My son was a Columbine shooter. This is my story | Sue Klebold | TED

Kääntäjä: Miku Malinen Oikolukija: Ulla Vainio

The last time I heard my son's voice

Viimeisen kerran kuulin poikani äänen

was when he walked out the front door

hänen kävellessään etuovesta ulos

on his way to school.

matkalla kouluun.

He called out one word in the darkness:

Pimeästä hän huikkasi yhden sanan:

"Bye."

"Moikka."

It was April 20, 1999.

Silloin oli 20. huhtikuuta 1999.

Later that morning, at Columbine High School,

Myöhemmin sinä aamuna Columbinen lukiossa

my son Dylan and his friend Eric

poikani Dylan ja hänen ystävänsä Eric

killed 12 students and a teacher

tappoivat 12 opiskelijaa sekä opettajan

and wounded more than 20 others before taking their own lives.

ja haavoittivat kahtakymmentä muuta ennen kuin veivät omat henkensä.

Thirteen innocent people were killed,

Kolmetoista viatonta ihmistä kuoli

leaving their loved ones in a state of grief and trauma.

jättäen rakkaimpansa surun ja järkytyksen tilaan.

Others sustained injuries,

Toiset loukkaantuivat,

some resulting in disfigurement and permanent disability.

osan ulkomuoto muuttui pysyvästi ja osa vammautui.

But the enormity of the tragedy

Tragedian valtavuutta ei kuitenkaan

can't be measured only by the number of deaths and injuries that took place.

voi mitata pelkästään kuolleiden ja loukkaantuneiden määrällä.

There's no way to quantify the psychological damage

Psykologisia vaurioita ei mitenkään voi määrittää

of those who were in the school,

koulussa olleilta,

or who took part in rescue or cleanup efforts.

tai pelastustoimiin ja siivoukseen osallistuneilta.

There's no way to assess the magnitude of a tragedy like Columbine,

Ei ole mitään tapaa mitata Columbinen kaltaisen tragedian suuruutta,

especially when it can be a blueprint

varsinkin, kun sitä voivat käyttää pohjana

for other shooters who go on to commit atrocities of their own.

muut ampujat, jotka tahoillaan tekevät omia hirmutekojaan.

Columbine was a tidal wave,

Columbine oli kuin hyökyaalto,

and when the crash ended,

jonka mentyä

it would take years for the community and for society

yhteisöllä ja yhteiskunnalla kesti vuosia

to comprehend its impact.

käsittää sen vaikutukset.

It has taken me years to try to accept my son's legacy.

Olen vuosikausia yrittänyt hyväksyä poikani perintöä.

The cruel behavior that defined the end of his life

Hänen julma käyttäytymisensä, joka määritti hänen elämänsä lopun,

showed me that he was a completely different person from the one I knew.

näytti minulle, että hän oli täysin eri ihminen kuin se, jonka tunsin.

Afterwards people asked,

Jälkikäteen ihmiset ovat kysyneet:

"How could you not know?

"Kuinka et voinut tietää?"

What kind of a mother were you?"

"Minkälainen äiti oikein olit?"

I still ask myself those same questions.

Kysyn noita samoja kysymyksiä itseltäni edelleen.

Before the shootings, I thought of myself as a good mom.

Ennen ampumisia ajattelin olevani hyvä äiti.

Helping my children become caring,

Lapsieni auttaminen kasvussa välittäviksi,

healthy, responsible adults

terveiksi ja vastuuntuntoisiksi aikuisiksi

was the most important role of my life.

oli elämäni tärkein rooli.

But the tragedy convinced me that I failed as a parent,

Mutta tämä tragedia vakuutti minut epäonnistumisestani vanhempana,

and it's partially this sense of failure that brings me here today.

ja osittain tämän epäonnistumisen tunteen vuoksi olen tässä tänään.

Aside from his father,

Isänsä lisäksi

I was the one person who knew and loved Dylan the most.

olin se henkilö, joka tunsi Dylanin ja rakasti häntä kaikkein eniten.

If anyone could have known what was happening,

Jos oli mahdollista tietää mitä tuleman piti,

it should have been me, right?

minun olisi pitänyt se tietää.

But I didn't know.

Mutta en tiennyt.

Today, I'm here to share the experience

Tänään aion jakaa kokemukseni siitä,

of what it's like to be the mother of someone who kills and hurts.

millaista on olla jonkun sellaisen äiti, joka tappaa ja satuttaa.

For years after the tragedy, I combed through memories,

Vuosia murhenäytelmän jälkeen haravoin muistojani

trying to figure out exactly where I failed as a parent.

yrittäen löytää sen nimenomaisen hetken, jolloin epäonnistuin vanhempana.

But there are no simple answers.

Mutta ei ole yksinkertaista vastausta.

I can't give you any solutions.

En voi tarjota mitään ratkaisua.

All I can do

Kaikki, mitä voin tehdä

is share what I have learned.

on jakaa oppimani.

When I talk to people who didn't know me before the shootings,

Jutellessani ihmisille, jotka eivät tunteneet minua ennen ammuskelua,

I have three challenges to meet.

kohtaan kolme haastetta.

First, when I walk into a room like this,

Ensiksi, kun astun tämän kaltaiseen huoneeseen,

I never know if someone there has experienced loss

en koskaan tiedä, kohtaanko jonkun, joka on kokenut menetyksen

because of what my son did.

poikani teon takia.

I feel a need to acknowledge the suffering caused by a member of my family

Koen tarpeen tiedostaa kärsimyksen, jonka aiheuttaja on perheeni jäsen,

who isn't here to do it for himself.

joka ei enää ole täällä tehdäkseen niin itse.

So first, with all of my heart,

Joten ensinnäkin, koko sydämestäni,

I'm sorry if my son has caused you pain.

olen pahoillani, mikäli poikani on aiheuttanut sinulle tuskaa.

The second challenge I have

Toinen kohtaamani haaste

is that I must ask for understanding and even compassion

on se, että minun on pyydettävä ymmärrystä ja jopa myötätuntoa,

when I talk about my son's death as a suicide.

kun puhun poikani kuolemasta itsemurhana.

Two years before he died,

Kaksi vuotta ennen kuolemaansa

he wrote on a piece of paper in a notebook

hän kirjoitti paperille muistivihkoon,

that he was cutting himself.

että hän viilteli itseään.

He said that he was in agony

Hän sanoi elävänsä tuskassa

and wanted to get a gun so he could end his life.

ja haluavansa aseen voidakseen päättää elämänsä.

I didn't know about any of this until months after his death.

En tiennyt tästä mitään ennen kuin vasta kuukausia hänen kuolemansa jälkeen.

When I talk about his death as a suicide,

Puhuessani hänen kuolemastaan itsemurhana,

I'm not trying to downplay the viciousness he showed at the end of his life.

en yritä vähätellä säälimättömyyttä, jota hän huokui elämänsä lopussa.

I'm trying to understand

Yritän ymmärtää,

how his suicidal thinking

kuinka hänen itsetuhoisuutensa

led to murder.

johti murhaan.

After a lot of reading and talking with experts,

Luettuani paljon ja keskusteltuani asiantuntijoiden kanssa

I have come to believe

olen tullut siihen uskoon,

that his involvement in the shootings was rooted not in his desire to kill

että hänen osuutensa ampumisiin ei perustunut hänen haluunsa tappaa,

but in his desire to die.

vaan hänen haluunsa kuolla.

The third challenge I have when I talk about my son's murder-suicide

Kolmas kohtaamani haaste puhuessani poikani murha-itsemurhasta

is that I'm talking about mental health --

on se, että puhun mielenterveydestä --

excuse me --

anteeksi --

is that I'm talking about mental health,

on se, että puhun mielenterveydestä,

or brain health, as I prefer to call it, because it's more concrete.

tai aivoterveydestä, kuten mieluiten sitä kutsun, sillä se on konkreettisempaa.

And in the same breath, I'm talking about violence.

Ja samaan hengenvetoon puhun väkivallasta.

The last thing I want to do is to contribute to the misunderstanding

Viimeinen haluamani asia on lisätä omalta osaltani väärinkäsityksiä,

that already exists around mental illness.

jotka jo ovat olemassa mielisairauksista.

Only a very small percent of those who have a mental illness

Vain hyvin pieni osa mielisairauksista kärsivistä

are violent toward other people,

on väkivaltaisia muita kohtaan,

but of those who die by suicide,

mutta itsemurhan tehneistä

it's estimated that about 75 to maybe more than 90 percent

arviolta 75 tai kenties jopa yli 90 prosenttia

have a diagnosable mental health condition of some kind.

kärsii jonkinlaisesta diagnosoitavasta mielisairaudesta.

As you all know very well,

Kuten te hyvin tiedätte,

our mental health care system is not equipped to help everyone,

psykiatrinen terveydenhoitomme ei kykene auttamaan kaikkia,

and not everyone with destructive thoughts

eivätkä kaikki tuhoajatuksista kärsivät

fits the criteria

sovi minkään tietyn diagnoosi kriteereihin.

for a specific diagnosis.

Many who have ongoing feelings

Monia, jotka kokevat jatkuvasti

of fear or anger or hopelessness

pelkoa, vihaa tai toivottomuutta,

are never assessed or treated.

ei koskaan arvioida tai hoideta.

Too often, they get our attention only if they reach a behavioral crisis.

Liian usein he saavat huomiomme vasta jouduttuaan käytökselliseen kriisiin.

If estimates are correct

Jos arviot ovat oikeita,

that about one to two percent of all suicides

ja yhdestä kahteen prosenttiin kaikista itsemurhista

involves the murder of another person,

sisältyy toisen ihmisen murhaaminen,

when suicide rates rise, as they are rising for some populations,

kun itsemurhien määrät kasvavat, kuten ne joissain väestöryhmissä tekevät,

the murder-suicide rates will rise as well.

myös murha-itsemurhien määrä kasvaa.

I wanted to understand what was going on in Dylan's mind prior to his death,

Halusin ymmärtää, mitä Dylanin mielessä liikkui ennen hänen kuolemaansa,

so I looked for answers from other survivors of suicide loss.

joten etsin vastauksia muilta itsemurhan aiheuttaman menetyksen kokeneilta.

I did research and volunteered to help with fund-raising events,

Tutkin asiaa ja autoin vapaaehtoisena varainkeruutilaisuuksissa,

and whenever I could,

ja aina kun vain voin,

I talked with those who had survived their own suicidal crisis

puhuin itsemurhan tai sen yrityksen kriisistä selvinneille.

or attempt.

One of the most helpful conversations I had

Yksi hyödyllisimmistä käymistäni keskusteluista

was with a coworker

oli työkaverini kanssa,

who overheard me talking to someone else

joka kuuli minun puhuvan jollekin toiselle toimistokopissani.

in my office cubicle.

She heard me say that Dylan could not have loved me

Hän kuuli minun sanovan, ettei Dylan voinut rakastaa minua,

if he could do something as horrible as he did.

jos hän kykeni tekemään jotakin niin kamalaa.

Later, when she found me alone,

Myöhemmin, kun olin yksin, hän tuli luokseni

she apologized for overhearing that conversation,

ja pyysi anteeksi, että oli kuunnellut keskustelua,

but told me that I was wrong.

mutta sanoi minun olevan väärässä.

She said that when she was a young, single mother

Hän kertoi, että ollessaan kolmen pienen lapsen

with three small children,

nuori yksinhuoltajaäiti,

she became severely depressed and was hospitalized to keep her safe.

hän masentui vakavasti ja joutui sairaalaan oman turvallisuutensa vuoksi.

At the time, she was certain

Hän oli tuolloin varma,

that her children would be better off if she died,

että hänen lapsillaan menisi paremmin, jos hän kuolisi,

so she had made a plan to end her life.

joten hän teki suunnitelman elämänsä päättämiseksi.

She assured me that a mother's love was the strongest bond on Earth,

Hän vakuutti minulle äidinrakkauden olevan vahvin side maan päällä,

and that she loved her children more than anything in the world,

ja että hän rakasti lapsiaan enemmän kuin mitään muuta,

but because of her illness,

mutta sairautensa vuoksi

she was sure that they would be better off without her.

hän oli varma, että lapsilla menisi paremmin ilman häntä.

What she said and what I've learned from others

Kuten hän kertoi, ja kuten olen muilta oppinut,

is that we do not make the so-called decision or choice

emme tee päätöstä tai valintaa itsemurhasta

to die by suicide

in the same way that we choose what car to drive

samalla tavalla kuin valitsemme, millä autolla ajamme,

or where to go on a Saturday night.

tai minne menemme lauantai-iltana.

When someone is in an extremely suicidal state,

Kun joku on äärimmäisen itsetuhoisessa tilassa,

they are in a stage four medical health emergency.

he ovat neljännen tason terveydellisessä hätätilassa.

Their thinking is impaired and they've lost access to tools of self-governance.

Heidän ajattelunsa on vaikeutunut, eivätkä he kykene hallitsemaan itseään.

Even though they can make a plan and act with logic,

Vaikka he kykenevätkin suunnittelemaan ja toimimaan loogisesti,

their sense of truth is distorted by a filter of pain

heidän todellisuudentajuaan vääristää tuska,

through which they interpret their reality.

jonka läpi he tulkitsevat todellisuuttaan.

Some people can be very good at hiding this state,

Jotkut ovat taitavia kätkemään tämän tilan,

and they often have good reasons for doing that.

ja heillä on usein siihen hyvä syy.

Many of us have suicidal thoughts at some point,

Monella meistä on itsetuhoisia ajatuksia jossain vaiheessa,

but persistent, ongoing thoughts of suicide

mutta pysyvät, jatkuvat itsemurha-ajatukset

and devising a means to die

ja kuolemiskeinojen kehitteleminen

are symptoms of pathology,

ovat sairauden merkkejä,

and like many illnesses,

ja kuten monissa sairauksissa,

the condition has to be recognized and treated

sairaus on tunnistettava ja hoidettava

before a life is lost.

ennen kuin henki menetetään.

But my son's death was not purely a suicide.

Mutta poikani kuolema ei ollut pelkkä itsemurha.

It involved mass murder.

Siihen liittyi joukkomurha.

I wanted to know how his suicidal thinking became homicidal.

Halusin tietää, kuinka itsetuhoisista ajatuksista tuli murhanhimoisia.

But research is sparse and there are no simple answers.

Mutta asiaa on tutkittu vähän, eikä yksinkertaista vastausta ole.

Yes, he probably had ongoing depression.

Kyllä, hän oli luultavasti masentunut.

He had a personality that was perfectionistic and self-reliant,

Hän oli luonteeltaan perfektionisti ja itsenäinen,

and that made him less likely to seek help from others.

minkä vuoksi oli epätodennäköisempää, että hän olisi hakenut apua muilta.

He had experienced triggering events at the school

Hän oli kokenut koulussa laukaisevia tilanteita,

that left him feeling debased and humiliated and mad.

jotka hän koki halventavina, nöyryyttävinä ja jotka saivat hänet vihaiseksi.

And he had a complicated friendship

Ja hänellä oli monimutkainen ystävyyssuhde

with a boy who shared his feelings of rage and alienation,

sellaisen pojan kanssa, joka jakoi hänen vihansa ja hyljeksinnän tunteensa,

and who was seriously disturbed,

ja joka oli vakavasti häiriintynyt,

controlling and homicidal.

kontrolloiva ja murhanhimoinen.

And on top of this period in his life

Ja tämän äärimmäisen haavoittuvuuden ja herkkyyden jakson lisäksi

of extreme vulnerability and fragility,

Dylan found access to guns

Dylan pääsi käsiksi aseisiin,

even though we'd never owned any in our home.

vaikka meillä ei sellaisia koskaan ollut kotonamme.

It was appallingly easy for a 17-year-old boy to buy guns,

17-vuotiaan pojan oli pöyristyttävän helppoa hankkia aseita,

both legally and illegally, without my permission or knowledge.

sekä laillisesti että laittomasti, ilman lupaani ja tietämättäni.

And somehow, 17 years and many school shootings later,

Ja jollakin tavalla, 17 vuotta ja monta kouluampumista myöhemmin,

it's still appallingly easy.

se on edelleen pöyristyttävän helppoa.

What Dylan did that day broke my heart,

Dylanin teot sinä päivänä särkivät sydämeni,

and as trauma so often does,

ja kuten traumassa usein käy,

it took a toll on my body and on my mind.

se vaati veronsa keholtani ja mieleltäni.

Two years after the shootings, I got breast cancer,

Kaksi vuotta ammuskelun jälkeen sairastuin rintasyöpään,

and two years after that, I began to have mental health problems.

ja kaksi vuotta sen jälkeen aloin kärsiä mielenterveysongelmista.

On top of the constant, perpetual grief

Jatkuvan, alituisen surun lisäksi

I was terrified that I would run into a family member

pelkäsin kauhuissani törmääväni Dylanin uhrin perheenjäseneen

of someone Dylan had killed,

or be accosted by the press

tai joutuvani lehdistön tai vihaisen kansalaisen puhuteltavaksi.

or by an angry citizen.

I was afraid to turn on the news,

Pelkäsin katsoa uutisia,

afraid to hear myself being called a terrible parent or a disgusting person.

pelkäsin, että minua sanottaisiin huonoksi vanhemmaksi tai inhottavaksi ihmiseksi.

I started having panic attacks.

Aloin saada paniikkikohtauksia.

The first bout started four years after the shootings,

Ensimmäiset alkoivat neljä vuotta ammuskelun jälkeen,

when I was getting ready for the depositions

kun valmistauduin todistajanlausuntoihin

and would have to meet the victims' families face to face.

ja uhrien perheiden kohtaamiseen kasvokkain.

The second round started six years after the shootings,

Toisen kerran kohtaukset alkoivat kuusi vuotta ammuskelun jälkeen,

when I was preparing to speak publicly about murder-suicide

kun valmistauduin puhumaan ensi kertaa murha-itsemurhista

for the first time at a conference.

julkisesti konferenssissa.

Both episodes lasted several weeks.

Molemmat kohtausjaksot kestivät viikkokausia.

The attacks happened everywhere:

Kohtauksia tuli kaikkialla:

in the hardware store, in my office,

rautakaupassa, toimistossani,

or even while reading a book in bed.

jopa lukiessani kirjaa sängyssäni.

My mind would suddenly lock into this spinning cycle of terror

Mieleni lukittui yhtäkkiä kieppuvaan kauhun kehään,

and no matter how I hard I tried

ja yritinpä kuinka kovasti tahansa

to calm myself down or reason my way out of it,

saada itseäni rauhoittumaan tai järkeillä tieni ulos kohtauksesta,

I couldn't do it.

en pystynyt siihen.

It felt as if my brain was trying to kill me,

Tuntui kuin aivoni yrittäisivät tappaa minut,

and then, being afraid of being afraid

ja sitten, pelon pelkääminen

consumed all of my thoughts.

peitti kaikki ajatukseni.

That's when I learned firsthand

Silloin opin itse omakätisesti,

what it feels like to have a malfunctioning mind,

miltä tuntuu, kun mieli ei toimi kunnolla,

and that's when I truly became a brain health advocate.

ja silloin minusta todella tuli aivoterveyden puolestapuhuja.

With therapy and medication and self-care,

Terapian, lääkityksen ja itsehoidon avulla

life eventually returned

elämä palautui lopulta

to whatever could be thought of as normal under the circumstances.

sellaiseksi, mikä niissä olosuhteissa oli normaalia.

When I looked back on all that had happened,

Kun myöhemmin katsoin kaikkea tapahtunutta,

I could see that my son's spiral into dysfunction

näin, että poikani kierre toimintahäiriöön

probably occurred over a period of about two years,

tapahtui luultavasti noin kahden vuoden aikana,

plenty of time to get him help,

missä ajassa hän olisi hyvin ehtinyt saada apua,

if only someone had known that he needed help

jos joku vain olisi tiennyt hänen tarvitsevan apua

and known what to do.

ja tiennyt, mitä tehdä.

Every time someone asks me,

Joka kerta, kun minulta kysytään:

"How could you not have known?",

"Kuinka et voinut tietää?"

it feels like a punch in the gut.

se tuntuu kuin iskulta vatsaan.

It carries accusation and taps into my feelings of guilt

Se pitää sisällään syytöksiä ja ruokkii syyllisyyden tunnetta,

that no matter how much therapy I've had

josta en koskaan pääse täysin eroon, kävinpä terapiassa kuinka paljon tahansa.

I will never fully eradicate.

But here's something I've learned:

Mutta tämän olen oppinut:

if love were enough

jos rakkaus riittäisi

to stop someone who is suicidal

estämään jotakuta itsetuhoista

from hurting themselves,

satuttamasta itseään,

suicides would hardly ever happen.

itsemurhia ei tapahtuisi juuri koskaan.

But love is not enough,

Mutta rakkaus ei riitä,

and suicide is prevalent.

ja itsemurhia tehdään.

It's the second leading cause of death

Se on 10–34-vuotiaiden toiseksi yleisin kuolinsyy,

for people age 10 to 34,

and 15 percent of American youth

ja 15 prosenttia amerikkalaisnuorista

report having made a suicide plan

kertoo tehneensä itsemurhasuunnitelman

in the last year.

edellisen vuoden aikana.

I've learned that no matter how much we want to believe we can,

Olen oppinut, että riippumatta siitä, kuinka kovasti haluamme uskoa niin,

we cannot know or control

emme voi tietää tai hallita

everything our loved ones think and feel,

kaikkia rakkaimpiemme ajatuksia ja tunteita,

and the stubborn belief that we are somehow different,

ja itsepäinen usko siihen, että olemme jotenkin erilaisia,

that someone we love would never think of hurting themselves

että rakkaamme eivät ikinä ajattelisi itsensä tai jonkun toisen satuttamista,

or someone else,

can cause us to miss

voi saada meidät olemaan huomaamatta sen,

what's hidden in plain sight.

mikä on kätketty suoraan eteemme.

And if worst case scenarios do come to pass,

Ja jos pahin mahdollinen tapahtuu,

we'll have to learn to forgive ourselves for not knowing

meidän on opittava antamaan itsellemme anteeksi, ettemme tienneet

or for not asking the right questions

tai kysyneet oikeita kysymyksiä

or not finding the right treatment.

tai löytäneet oikeaa hoitoa.

We should always assume

Meidän tulisi aina olettaa, että joku rakkaistamme saattaa kärsiä,

that someone we love may be suffering,

regardless of what they say

riippumatta siitä, mitä he sanovat

or how they act.

tai miten he käyttäytyvät.

We should listen with our whole being,

Meidän tulisi kuunnella koko olemuksellamme,

without judgments,

tuomitsematta,

and without offering solutions.

tarjoamatta ratkaisuja.

I know that I will live with this tragedy,

Tiedän, että elän tämän murhenäytelmän kanssa,

with these multiple tragedies,

näiden lukuisten murhenäytelmien kanssa,

for the rest of my life.

lopun ikääni.

I know that in the minds of many,

Tiedän, että monien mielestä

what I lost can't compare to what the other families lost.

kokemaani menetystä ei voi verrata muiden perheiden menetyksiin.

I know my struggle doesn't make theirs any easier.

Tiedän, ettei taisteluni helpota heidän taisteluitaan.

I know there are even some who think I don't have the right to any pain,

Tiedän, että joidenkin mielestä en ole edes oikeutettu kokemaan tuskaa,

but only to a life of permanent penance.

vaan elämään vain pysyvässä katumuksessa.

In the end what I know comes down to this:

Lopulta kaikki tietämäni tiivistyy tähän:

the tragic fact is that even the most vigilant and responsible of us

valitettavasti edes valppaimmat ja vastuullisimmat meistä

may not be able to help,

eivät välttämättä voi auttaa,

but for love's sake,

mutta rakkauden tähden,

we must never stop trying

emme ikinä saa lakata

to know the unknowable.

yrittämästä tuntea tuntematonta.

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Aplodeja)