The beauty of being a misfit | Lidia Yuknavitch

Kääntäjä: Sami Niskanen Oikolukija: Ulla Vainio

So I know TED is about a lot of things that are big,

Tiedän, että TEDissä käsitellään monia asioita, jotka ovat suuria,

but I want to talk to you about something very small.

mutta haluan kertoa teille jostain todella pienestä asiasta.

So small, it's a single word.

Niin pienestä, että se on yksi sana.

The word is "misfit."

Se sana on "poikkeava".

It's one of my favorite words, because it's so literal.

Se on yksi lempisanoistani, koska se on niin kirjaimellinen.

I mean, it's a person who sort of missed fitting in.

Se on henkilö, joka ei ole sopinut joukkoon.

Or a person who fits in badly.

Tai sellainen, joka sopii huonosti.

Or this: "a person who is poorly adapted

Tai: "Henkilö, joka sopeutuu huonosti

to new situations and environments."

uusiin tilaisuuksiin ja ympäristöihin."

I'm a card-carrying misfit.

Olen totisesti poikkeava.

And I'm here for the other misfits in the room,

Ja olen täällä tänään teidän muiden poikkeavien edustajana,

because I'm never the only one.

koska en ole koskaan yksin.

I'm going to tell you a misfit story.

Kerron teille tarinan poikkeavasta.

Somewhere in my early 30s,

Joskus kolmikymppisenä

the dream of becoming a writer came right to my doorstep.

unelma kirjailijan urasta tuli kotiovelleni.

Actually, it came to my mailbox

Itse asiassa se tuli postilaatikkooni

in the form of a letter that said I'd won a giant literary prize

valtavana kirjeenä, jossa sanottiin, että olin voittanut kirjallisuuspalkinnon

for a short story I had written.

novellista, jonka olin kirjoittanut.

The short story was about my life as a competitive swimmer

Novelli oli elämästäni kilpauimarina

and about my crappy home life,

ja kusisesta kotielämästäni,

and a little bit about how grief and loss can make you insane.

ja hieman siitäkin, kuinka suru ja menetykset voivat tehdä hulluksi.

The prize was a trip to New York City to meet big-time editors and agents

Palkinto oli matka New York Cityyn tapaamaan editoreja, agentteja

and other authors.

ja muita kirjailijoita.

So kind of it was the wannabe writer's dream, right?

Wannabe-kirjailijan unelma, eikö vain?

You know what I did the day the letter came to my house?

Arvaatko, mitä tein sinä päivänä, kun kirje saapui?

Because I'm me,

Koska olen minä,

I put the letter on my kitchen table,

laitoin kirjeen keittiönpöydälle,

I poured myself a giant glass of vodka

kaadoin valtavan lasin viinaa

with ice and lime,

jäällä ja limellä höystettynä,

and I sat there in my underwear for an entire day,

ja istuin alusvaatteisillani koko päivän

just staring at the letter.

kirjettä tuijotellen.

I was thinking about all the ways I'd already screwed my life up.

Ajattelin niitä tapoja, joilla olin jo pilannut elämäni.

Who the hell was I to go to New York City

Kuka helvetti minä olin menemään New York Cityyn

and pretend to be a writer?

esittämään kirjailijaa?

Who was I?

Kuka olin?

I'll tell you.

Kerron teille.

I was a misfit.

Olin poikkeava.

Like legions of other children,

Kuten monet muutkin lapset,

I came from an abusive household

olin epävakaasta perheestä,

that I narrowly escaped with my life.

josta täpärästi karkasin henkeni kera.

I already had two epically failed marriages underneath my belt.

Minulla oli takanani kaksi täysin epäonnistunutta avioliittoa:

I'd flunked out of college not once but twice

olin reputtanut yliopistossa en kerran vaan kahdesti

and maybe even a third time that I'm not going to tell you about.

ja ehkä kolmannenkin kerran, josta en kerro sen enempää.

(Laughter)

(Naurua)

And I'd done an episode of rehab for drug use.

Olin ollut huumepotilaan kuntoutuksessa.

And I'd had two lovely staycations in jail.

Olen kahdesti lukenut tiilenpäitäkin.

So I'm on the right stage.

Joten olen oikealla lavalla.

(Laughter)

(Naurua)

But the real reason, I think, I was a misfit,

Mutta mielestäni oikea syy siihen, että olin poikkeava,

is that my daughter died the day she was born,

on että tyttäreni kuoli samana päivänä kuin syntyi,

and I hadn't figured out how to live with that story yet.

enkä ollut vielä keksinyt, miten hyväksyä se.

After my daughter died I also spent a long time homeless,

Tyttäreni kuoltua elin kauan kodittomanakin,

living under an overpass

elin sillan alla

in a kind of profound state of zombie grief and loss

zombiemaisessa surun ja menetyksen sumussa,

that some of us encounter along the way.

jota jotkut meistä kohtaavat.

Maybe all of us, if you live long enough.

Kenties jokainen meistä, jos elää tarpeeksi kauan.

You know, homeless people are some of our most heroic misfits,

Kodittomathan ovat joitain sankarillisimmista poikkeavista,

because they start out as us.

koska heidän tarinansa alkaa kuten meidän.

So you see, I'd missed fitting in to just about every category out there:

Toisin sanoen olin epäonnistunut sopimaan lähes kaikkiin luokkiin:

daughter, wife, mother, scholar.

tytär, vaimo, äiti, oppinut.

And the dream of being a writer

Ja unelma kirjailijan urasta

was really kind of like a small, sad stone in my throat.

oli tietynlainen pieni, surullinen pala kurkussani.

It was pretty much in spite of myself that I got on that plane

Oikeastaan itsestäni huolimatta nousin siihen lentokoneeseen

and flew to New York City,

ja lensin New York Cityyn,

where the writers are.

jossa kirjailijat ovat.

Fellow misfits, I can almost see your heads glowing.

Kanssapoikkeavat: voin lähes nähdä kasvojenne hehkun.

I can pick you out of a room.

Voin erottaa teidät huoneessa.

At first, you would've loved it.

Aluksi olisitte rakastaneet sitä.

You got to choose the three famous writers you wanted to meet,

Pääsi valitsemaan kolme kuuluisaa kirjailijaa, jotka halusi nähdä,

and these guys went and found them for you.

ja pari tyyppiä meni etsimään heidät.

You got set up at the Gramercy Park Hotel,

Pääsi yöpymään Gramercy Park Hotelissa,

where you got to drink Scotch late in the night

jossa sai juoda viskiä aamumyöhään

with cool, smart, swank people.

siistien ja älykkäiden ihmisten kanssa.

And you got to pretend you were cool and smart and swank, too.

Ja pääsi esittämään, että itsekin oli siisti ja älykäs.

And you got to meet a bunch of editors and authors and agents

Ja pääsi tapaamaan joukon editoreja, kirjailijoita ja agentteja

at very, very fancy lunches and dinners.

todella, todella hienoilla lounailla ja illallisilla.

Ask me how fancy.

Kysykää, kuinka hienoilla.

Audience: How fancy?

Yleisö: Kuinka hienoilla?

Lidia Yuknavitch: I'm making a confession: I stole three linen napkins --

Lidla Yuknavitch: Teen tunnustuksen: varastin kolme pellavaservettiä --

(Laughter)

(Naurua)

from three different restaurants.

kolmesta eri ravintolasta.

And I shoved a menu down my pants.

Ja tungin menun housuihini.

(Laughter)

(Naurua)

I just wanted some keepsakes so that when I got home,

Halusin vain joitain muistoja niin että kotiin palattuani

I could believe it had really happened to me.

voisin uskoa, että se todella tapahtui minulle.

You know?

Ymmärrättekö?

The three writers I wanted to meet

Kolme kirjailijaa, jotka halusin nähdä,

were Carole Maso, Lynne Tillman and Peggy Phelan.

olivat Carole Maso, Lynne Tillman ja Peggy Phelan.

These were not famous, best-selling authors,

He eivät olleet kuuluisia bestseller-kirjailijoita,

but to me, they were women-writer titans.

mutta minulle he olivat titaaneja naiskirjailijoiden keskuudessa.

Carole Maso wrote the book that later became my art bible.

Carole Maso kirjoitti kirjan, josta tuli taiteen raamattuni.

Lynne Tillman gave me permission to believe

Lynne Tillman antoi minulle luvan uskoa,

that there was a chance my stories could be part of the world.

että oli mahdollisuus, että tarinani voisivat olla osa maailmaa.

And Peggy Phelan reminded me

Ja Peggy Phelan muistutti minua,

that maybe my brains could be more important than my boobs.

että kenties aivoni voisivat olla tärkeämmät kuin tissini.

They weren't mainstream women writers,

He eivät olleet mainstream-naiskirjailijoita,

but they were cutting a path through the mainstream

mutta he raivasivat tietä mainstreamin läpi

with their body stories,

tarinoillaan,

I like to think, kind of the way water cut the Grand Canyon.

ajattelen, että vähän samaan tapaan kuin vesi kaiversi Grand Canyonin.

It nearly killed me with joy

Melkein pakahduin onnesta,

to hang out with these three over-50-year-old women writers.

kun hengailin näiden kolmen yli viisikymppisen naiskirjailijan kanssa.

And the reason it nearly killed me with joy

Ja syy, miksi melkein pakahduin onnesta,

is that I'd never known a joy like that.

oli, että se onni oli ennentuntematonta.

I'd never been in a room like that.

En ollut sellaisessa huoneessa aiemmin.

My mother never went to college.

Äitini ei koskaan mennyt yliopistoon.

And my creative career to that point

Ja luova urani oli siihen asti

was a sort of small, sad, stillborn thing.

pieni, surullinen, kuolleenasyntynyt juttu.

So kind of in those first nights in New York I wanted to die there.

Ensimmäisinä öinäni New Yorkissa halusin kuolla siihen paikkaan.

I was just like, "Kill me now. I'm good. This is beautiful."

Ajattelin: "Tappakaa minut nyt. Tuntuu hyvältä. Tämä on kaunista."

Some of you in the room will understand what happened next.

Jotkut teistä ymmärtävät, mitä tapahtui seuraavaksi.

First, they took me to the offices of Farrar, Straus and Giroux.

Ensiksi minut vietiin Farrarin, Strausin ja Giroux'n toimistoihin.

Farrar, Straus and Giroux was like my mega-dream press.

Farrar, Straus ja Giroux on unelmakustantamoni.

I mean, T.S. Eliot and Flannery O'Connor were published there.

Tai siis T.S. Eliotia ja Flannery O'Connoria julkaistiin siellä.

The main editor guy sat me down and talked to me for a long time,

Pääeditori istutti minut alas ja puhui kanssani kauan aikaa

trying to convince me I had a book in me

yrittäen vakuuttaa minut, että minulla oli kirja

about my life as a swimmer.

elämästäni uimarina.

You know, like a memoir.

Ikään kuin muistelmat.

The whole time he was talking to me,

Koko sen ajan, kun hän puhui minulle,

I sat there smiling and nodding like a numb idiot,

istuin siinä hymyillen ja nyökytellen kuin mikäkin idiootti,

with my arms crossed over my chest,

kädet puuskassa,

while nothing, nothing, nothing came out of my throat.

samalla kun kurkustani ei tullut yhtikäs mitään.

So in the end, he patted me on the shoulder

Lopulta hän taputti minua olkapäälle

like a swim coach might.

kuten uimavalmentaja saattaisi.

And he wished me luck

Ja hän toivotti minulle onnea,

and he gave me some free books

antoi minulle muutaman ilmaisen kirjan

and he showed me out the door.

ja johdatti minut ovelle.

Next, they took me to the offices of W.W. Norton,

Seuraavaksi minut vietiin W.W. Nortonin toimistoon,

where I was pretty sure I'd be escorted from the building

jossa olin varma, että minut vietäisiin rakennuksesta

just for wearing Doc Martens.

siitä, että ylläni oli Doc Martensit.

But that didn't happen.

Mutta niin ei käynyt.

Being at the Norton offices

Norton-toimistoilla oleminen

felt like reaching up into the night sky and touching the moon

tuntui kun olisi kurottanut yötaivaalle ja koskettanut kuuta

while the stars stitched your name across the cosmos.

samalla kun tähdet ompelivat omaa nimeä halki kosmoksen.

I mean, that's how big a deal it was to me.

Se oli niin iso asia minulle.

You get it?

Ymmärrättekö?

Their lead editor, Carol Houck Smith,

Heidän pääeditorinsa Carol Houck Smith

leaned over right in my face with these beady, bright, fierce eyes

tuli aivan lähelleni niine terävine ja hurjine silmineen

and said, "Well, send me something then, immediately!"

ja sanoi: "No, lähetä minulle sitten jotain, heti!"

See, now most people, especially TED people,

Useimmat ihmisethän, etenkin TED-ihmiset,

would have run to the mailbox, right?

olisivat juosseet postilaatikolle, eikö?

It took me over a decade to even imagine

Meni yli vuosikymmen, että edes kuvittelinkaan

putting something in an envelope and licking a stamp.

laittavani jotain kirjekuoreen ja nuolevani postimerkin.

On the last night,

Viimeisenä iltana

I gave a big reading at the National Poetry Club.

pidin lukutilaisuuden Kansallisessa Runoseurassa.

And at the end of the reading,

Ja tilaisuuden lopulla

Katharine Kidde of Kidde, Hoyt & Picard Literary Agency,

Katherine Kidde Kidde, Hoyt & Picard -kirjakustantamosta

walked straight up to me and shook my hand

tuli luokseni, puristi kättäni

and offered me representation, like, on the spot.

ja tarjosi hommia heti.

I stood there and I kind of went deaf.

Seisoin siinä ja äänet puuroutuivat.

Has this ever happened to you?

Onko niin käynyt teille?

And I almost started crying

Ja melkein aloin itkeä,

because all the people in the room were dressed so beautifully,

koska kaikki ihmiset olivat pukeutuneet niin kauniisti,

and all that came out of my mouth was:

ja sain suustani ulos vain:

"I don't know. I have to think about it."

"En tiedä. Täytyy miettiä."

And she said, "OK, then," and walked away.

Ja hän sanoi "OK", ja käveli pois.

All those open hands out to me, that small, sad stone in my throat ...

Kaikki nuo kurottautuvat kädet, tuo pieni, surullinen pala kurkussani...

You see, I'm trying to tell you something about people like me.

Yritän näet kertoa jotain kaltaisistani ihmisistä.

Misfit people -- we don't always know how to hope or say yes

Poikkeavat -- me emme aina osaa toivoa, sanoa kyllä

or choose the big thing,

tai valita suurta asiaa,

even when it's right in front of us.

vaikka se olisi nenämme edessä.

It's a shame we carry.

Se on häpeä sisällämme.

It's the shame of wanting something good.

Hyvän haluamisen häpeä.

It's the shame of feeling something good.

Hyvän tuntemisen häpeä.

It's the shame of not really believing we deserve to be in the room

Se on se häpeä, ettemme usko, että ansaitsemme olla huoneessa,

with the people we admire.

jossa on ihailemiamme ihmisiä.

If I could, I'd go back and I'd coach myself.

Jos voisin, menisin takaisin ja valmentaisin itseäni.

I'd be exactly like those over-50-year-old women who helped me.

Olisin kuten nuo yli 50-vuotiaat naiset, jotka auttoivat minua.

I'd teach myself how to want things,

Opettaisin itseni haluamaan asioita,

how to stand up, how to ask for them.

pitämään puoliani, pyytämään niitä.

I'd say, "You! Yeah, you! You belong in the room, too."

Sanoisin: "Sinä! Juuri sinä! Sinäkin kuulut huoneeseen."

The radiance falls on all of us,

Kylvemme kaikki loisteessa

and we are nothing without each other.

emmekä ole mitään ilman toisiamme.

Instead, I flew back to Oregon,

Sen sijaan lensin takaisin Oregoniin

and as I watched the evergreens and rain come back into view,

ja kun näin ainavihannat ja sateen taas näköpiirissä,

I just drank many tiny bottles of airplane "feel sorry for yourself."

join monta pientä pulloa itsesäälissä rypien.

I thought about how, if I was a writer, I was some kind of misfit writer.

Ajattelin, että olin kirjailija, mutta poikkeava kirjailija.

What I'm saying is,

Yritän siis sanoa, että

I flew back to Oregon without a book deal,

lensin Oregoniin ilman kirjadiiliä,

without an agent,

ilman agenttia

and with only a headful and heart-ful of memories

ja vain pää ja sydän täynnä muistoja,

of having sat so near

joissa istuin niin lähellä

the beautiful writers.

noita upeita kirjailijoita.

Memory was the only prize I allowed myself.

Muisto oli ainoa palkinto, jonka sallin itselleni.

And yet, at home in the dark,

Mutta kotona, pilkkopimeässä,

back in my underwear,

alusvaatteisillani,

I could still hear their voices.

kuulin vielä heidän äänensä.

They said, "Don't listen to anyone who tries to get you to shut up

He sanoivat: "Älä kuuntele ketään, joka yrittää saada sinut hiljenemään

or change your story."

tai muuttamaan tarinaasi."

They said, "Give voice to the story only you know how to tell."

He sanoivat: "Anna ääni tarinalle, jonka vain sinä osaat kertoa."

They said, "Sometimes telling the story

He sanoivat: "Joskus tarinan kertominen

is the thing that saves your life."

on se, mikä pelastaa elämäsi."

Now I am, as you can see, the woman over 50.

Nykyään olen, kuten näettekin, yli 50-vuotias nainen.

And I'm a writer.

Olen kirjailija.

And I'm a mother.

Olen myös äiti.

And I became a teacher.

Ja minusta tuli opettaja.

Guess who my favorite students are.

Arvatkaa, keitä lempioppilaani ovat.

Although it didn't happen the day

Vaikka se ei tapahtunutkaan päivänä,

that dream letter came through my mailbox,

jolloin unelmieni kirje tuli postilaatikkoon,

I did write a memoir,

minä kyllä kirjoitin muistelmat

called "The Chronology of Water."

nimeltään "The Chronology of Water".

In it are the stories of how many times I've had to reinvent a self

Siinä on tarinat siitä, kuinka monesti minun on täytynyt uudelleenmuovata itseni

from the ruins of my choices,

valintojeni raunioista,

the stories of how my seeming failures were really just weird-ass portals

tarinat siitä, kuinka näennäiset epäonnistumiset olivatkin vain

omituisia portaaleja johonkin kauniiseen.

to something beautiful.

All I had to do was give voice to the story.

Piti vain antaa ääni tarinalle.

There's a myth in most cultures about following your dreams.

Useimmissa kulttuureissa on myytti omien unelmien seuraamisesta.

It's called the hero's journey.

Sitä kutsutaan sankarin matkaksi.

But I prefer a different myth,

Minä pidän enemmän toisesta myytistä,

that's slightly to the side of that

joka on hieman sivuun siitä

or underneath it.

tai sen alla.

It's called the misfit's myth.

Se on nimeltään poikkeavan myytti.

And it goes like this:

Ja se menee näin:

even at the moment of your failure,

jopa epäonnistumisesi hetkellä,

right then, you are beautiful.

juuri silloinkin, olet kaunis.

You don't know it yet,

Et tiedä sitä vielä,

but you have the ability to reinvent yourself

mutta sinulla on kyky uudelleenmuovata itseäsi

endlessly.

loputtomasti.

That's your beauty.

Se on kauneutesi.

You can be a drunk,

Voit olla juoppo,

you can be a survivor of abuse,

voit olla väkivallasta selviytynyt,

you can be an ex-con,

voit olla entinen vanki,

you can be a homeless person,

voit olla koditon,

you can lose all your money or your job or your husband

voit menettää kaikki rahasi tai työsi tai miehesi

or your wife, or the worst thing of all,

tai vaimosi, tai pahinta,

a child.

lapsesi.

You can even lose your marbles.

Voit jopa menettää järkesi.

You can be standing dead center in the middle of your failure

Voit seistä epäonnistumisiesi keskiössä

and still, I'm only here to tell you,

ja silti, vannon sen sinulle,

you are so beautiful.

olet todella kaunis.

Your story deserves to be heard,

Tarinasi ansaitsee tulla kuulluksi,

because you, you rare and phenomenal misfit,

koska sinä, harvinainen ja ilmiömäinen poikkeava,

you new species,

sinä uusi luokka,

are the only one in the room

olet huoneessa ainoa,

who can tell the story

joka voi kertoa tarinan

the way only you would.

tavalla, jolla vain sinä kertoisit sen.

And I'd be listening.

Ja minä kuuntelisin.

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Taputuksia)