Ensin tätä oli hyvin vaikea uskoa, erityisesti

not least because the voices appeared so hostile

koska äänet tuntuivat niin vihamielisiltä

and menacing, so in this respect, a vital first step

ja uhkaavilta, joten tärkeä ensimmäinen askel oli oppia

was learning to separate out a metaphorical meaning

erottamaan vertauskuvallinen merkitys

from what I'd previously interpreted to be a literal truth.

siitä, mitä olin aiemmin pitänyt kirjaimellisena totuutena.

So for example, voices which threatened to attack my home

Esimerkiksi äänet, jotka uhkasivat hyökätä kotini kimppuun,

I learned to interpret as my own sense of fear

opin tulkitsemaan omien pelkojeni

and insecurity in the world, rather than an actual, objective danger.

ja epävarmuuteni ilmentyminä oikean vaaran sijasta.

Now at first, I would have believed them.

Aluksi olisin uskonut niitä.

I remember, for example, sitting up one night

Muistan vartioineeni eräänä yönä

on guard outside my parents' room to protect them

vanhempieni huoneen edessä suojellakseni heitä

from what I thought was a genuine threat from the voices.

äänten uhkauksilta, joita pidin todellisina.

Because I'd had such a bad problem with self-injury

Koska itseni vahingoittaminen oli ollut paha ongelma,

that most of the cutlery in the house had been hidden,

melkein kaikki veitset talossa oli kätketty,

so I ended up arming myself with a plastic fork,

joten aseistin itseni muovihaarukalla

kind of like picnic ware, and sort of sat outside the room

ja istuin huoneen ulkopuolella

haarukkaa puristaen ja valmiina toimintaan, jos jotain tapahtuisi.

clutching it and waiting to spring into action should anything happen.

It was like, "Don't mess with me.

Se oli kuin, "Älä ala minulle.

I've got a plastic fork, don't you know?"

Minulla on muovihaarukka!"

Strategic.

Hyvä strategia.

But a later response, and much more useful,

Myöhempi ja paljon hyödyllisempi reaktio

would be to try and deconstruct the message behind the words,

oli yrittää tulkita viesti sanojen takana,

so when the voices warned me not to leave the house,

eli kun äänet varoittivat minua lähtemästä talosta,

then I would thank them for drawing my attention

kiitin niitä huomioni suuntaamisesta

to how unsafe I felt --

turvattomaan olooni --

because if I was aware of it, then I could do something positive about it --

jos olin tietoinen siitä, pystyin tekemään sille jotain --

but go on to reassure both them and myself

ja vakuutin sekä äänille että itselleni

that we were safe and didn't need to feel frightened anymore.

että olimme turvassa eikä enää tarvinnut pelätä.

I would set boundaries for the voices,

Asetin äänille rajoja

and try to interact with them in a way that was assertive

ja pyrin keskustelemaan niiden kanssa jämäkästi

mutta kunnioittavasti. Tästä vakiintui hidas

yet respectful, establishing a slow process

of communication and collaboration

yhteydenpidon ja yhteistyön prosessi,

in which we could learn to work together and support one another.

jossa opimme työskentelemään yhdessä ja tukemaan toisiamme.

Throughout all of this, what I would ultimately realize

Kaiken tämän läpikäytyäni ymmärsin lopulta,

was that each voice was closely related

että jokainen ääni oli läheisesti yhteydessä

to aspects of myself, and that each of them

eri puoliin itsessäni, ja jokainen niistä

carried overwhelming emotions that I'd never had

kantoi hukuttavia tunteita, joita en ollut

koskaan pystynyt käymään läpi tai selvittämään:

an opportunity to process or resolve,

memories of sexual trauma and abuse,

muistoja seksuaalisista traumoista ja hyväksikäytöstä,

of anger, shame, guilt, low self-worth.

vihasta, häpeästä, syyllisyydestä, arvottomuuden tunteesta.

The voices took the place of this pain

Äänet tulivat tuskan tilalle

and gave words to it,

ja antoivat sille sanat,

and possibly one of the greatest revelations

ja kenties yksi suurimpia paljastuksia

was when I realized that the most hostile and aggressive voices

oli, kun käsitin että vihamielisimmät ja hyökkäävimmät äänet

actually represented the parts of me

edustivat niitä minuuteni osia,

that had been hurt most profoundly,

joita oli satutettu syvimmin.

and as such, it was these voices

Siksi nämä äänet tarvitsivat

that needed to be shown the greatest compassion and care.

kaikista eniten myötätuntoa ja välittämistä.

It was armed with this knowledge that ultimately

Tällä tiedolla varustettuna pystyin lopulta

I would gather together my shattered self,

kokoamaan yhteen pirstoutuneen minuuteni,

each fragment represented by a different voice,

jossa kutakin pirstaletta edusti eri ääni,

gradually withdraw from all my medication,

luovuin vähitellen kaikesta lääkityksestä

and return to psychiatry, only this time from the other side.

ja palasin psykiatrian pariin, nyt tosin toiselta puolelta katsoen.

Ten years after the voice first came, I finally graduated,

Valmistuin vihdoin kymmenen vuotta ensimmäisen äänen kuulemisen jälkeen,

this time with the highest degree in psychology

parhain arvosanoin mitä yliopisto

the university had ever given, and one year later,

oli koskaan psykologiassa myöntänyt. Vuoden päästä

the highest masters, which shall we say

suoritin parhaan maisterintutkinnon.

isn't bad for a madwoman.

Ei hassummin hullulta, vai mitä?

In fact, one of the voices actually dictated the answers

Itse asiassa yksi äänistä saneli vastaukset minulle

during the exam, which technically possibly counts as cheating.

tentissä, mikä ehkä teknisesti ottaen lasketaan huijaukseksi.

(Naurua)

(Laughter)

And to be honest, sometimes I quite enjoyed their attention as well.

Rehellisesti sanottuna, joskus nautin äänien huomiosta.

As Oscar Wilde has said, the only thing worse

Kuten Oscar Wilde on sanonut,

yksi asia on pahempi kuin olla puheenaihe; ettei ole puheenaihe.

than being talked about is not being talked about.

It also makes you very good at eavesdropping,

Salakuuntelussa kehittyy myös hyväksi,

koska voi kuunnella kahta keskustelua yhtaikaa.

because you can listen to two conversations simultaneously.

So it's not all bad.

Ei se siis ole pelkästään huono asia.

I worked in mental health services,

Olin mielenterveystyössä,

I spoke at conferences,

puhuin konferensseissa, julkaisin

I published book chapters and academic articles,

kirjan lukuja ja tieteellisiä artikkeleita,

and I argued, and continue to do so,

ja vakuutin, ja vakuutan edelleen,

the relevance of the following concept:

seuraavan asian merkityksellisyyttä:

that an important question in psychiatry

psykiatrian tärkeä kysymys

shouldn't be what's wrong with you

ei ole "mitä vikaa sinussa on",

but rather what's happened to you.

vaan "mitä sinulle tapahtui".

And all the while, I listened to my voices,

Ja kaiken aikaa kuuntelin ääniäni,

with whom I'd finally learned to live with peace and respect

joiden kanssa olin vihdoin oppinut elämään rauhassa

and which in turn reflected a growing sense

ja jotka vuorostaan heijastelivat kasvavaa

of compassion, acceptance and respect towards myself.

myötätuntoa, hyväksyntää ja kunnioitusta itseäni kohtaan.

And I remember the most moving and extraordinary moment

Muistan kaikkein liikuttavimman poikkeuksellisen hetken,

when supporting another young woman who was terrorized by her voices,

kun olin tukena nuorelle naiselle, jota äänet piinasivat,

and becoming fully aware, for the very first time,

ja tulin ensimmäistä kertaa täysin tietoiseksi siitä,

that I no longer felt that way myself

etten enää tuntenut itse samoin

but was finally able to help someone else who was.

vaan pystyin vihdoin auttamaan muita samassa tilanteessa olevia.

I'm now very proud to be a part of Intervoice,

Olen ylpeä siitä, että olen mukana Intervoicessa, joka hallinnoi

the organizational body of the International Hearing Voices Movement,

International Hearing Voices Movementia [kansainvälinen äänienkuulemisliike].

an initiative inspired by the work of Professor Marius Romme

Liikkeen syntyyn on vaikuttanut professori Marius Rommen

and Dr. Sandra Escher,

ja tohtori Sandra Escherin työ,

which locates voice hearing as a survival strategy,

joka esittää äänten kuulemisen selviytymisstrategiana,

a sane reaction to insane circumstances,

järkevänä reaktiona järjettömiin olosuhteisiin.

not as an aberrant symptom of schizophrenia to be endured,

Äänet eivät ole skitsofrenian poikkeava oire, jota tulee sietää,

but a complex, significant and meaningful experience

vaan monimutkainen, merkityksellinen kokemus,

to be explored.

jota tulee tutkia.

Together, we envisage and enact a society

Yhdessä visioimme ja luomme yhteiskuntaa,

that understands and respects voice hearing,

joka ymmärtää ja kunnioittaa äänten kuulemista,

supports the needs of individuals who hear voices,

tukee ääniä kuulevien ihmisten tarpeita

and which values them as full citizens.

ja arvostaa heitä täysivaltaisina kansalaisina.

This type of society is not only possible,

Tällainen yhteiskunta on mahdollinen

it's already on its way.

ja se on jo muodostumassa.

To paraphrase Chavez, once social change begins,

Chavezia mukaillen, kun yhteiskunnallinen muutos alkaa,

it cannot be reversed.

sitä ei voi kumota.

You cannot humiliate the person who feels pride.

Ylpeyttä tuntevaa ihmistä ei voi nöyryyttää.

You cannot oppress the people

Ei voi sortaa ihmisiä,

who are not afraid anymore.

jotka ovat lakanneet pelkäämästä.

For me, the achievements of the Hearing Voices Movement

Minulle Hearing Voices Movementin saavutukset ovat

are a reminder that empathy, fellowship,

muistutus siitä, että myötätunto, toveruus,

justice and respect are more than words;

oikeudenmukaisuus ja kunnioitus ovat enemmän kuin sanoja;

they are convictions and beliefs,

ne ovat vakaumusta ja uskoa,

and that beliefs can change the world.

ja usko voi muuttaa maailmaa.

In the last 20 years, the Hearing Voices Movement

Kuluneen 20 vuoden aikana Hearing Voices Movement on

has established hearing voices networks

perustanut äänten kuulijoiden verkostoja

in 26 countries across five continents,

26 maahan viidessä maanosassa.

working together to promote dignity, solidarity

Verkostot tekevät työtä edistääkseen henkisesti kärsivien ihmisten

and empowerment for individuals in mental distress,

ihmisarvoa, solidaarisuutta ja voimaantumista,

to create a new language and practice of hope,

luodakseen uuden toivoa herättävän kielen ja toimintamallin,

which, at its very center, lies an unshakable belief

jonka keskiössä on järkkymätön usko

in the power of the individual.

yksilön voimaan.

As Peter Levine has said, the human animal

Kuten Peter Levine on sanonut, ihmiseläin

is a unique being

on ainutlaatuinen olento

endowed with an instinctual capacity to heal

jolle on suotu vaistomainen kyky parantaa

and the intellectual spirit to harness this innate capacity.

ja älyllinen mieli valjastamaan tämä sisäsyntyinen kyky.

In this respect, for members of society,

Tästä näkökulmasta yhteiskunnan jäsenille

there is no greater honor or privilege

ei ole suurempaa kunniaa tai etuoikeutta

than facilitating that process of healing for someone,

kuin mahdollistaa tämä parantumisprosessi toiselle,

to bear witness, to reach out a hand,

olla todistamassa ja ojentaa käsi,

to share the burden of someone's suffering,

jakaa kärsimyksen taakka

and to hold the hope for their recovery.

ja pitää yllä toivoa parantumisesta.

And likewise, for survivors of distress and adversity,

Yhtä lailla vastoinkäymisistä ja kärsimyksistä

that we remember we don't have to live our lives

selvinneiden on muistettava, ettei elämämme ole ainiaan

forever defined by the damaging things that have happened to us.

määritelty meille tapahtuneiden vahingoittavien asioiden kautta.

We are unique. We are irreplaceable.

Olemme ainutlaatuisia. Olemme korvaamattomia.

What lies within us can never be truly colonized,

Sisäistä olemustamme ei voi koskaan todella hallita,

contorted, or taken away.

vääristää tai ottaa pois.

The light never goes out.

Valo ei koskaan sammu.

As a very wonderful doctor once said to me,

Eräs loistava lääkäri sanoi minulle kerran:

"Don't tell me what other people have told you about yourself.

"Älä kerro minulle mitä muut ihmiset ovat kertoneet sinulle sinusta.

Tell me about you."

Kerro minulle itsestäsi."

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Aplodeja)