What really matters at the end of life | BJ Miller | TED

Kääntäjä: Anita Parttimaa Oikolukija: Ulla Vainio

Well, we all need a reason to wake up.

Meistä jokainen tarvitsee syyn herätä.

For me, it just took 11,000 volts.

Minä tarvitsin siihen 11000 volttia.

Olette liian kohteliaita kysyäksenne,

I know you're too polite to ask,

so I will tell you.

joten kerron teille.

One night, sophomore year of college,

Eräänä yönä, toisena vuotena yliopistossa,

just back from Thanksgiving holiday,

palattuani kiitospäivän lomaltani

a few of my friends and I were horsing around,

minä ja muutama ystäväni pelleilimme

and we decided to climb atop a parked commuter train.

ja päätimme kiivetä parkkeeratun taajamajunan katolle.

It was just sitting there, with the wires that run overhead.

Istuskelimme siellä, ja yläpuolellamme kulki sähkökaapeleita.

Somehow, that seemed like a great idea at the time.

Jotenkin se vain tuntui silloin hyvältä idealta.

We'd certainly done stupider things.

Olimme tehneet typerämpiäkin juttuja.

I scurried up the ladder on the back,

Sitten säntäsin ylös takana oleville tikkaille,

and when I stood up,

ja kun nousin seisomaan,

the electrical current entered my arm,

sähkövirta kulki käteni kautta,

blew down and out my feet, and that was that.

läpi kehoni ja tuli ulos jaloistani, ja siinäpä se.

Would you believe that watch still works?

Uskotteko, että rannekello toimii vielä?

Takes a licking!

Se vaan tikittää.

(Laughter)

(Naurua)

My father wears it now in solidarity.

Isäni käyttää sitä nykyisin solidaarisuussyistä.

That night began my formal relationship with death -- my death --

Sinä yönä alkoi muodollinen suhteeni kuoleman kanssa -- oman kuolemani --

and it also began my long run as a patient.

silloin alkoi myös pitkä tieni potilaana.

It's a good word.

Potilas on hyvä sana.

It means one who suffers.

Se tarkoittaa sitä, joka kärsii.

So I guess we're all patients.

Joten luulenpa, että olemme kaikki potilaita.

Now, the American health care system

Nyt amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä

has more than its fair share of dysfunction --

toimii liian usein huonosti --

to match its brilliance, to be sure.

kompensoidakseen loistokkuutensa.

I'm a physician now, a hospice and palliative medicine doc,

Nykyään olen lääkäri, saattohoidon ja palliatiivisen hoidon tohtori,

so I've seen care from both sides.

niinpä hoidon molemmat puolet ovat minulle tuttuja.

And believe me: almost everyone who goes into healthcare

Uskokaa minua: melkein jokainen, joka työskentelee terveydenhuollossa

really means well -- I mean, truly.

todella tarkoittaa hyvää -- siis todella.

But we who work in it are also unwitting agents

Mutta me, jotka työskentelemme siellä, toimimme myös tahattomasti

for a system that too often does not serve.

systeemin puolesta, joka ei läheskään aina palvele.

Why?

Miksi?

Well, there's actually a pretty easy answer to that question,

Oikeastaan tähän kysymykseen on helppo vastata.

and it explains a lot:

Se selittää paljon:

because healthcare was designed with diseases, not people, at its center.

koska terveydenhuolto on suunniteltu sairauksia, ei ihmisiä, silmälläpitäen.

Which is to say, of course, it was badly designed.

Toisin sanoen se on huonosti suunniteltu.

And nowhere are the effects of bad design more heartbreaking

Eivätkä huonon suunnittelun vaikutukset ole missään niin lohdutomia

or the opportunity for good design more compelling

tai mahdollisuudet hyvään suunnitteluun niin vastustamattomia

than at the end of life,

kuin elämän lopussa,

where things are so distilled and concentrated.

missä asiat ovat niin kiteytyneet ja keskittyneet.

There are no do-overs.

Siellä ei tapahdu ylilyöntejä.

My purpose today is to reach out across disciplines

Tarkoitukseni on tänään kutsua eri alojen ihmisiä

and invite design thinking into this big conversation.

tähän suureen keskusteluun mukaan suunnittelemaan.

That is, to bring intention and creativity

Se tuo tarkoitusta ja luovuutta

to the experience of dying.

kuolemisen kokemukseen.

We have a monumental opportunity in front of us,

Meillä on edessämme valtavat mahdollisuudet,

before one of the few universal issues

yksi harvoista universaaleista kysymyksistä

as individuals as well as a civil society:

yksilöinä ja yhteiskuntana:

to rethink and redesign how it is we die.

arvioimme ja suunnittelemmme uudelleen millaista on kuolla.

So let's begin at the end.

Joten aloittakaamme lopusta.

For most people, the scariest thing about death isn't being dead,

Useimmille ihmisille pelottavinta kuolemassa ei ole olla kuollut,

it's dying, suffering.

vaan kuoleminen, kärsiminen.

It's a key distinction.

Siinä on keskeinen ero.

To get underneath this, it can be very helpful

Sen oivaltamiseksi voi auttaa

to tease out suffering which is necessary as it is,

erottaa kärsimys, joka on tarpeen,

from suffering we can change.

kärsimyksestä, jota voimme muuttaa.

The former is a natural, essential part of life, part of the deal,

Kärsimys on luonnollinen, olennainen osa elämää, se kuuluu diiliin,

and to this we are called to make space, adjust, grow.

meidän tulisi tottua siihen, antaa sille tilaa.

It can be really good to realize forces larger than ourselves.

Voi olla hyvä huomata meitä suurempia voimia.

They bring proportionality,

Ne luovat suhtellisuudentajua,

like a cosmic right-sizing.

kuten kosmisia mittasuhteita.

After my limbs were gone,

Kun menetin raajani,

that loss, for example, became fact, fixed --

siitä menetyksestä tuli fakta, pysyvä --

necessarily part of my life,

tarpeellinen osa elämääni,

and I learned that I could no more reject this fact than reject myself.

ja opin etten voisi enää kieltää tätä tosiasiaa kieltämättä itseäni.

It took me a while, but I learned it eventually.

Siihen meni aikaa, mutta opin sen lopulta.

Now, another great thing about necessary suffering

Toinen hieno asia

tarpeellisessa kärsimyksessä on se,

is that it is the very thing

että se yhdistää hoitajaa ja hoidettavaa --

that unites caregiver and care receiver --

human beings.

yhdistää ihmisiä.

This, we are finally realizing, is where healing happens.

Olemme viimeinkin tajunneet, että silloin parantumista tapahtuu.

Yes, compassion -- literally, as we learned yesterday --

Kyllä, myötätunto -- kirjaimellisesti, kuten opimme eilen --

suffering together.

on yhdessä kärsimistä.

Now, on the systems side, on the other hand,

Toisaalta järjestelmässä

so much of the suffering is unnecessary, invented.

on paljon turhaa kärsimystä, keksittyä.

It serves no good purpose.

Se ei palvele hyvää tarkoitusta.

But the good news is, since this brand of suffering is made up,

Hyvä uutinen on, että tällainen kärsimys on keksittyä,

well, we can change it.

joten voimme muuttaa sen.

How we die is indeed something we can affect.

Kuinka kuolemme, on todellakin jotain sellaista, mihin voimme vaikuttaa.

Making the system sensitive to this fundamental distinction

Systeemin tekeminen herkkätuntoiseksi

between necessary and unnecessary suffering

tälle tarpeellisen ja tarpeettoman kärsimyksen peruserolle

gives us our first of three design cues for the day.

onkin ensimmäinen kolmesta päivän suunnitteluvihjeestä.

After all, our role as caregivers, as people who care,

Loppujen lopuksi, roolimme hoitajina, ihmisinä, jotka hoitavat,

is to relieve suffering -- not add to the pile.

on lievittää kärsimystä -- ei lisätä sitä.

True to the tenets of palliative care,

Palliatiivisessa hoidossa

I function as something of a reflective advocate,

toimin sekä puolestapuhujana

as much as prescribing physician.

että hoitavana lääkärinä.

Quick aside: palliative care -- a very important field but poorly understood --

Palliatiivinen hoito on tärkeä, mutta huonosti ymmärretty osa-alue --

while it includes, it is not limited to end of life care.

se ei rajoitu vain elämän lopun hoidoksi.

It is not limited to hospice.

Se ei rajoitu saattohoitoon.

It's simply about comfort and living well at any stage.

Se merkitsee hyvinvointia ja hyvää elämää.

So please know that you don't have to be dying anytime soon

Sinun ei tarvitse olla kuolemaisillasi

to benefit from palliative care.

voidaksesi hyötyä palliatiivisesta hoidosta.

Now, let me introduce you to Frank.

Nyt haluan esitellä teille Frankin.

Sort of makes this point.

Esimerkinomaisesti.

I've been seeing Frank now for years.

Olen tuntenut Frankin vuosia.

He's living with advancing prostate cancer on top of long-standing HIV.

Hänellä on etenevä eturauhassyöpä ja lisäksi hänellä on ollut pitkään HIV.

We work on his bone pain and his fatigue,

Hoidamme hänen luukipuaan ja väsymystään,

but most of the time we spend thinking out loud together about his life --

Mutta suurimman osan ajasta, me mietimme ääneen hänen elämäänsä --

really, about our lives.

todellakin, elämää.

In this way, Frank grieves.

Näin Frank suree.

In this way, he keeps up with his losses as they roll in,

Näin hän jatkaa menetystensä käsittelyä sitä mukaa, kun niitä tulee,

so that he's ready to take in the next moment.

jotta hän on valmis ottamaan vastaan seuraavan hetken.

Loss is one thing, but regret, quite another.

Menettäminen on eri juttu kuin katuminen.

Frank has always been an adventurer --

Frank on aina ollut seikailija --

he looks like something out of a Norman Rockwell painting --

hän näyttää kuin Norman Rockwelin taulusta hypänneeltä --

and no fan of regret.

eikä kadu mitään.

So it wasn't surprising when he came into clinic one day,

Joten ei ollut yllättävää, kun hän eräänä päivänä

saying he wanted to raft down the Colorado River.

sanoi haluavansa laskea lautalla alas Colorado-jokea pitkin.

Was this a good idea?

Olikohan tämä hyvä idea?

With all the risks to his safety and his health, some would say no.

Koska se oli riskialtista, joku voisi sanoa ei.

Many did, but he went for it, while he still could.

Moni sanoi ei, mutta hän meni silti, kun se vielä oli mahdollista.

It was a glorious, marvelous trip:

Se oli mahtava, ihmeellinen matka:

freezing water, blistering dry heat, scorpions, snakes,

jääkylmää vettä, paahtavaa kuumuutta, skorpioneja, käärmeitä,

wildlife howling off the flaming walls of the Grand Canyon --

vilieläinten ulvontaa Grand Canyonin liekehtivillä seinämillä --

all the glorious side of the world beyond our control.

kaikki se maailman upeus, mikä ei ole hallinnassamme.

Frank's decision, while maybe dramatic,

Frankin päätös, ehkä vähän dramaattinen,

is exactly the kind so many of us would make,

on se, jollaisen moni meistä haluaisi tehdä,

if we only had the support to figure out what is best for ourselves over time.

jos saisimme tukea sen selvittämiseen, mikä on meille parhaaksi ajan myötä.

So much of what we're talking about today is a shift in perspective.

Olemme tänään puhuneet paljon näkökulman muuttamisesta.

After my accident, when I went back to college,

Onnettomuuden jälkeen, kun menin takaisin yliopistoon,

I changed my major to art history.

vaihdoin pääaineeni taidehistoriaan.

Studying visual art, I figured I'd learn something about how to see --

Arvelin, että opiskelemalla kuvataidetta, oppisin jotain siitä, miten nähdä --

a really potent lesson for a kid who couldn't change

todella tehokas oppitunti penskalle, joka ei pystynyt muuttamaan

so much of what he was seeing.

paljoakaan siitä, mitä näki.

Perspective, that kind of alchemy we humans get to play with,

Tämän kaltaisen alkemian kanssa me ihmiset pääsemme työskentelemään,

turning anguish into a flower.

muuttamaan ahdistuksen kukkasiksi.

Flash forward: now I work at an amazing place in San Francisco

Nykyisin työskentelen ihanassa paikassa San Franciscossa.

called the Zen Hospice Project,

Se on nimeltään Zen Hospice Project.

where we have a little ritual that helps with this shift in perspective.

Siellä meillä on pikku rituaali, mikä auttaa näkökulman muuttamisessa.

When one of our residents dies,

Kun joku asukkaistamme kuolee,

the mortuary men come, and as we're wheeling the body out through the garden,

hautaustoimiston väki tulee ja kuljetamme ruumiin ulos puutarhan halki,

heading for the gate, we pause.

suuntaamme portille ja pysähdymme.

Anyone who wants --

Jokainen voi halutessaan --

fellow residents, family, nurses, volunteers,

muut asukkaat, perhe, hoitajat, vapaaehtoiset,

the hearse drivers too, now --

ruumisauton kuljettajat --

shares a story or a song or silence,

jakaa kertomuksen tai laulun tai hiljaisuuden,

as we sprinkle the body with flower petals.

samalla kun ripottelemme ruumiin päälle kukkien terälehtiä.

It takes a few minutes;

Se kestää muutamia minuutteja;

it's a sweet, simple parting image to usher in grief with warmth,

se on lempeä, yksinkertainen osanotto, joka johdattaa suruun lämmöllä,

rather than repugnance.

ei haluttomasti.

Contrast that with the typical experience in the hospital setting,

Vastakohta tyypilliselle tilanteelle sairaalassa,

much like this -- floodlit room lined with tubes and beeping machines

kuten tällaiselle -- kirkkaasti valaistu, putkistoilla ja koneilla vuorattu huone,

and blinking lights that don't stop even when the patient's life has.

vilkkuvat valot, jotka eivät sammu, vaikka potilaan elämä lakkaa.

Cleaning crew swoops in, the body's whisked away,

Siivousporukka syöksyy huoneeseen, ruumis kiidätetään pois,

and it all feels as though that person had never really existed.

tuntuu kuin sitä ihmistä ei olisi todella ollutkaan olemassa.

Well-intended, of course, in the name of sterility,

He tarkoittavat hyvää, steriiliyden nimessä,

but hospitals tend to assault our senses,

mutta sairaalat tekevät väkivaltaa aisteillemme,

and the most we might hope for within those walls is numbness --

noiden seinien sisällä voimme toivoa korkeintaan tunnottomuutta --

anesthetic, literally the opposite of aesthetic.

anestesia on kirjaimellisesti esteettisyyden vastakohta.

I revere hospitals for what they can do; I am alive because of them.

Arvostan sairaaloita niiden osaamisesta -- olen elossa heidän ansiostaan.

But we ask too much of our hospitals.

Mutta vaadimme sairaaloiltamme liikaa.

They are places for acute trauma and treatable illness.

Ne ovat akuutteja traumoja ja hoidettavia sairauksia varten.

They are no place to live and die; that's not what they were designed for.

Ne eivät ole elämän ja kuoleman paikkoja; näitä varten niitä ei ole suunniteltu.

Now mind you -- I am not giving up on the notion

Huomatkaa -- en ole luopumassa ajatuksesta,

that our institutions can become more humane.

että laitoksista voitaisiin tehdä inhimillisempiä.

Beauty can be found anywhere.

Kauneutta voidaan tehdä mihin tahansa.

I spent a few months in a burn unit

Vietin muutaman kuukauden palovammaosastolla

at St. Barnabas Hospital in Livingston, New Jersey,

St. Barnabasin sairaalassa Livingstonessa, New Jerseyssä,

where I got really great care at every turn,

siellä sain todella suurenmoista hoitoa joka käänteessä,

including good palliative care for my pain.

sain myös hyvää palliatiivista hoitoa kipuihini.

And one night, it began to snow outside.

Yhtenä yönä ulkona alkoi sataa lunta.

I remember my nurses complaining about driving through it.

Muistan kun hoitajani valittivat, kun joutuivat ajamaan siinä lumisateessa.

And there was no window in my room,

Minun huoneessani ei ollut ikkunaa,

but it was great to just imagine it coming down all sticky.

muta oli mahtavaa kuvitella lumihiutaleiden putoilevan alas.

Next day, one of my nurses smuggled in a snowball for me.

Seuraavana päivänä yksi hoitajistani teki minulle lumipallon.

She brought it in to the unit.

Hän toi sen osastolleni.

I cannot tell you the rapture I felt holding that in my hand,

En pysty kuvailemaan teille sitä hurmiota, mitä tunsin kun pitelin sitä kädessäni,

and the coldness dripping onto my burning skin;

ja se kylmyys polttavalla ihollani;

the miracle of it all,

sen kaiken ihmeellisyys,

the fascination as I watched it melt and turn into water.

lumo, kun katsoin sen sulavan ja muutuvan vedeksi.

In that moment,

Sinä hetkenä,

just being any part of this planet in this universe mattered more to me

olla osa tätä planeettaa tässä maailmankaikkeudessa merkitsi minulle

than whether I lived or died.

enemmän kuin se olinko elossa vai kuollut.

That little snowball packed all the inspiration I needed

Tuohon pieneen lumipalloon oli pakattu kaikki se innoitus, minkä tarvitsin

to both try to live and be OK if I did not.

joko yrittääkseni elää tai hyväksyäkseni sen etten eläisi.

In a hospital, that's a stolen moment.

Sairaalassa tuollainen on varastettu hetki.

In my work over the years, I've known many people

Työssäni olen vuosien varrella tuntenut monia ihmisiä,

who were ready to go, ready to die.

jotka olivat valmiita lähtemään, valmiita kuolemaan.

Not because they had found some final peace or transcendence,

Ei siksi, että he olisivat löytäneet jonkin lopullisen rauhan,

but because they were so repulsed by what their lives had become --

vaan siksi, että heitä inhotti se, mitä heidän elämästään oli tullut --

in a word, cut off, or ugly.

sanalla sanoen, eristettyä tai rumaa.

There are already record numbers of us living with chronic and terminal illness,

Ennätyksellinen määrä meistä elää kroonisesti tai parantumattomasti sairaina,

and into ever older age.

ja entistä vanhemmiksi.

And we are nowhere near ready or prepared for this silver tsunami.

Emme ole läheskään valmistautuneita kohtaamaan tätä hopeahapsi-tsunamia.

We need an infrastructure dynamic enough to handle

Tarvitsemme dynaamisen infrastruktuurin, jotta voimme selviytyä

these seismic shifts in our population.

näistä valtavista väestörakenteen muutoksista.

Now is the time to create something new, something vital.

Nyt on aika luoda jotain uutta, jotain elinvoimaista.

I know we can because we have to.

Tiedän, että pystymme, koska meidän on pakko.

The alternative is just unacceptable.

Ei ole muita vaihtoehtoja.

And the key ingredients are known:

Tärkeimmät ainesosat tiedetään:

policy, education and training,

politiikka, koulutus ja valmennus,

systems, bricks and mortar.

järjestelmät ja rakennukset.

We have tons of input for designers of all stripes to work with.

Meillä on suunnittelijoille tonneittain tietoa työskentelyn tueksi.

We know, for example, from research

Tutkimusten valossa tiedämme,,

what's most important to people who are closer to death:

mikä on tärkeintä lähellä kuolemaa olevalle ihmiselle:

comfort; feeling unburdened and unburdening to those they love;

viihtyisyys, taakattomuus, ei tarvitse olla huolissaan rakkaimmistaan,

existential peace; and a sense of wonderment and spirituality.

eksistentiaalinen rauha; ihmeen ja henkisyyden läsnäolo.

Over Zen Hospice's nearly 30 years,

Zen hoivakodissa yli 30 vuoden kokemuksesta,

we've learned much more from our residents in subtle detail.

olemme oppineet paljon hienovaraisia yksityiskohtia asukkailtamme.

Little things aren't so little.

Pikkuasiat eivät ole vähäpätöisiä.

Take Janette.

Janette.

She finds it harder to breathe one day to the next due to ALS.

Hänellä alkoi olla hengitysvaikeuksia ALS:n takia.

Well, guess what?

Arvatkaapa mitä?

She wants to start smoking again --

Hän halusi aloittaa uudestaan tupakoimaan --

and French cigarettes, if you please.

ja ranskalaisia savukkeita, kiitos.

Not out of some self-destructive bent,

Ei minkään itsetuhovietin takia,

but to feel her lungs filled while she has them.

hän vain halusi tuntea keuhkojensa täyttyvän niin kauan kuin hänellä ne oli.

Priorities change.

Prioriteetit muuttuvat.

Or Kate -- she just wants to know

Tai Kate -- hän vain halusi

her dog Austin is lying at the foot of her bed,

koiransa Austinin makaamaan sängyssä hänen jalkojensa vieressä,

his cold muzzle against her dry skin,

sen viileä kuono vasten hänen kuivaa ihoaan,

instead of more chemotherapy coursing through her veins --

sen sijaan, että hänelle annettaisiin lisää kemoterapiaa.

she's done that.

Hän teki sen.

Sensuous, aesthetic gratification, where in a moment, in an instant,

Aistillisuus, esteettisyys, mielihyvä, läsnäolo,

we are rewarded for just being.

on palkitsevaa, että saa vain olla.

So much of it comes down to loving our time by way of the senses,

Juuri aistein voimme rakastaa aikaamme täällä,

by way of the body -- the very thing doing the living and the dying.

kehon tavalla -- se tekee elämän ja kuoleman.

Probably the most poignant room

Kaikkein sydäntäsärkevin huone

in the Zen Hospice guest house is our kitchen,

Zen hoitokodissa on keittiömme,

which is a little strange when you realize

mikä on hieman outoa, kunnes ymmärtää,

that so many of our residents can eat very little, if anything at all.

että monet asukkaistamme pystyvät syömään vain vähän, jos ollenkaan.

But we realize we are providing sustenance on several levels:

Mutta me tajuamme antavamme ravintoa monella eri tasolla:

smell, a symbolic plane.

tuoksut, myös symbolisella tasolla.

Seriously, with all the heavy-duty stuff happening under our roof,

Vakavasti ottaen, kaikkien niiden raskaiden asioiden keskellä,

one of the most tried and true interventions we know of,

yksi suosituin ja käytetyin tunnelman muuttamiskeino

is to bake cookies.

on leipoa pikkuleipiä.

As long as we have our senses --

Niin kauan kuin aistimme toimivat --

even just one --

vaikkapa vain yksi --

we have at least the possibility of accessing

meillä on ainakin mahdollisuus

what makes us feel human, connected.

tuntea itsemme ihmiseksi, tuntea yhteenkuuluvuutta.

Imagine the ripples of this notion

Kuvittelepa tätä siltä kannalta,

for the millions of people living and dying with dementia.

että miljoonia ihmisiä elää ja kuolee dementoituneina.

Primal sensorial delights that say the things we don't have words for,

Perusaistinautintoja, niitä, joita ei voi sanoin kuvata,

impulses that make us stay present --

impulsseja, jotka pitävät meitä tässä hetkessä --

no need for a past or a future.

jossa ei ole tarvetta miettiä mennyttä tai tulevaa.

So, if teasing unnecessary suffering out of the system was our first design cue,

Jos tarpeettoman kärsimyksen poisto oli ensimmäinen suunnitteluvihjeemme,

then tending to dignity by way of the senses,

niin pyritään arvokkuuteen aistien avulla,

by way of the body -- the aesthetic realm --

kehon keinoin -- esteettisyyden maailma --

is design cue number two.

tämä on vihje numero kaksi.

Now this gets us quickly to the third and final bit for today;

Tästä pääsemmekin nopeasti kolmanteen, tämän päivän viimeiseen osaan;

namely, we need to lift our sights, to set our sights on well-being,

nimittäin, meidän täytyy kohdistaa katseemme hyvinvointiin niin,

so that life and health and healthcare

että elämä, terveys ja terveydenhuolto

can become about making life more wonderful,

voi olla ihanamman elämän rakentamista,

rather than just less horrible.

eikä vain vähemmän kamalan.

Beneficence.

Hyvän tekemistä.

Here, this gets right at the distinction

Tässä juuri on se ero,

between a disease-centered and a patient- or human-centered model of care,

ero tautikeskeisen ja potilas- tai ihmiskeskeisen hoitomallin välillä,

and here is where caring becomes a creative, generative,

näin hoitamisesta tulee luovaa, generatiivistä,

even playful act.

jopa leikkisää toimintaa.

"Play" may sound like a funny word here.

Leikki voi kuulostaa hassulta tässä yhteydessä.

But it is also one of our highest forms of adaptation.

Mutta se on myös yksi parhaista sopeutumiskeinoista.

Consider every major compulsory effort it takes to be human.

Mietipä tärkeimmät asiat, mitä ihmisenä oleminen vaatii.

The need for food has birthed cuisine.

Ravinon tarpeesta syntyi ruuanlaittotaito.

The need for shelter has given rise to architecture.

Suojan tarpeesta kehittyi arkkitehtuuri.

The need for cover, fashion.

Peittämisen tarpeesta muoti.

And for being subjected to the clock,

Kun tulimme riippuvaiseksi kellosta,

well, we invented music.

noh, keksimme musiikin.

So, since dying is a necessary part of life,

Niinpä, koska kuolema on tärkeä osa elämää,

what might we create with this fact?

mitä tästä tosiasiasta voisikaan syntyä?

By "play" I am in no way suggesting we take a light approach to dying

En tarkoita, että ottaisimme kuoleman kevyesti

or that we mandate any particular way of dying.

tai että meillä olisi valtuudet määrätä kuolintapa.

There are mountains of sorrow that cannot move,

On surun vuoria joita emme voi siirtää,

and one way or another, we will all kneel there.

joiden edessä joudumme tavalla tai toisella polvistumaan.

Rather, I am asking that we make space --

Pikemminkin pyydän tekemään tilaa --

physical, psychic room, to allow life to play itself all the way out --

fyysistä ja henkistä avaruutta, käydä elämä läpi loppuun saakka --

so that rather than just getting out of the way,

eikä vain saada pois tieltä,

aging and dying can become a process of crescendo through to the end.

ikääntymisestä ja kuolemasta voi tulla elämän huippukohta ennen loppua.

We can't solve for death.

Kuolemaa ei voi ratkaista.

I know some of you are working on this.

Tiedän, jotkut teistä työskentelevät tämän asian parissa.

(Laughter)

(Naurua)

Meanwhile, we can --

Sillä aikaa, voimme --

(Laughter)

(Naurua)

We can design towards it.

Voimme suunnitella sitä varten.

Parts of me died early on,

Osa minusta kuoli jo,

and that's something we can all say one way or another.

voimme jokainen sanoa noin, tavalla tai toisella.

I got to redesign my life around this fact,

Minun oli suunniteltava elämäni uudelleen tämän faktan ympärille,

and I tell you it has been a liberation

ja kerron teille, että se vapauttaa

to realize you can always find a shock of beauty or meaning

ymmärtämään, että voit aina löytää kauneutta tai tarkoitusta

in what life you have left,

siitä, mitä jäi jäljelle,

like that snowball lasting for a perfect moment,

kuten se lumipallo, joka kesti sen täydellisen hetken

all the while melting away.

sulaakseen pois.

If we love such moments ferociously,

Jos rakastamme tällaisia hetkiä raivokkaasti,

then maybe we can learn to live well --

niin ehkä voimme oppia elämään hyvin --

not in spite of death,

ei kuolemasta huolimatta,

but because of it.

vaan sen vuoksi.

Let death be what takes us,

Annetaan kuoleman kantaa meitä,

not lack of imagination.

mielikuvituksella ei ole rajoja.

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Aplodeja)