Chris Downey: Design with the blind in mind

Kääntäjä: Tommi Seppä Oikolukija: Ulla Vainio

So, stepping down out of the bus,

Astuin ulos bussista ja

I headed back to the corner

kävelin kadunkulmaan

to head west en route to a braille training session.

mennäkseni länttä kohti harjoittelemaan sokeainkirjoitusta.

It was the winter of 2009,

Oli vuoden 2009 talvi,

and I had been blind for about a year.

ja olin ollut sokeana noin vuoden.

Things were going pretty well.

Tulin toimeen melko hyvin.

Safely reaching the other side,

Päästessäni turvallisesti toiselle puolelle

I turned to the left,

käännyin vasemmalle

pushed the auto-button for the audible pedestrian signal,

painoin jalankulkuvalon ääniopastimen nappia

and waited my turn.

ja odotin vuoroani.

As it went off, I took off

Kuulin äänimerkin ja jatkoin

and safely got to the other side.

turvallisesti toiselle puolelle.

Stepping onto the sidewalk,

Astuessani jalkakäytävälle

I then heard the sound of a steel chair

kuulin edestäni äänen,

slide across the concrete sidewalk in front of me.

joka syntyy terästuolin liukuessa vasten betonia.

I know there's a cafe on the corner,

Tiedän, että kadunkulmassa on kahvila,

and they have chairs out in front,

jossa on tuoleja ulkona.

so I just adjusted to the left

Joten liikuin hieman vasemmalle

to get closer to the street.

päästäkseni lähemmäksi katua.

As I did, so slid the chair.

Siirtyessäni tuoli liikkui mukanani.

I just figured I'd made a mistake,

Ajattelin tehneeni virheen ja

and went back to the right,

siirryin takaisin oikealle.

and so slid the chair in perfect synchronicity.

Tuoli seurasi taas liikettäni.

Now I was getting a little anxious.

Aloin tuskastua.

I went back to the left,

Liikuin takaisin vasemmalle ja

and so slid the chair,

tuoli teki samoin

blocking my path of travel.

estäen minua pääsemästä eteenpäin.

Now, I was officially freaking out.

Nyt olin jo sekoamaisillani.

So I yelled,

Joten huusin:

"Who the hell's out there? What's going on?"

"Kuka helvetti siellä on? Mitä täällä oikein tapahtuu?"

Just then, over my shout,

Juuri silloin huutoni yli

I heard something else, a familiar rattle.

kuulin jotakin muuta, tutun rahinan.

It sounded familiar,

Se kuulosti tutulta,

and I quickly considered another possibility,

ja mieleeni tuli toinen vaihtoehto.

and I reached out with my left hand,

Kurkotin eteenpäin vasemmalla kädelläni.

as my fingers brushed against something fuzzy,

Kun sormeni pyyhkäisivät vasten jotakin pehmeää,

and I came across an ear,

ja löysin korvan,

the ear of a dog, perhaps a golden retriever.

koiran korvan, ehkä kultaisen noutajan.

Its leash had been tied to the chair

Sen hihna oli sidottu kiinni tuoliin.

as her master went in for coffee,

Isännän ollessa kahvilla

and she was just persistent in her efforts

hän halusi vain tervehtiä minua,

to greet me, perhaps get a scratch behind the ear.

toivoi ehkä saavansa rapsutuksen.

Who knows, maybe she was volunteering for service.

Kuka tietää, ehkä hän halusi tulla palvelukseeni.

(Laughter)

(Naurua)

But that little story is really about

Tuo pieni tarina kertoo itse asiassa

the fears and misconceptions that come along

peloista ja väärinkäsityksistä, joita ilmenee,

with the idea of moving through the city

kun miettii kaupungilla liikkumista

without sight,

ilman näkökykyä,

seemingly oblivious to the environment

näennäisen tietämättömänä ympäristöstään

and the people around you.

ja ihmisistä ympärillään.

So let me step back and set the stage a little bit.

Ensin minun tulisi varmaan kertoa hieman taustastani.

On St. Patrick's Day of 2008,

Pyhän Patrickin päivänä vuonna 2008

I reported to the hospital for surgery

ilmoittauduin sairaalaan leikkaukseen,

to remove a brain tumor.

jossa minulta poistettiin aivokasvain.

The surgery was successful.

Leikkaus onnistui.

Two days later, my sight started to fail.

Kaksi päivää myöhemmin näkökykyni alkoi heiketä.

On the third day, it was gone.

Kolmantena päivänä se katosi kokonaan.

Immediately, I was struck by an incredible sense

Koin välittömästi uskomattoman suurta

of fear, of confusion, of vulnerability,

pelkoa, hämmenystä, haavoittuvuuden tunnetta

like anybody would.

ihan kuten kuka tahansa tuntisi.

But as I had time to stop and think,

Kun pysähdyin ajattelemaan,

I actually started to realize

aloin ymmärtää,

I had a lot to be grateful for.

että saatoin olla kiitollinen paljosta.

In particular, I thought about my dad,

Ajattelin erityisesti isääni,

who had passed away from complications

joka oli menehtynyt aivoleikkauksessa

from brain surgery.

saatuihin komplikaatioihin.

He was 36. I was seven at the time.

Hän oli tuolloin 36-vuotias ja minä olin tuolloin seitsenvuotias.

So although I had every reason

Vaikka minulla oli hyvä syy

to be fearful of what was ahead,

pelätä tulevaa,

and had no clue quite what was going to happen,

eikä minulla ollut aavistustakaan mitä tulisi tapahtumaan,

I was alive.

olin kuitenkin hengissä.

My son still had his dad.

Pojallani oli vielä isä.

And besides, it's not like I was the first person

En ole ensimmäinen ihminen

ever to lose their sight.

näkökykynsä menettänyt ihminen.

I knew there had to be all sorts of systems

Tiesin, että täytyy olla järjestelmiä,

and techniques and training to have

tekniikoita ja koulutuksia, jotka mahdollistaisivat

to live a full and meaningful, active life

täyden ja mielekkään, aktiivisen elämän

without sight.

ilman näkökykyä.

So by the time I was discharged from the hospital

Kun pääsin sairaalasta,

a few days later, I left with a mission,

minulle oli muodostunut tehtävä.

a mission to get out and get the best training

Tehtävä etsiä ja saada paras koulutus

as quickly as I could and get on to rebuilding my life.

niin pian kuin mahdollista ja rakentaa elämäni uudestaan.

Within six months, I had returned to work.

Kuudessa kuukaudessa olin palannut töihin.

My training had started.

Koulutukseni oli alkanut.

I even started riding a tandem bike

Aloitin jopa tandem-pyöräilyn

with my old cycling buddies,

vanhojen pyöräilykaverieni kanssa,

and was commuting to work on my own,

ja kuljin itsenäisesti töihin julkisilla,

walking through town and taking the bus.

kävellen läpi kaupungin ja bussilla.

It was a lot of hard work.

Se vaati paljon työtä.

But what I didn't anticipate

Mutta en osannut ennakoida

through that rapid transition

nopean muutoksen

was the incredible experience of the juxtaposition

aiheuttamaa uskomatonta kokemusta vastakkainasettelusta

of my sighted experience up against my unsighted experience

näkevän ja sokean kokemukseni välillä

of the same places and the same people

samoista paikoista ja samoista ihmisistä

within such a short period of time.

niin lyhyen ajan sisällä.

From that came a lot of insights,

Siitä syntyi useita näkökulmia

or outsights, as I called them,

tai näköiskulmia,

things that I learned since losing my sight.

asioita, jotka opin näköni menettämisen jälkeen.

These outsights ranged from the trival

Nämä oivallukset vaihtelivat triviaaleista

to the profound,

syvällisiin

from the mundane to the humorous.

ja tavallisista humoristisiin.

As an architect, that stark juxtaposition

Arkkitehtina jyrkkä vastakkainasettelu

of my sighted and unsighted experience

näkevän ja sokean kokemukseni välillä

of the same places and the same cities

samoista paikoista ja kaupungeista

within such a short period of time

lyhyen ajan sisällä

has given me all sorts of wonderful outsights

on antanut minulle

of the city itself.

kaikenlaisia mahtavia oivalluksia kaupungista itsestään.

Paramount amongst those

Tärkein asia näiden joukossa oli

was the realization that, actually,

ymmärrys siitä, että kaupungit ovat

cities are fantastic places for the blind.

loistavia paikkoja sokeille.

And then I was also surprised

Olin myös yllättynyt

by the city's propensity for kindness and care

kaupungin alttiudesta ystävällisyyteen ja huolenpitoon

as opposed to indifference or worse.

välipitämättömyyden sijaan.

And then I started to realize that

Ja sitten ymmärsin,

it seemed like the blind seemed to have

että sokeilla vaikutti olevan

a positive influence on the city itself.

positiivinen vaikutus kaupunkiin itseensä.

That was a little curious to me.

Se oli minusta hieman merkillistä.

Let me step back and take a look

Mutta katsotaanpa,

at why the city is so good for the blind.

miksi kaupunki on niin hyvä sokeille.

Inherent with the training for recovery from sight loss

Opetellessaan selviämään ilman näkökykyä

is learning to rely on all your non-visual senses,

oppiii luottamaan muihin aisteihinsa ja

things that you would otherwise maybe ignore.

asioihin, jotka voisi muuten jäädä huomaamatta.

It's like a whole new world of sensory information

Aivan kuin kokonaan uusi aisti-informaation maailma

opens up to you.

avautuisi ihmiselle.

I was really struck by the symphony

Olin todella yllättynyt

of subtle sounds all around me in the city

hienovaraisista äänistä ympärilläni kaupungilla.

that you can hear and work with

Niitä kuuntelemalla

to understand where you are,

voi ymmärtää missä on,

how you need to move, and where you need to go.

kuinka tulee liikkua ja mihin tulee mennä.

Similarly, just through the grip of the cane,

Vastaavasti pelkän kepin avulla

you can feel contrasting textures in the floor below,

voi tuntea lattian pinnan muodot

and over time you build a pattern of where you are

ja ajan kanssa rakentaa kuvan siitä missä on

and where you're headed.

ja mihin on matkalla.

Similarly, just the sun warming one side of your face

Myös lämmin auringonpaiste kasvoilla

or the wind at your neck

tai tuuli kaulalla

gives you clues about your alignment

antaa vihjeitä omasta sijoittumisesta

and your progression through a block

ja etenemisestä kadulla

and your movement through time and space.

ja liikkumisesta läpi ajan ja tilan.

But also, the sense of smell.

Näin tekee myös hajuaisti.

Some districts and cities have their own smell,

Joillakin kaupunginosilla ja kaupungeilla on omat hajunsa,

as do places and things around you,

kuten on paikoilla ja asioilla ympärillä,

and if you're lucky, you can even follow your nose

ja joskus voi seurata nenäänsä

to that new bakery that you've been looking for.

uuteen leipomoon, jota on etsinyt.

All this really surprised me,

Kaikki tämä todella yllätti minut,

because I started to realize that

koska aloin ymmärtää,

my unsighted experienced

että ilman näköaistia kokemukseni

was so far more multi-sensory

oli merkittävästi moniaistisempi

than my sighted experience ever was.

kuin kokemukseni näkevänä oli.

What struck me also was how much the city

Minut yllätti myös se, kuinka paljon kaupunki

was changing around me.

muuttui ympärilläni.

When you're sighted,

Kun on näkökyky,

everybody kind of sticks to themselves,

kaikki tavallaan pysyvät omissa oloissaan

you mind your own business.

pitäen huolen omista asioistaan.

Lose your sight, though,

Näkönsä menettäneenä

and it's a whole other story.

asetelma muuttuu.

And I don't know who's watching who,

En tiedä kuka katselee ketä,

but I have a suspicion that a lot of people are watching me.

mutta epäilen, että moni katselee minua.

And I'm not paranoid, but everywhere I go,

Enkä ole paranoidi, mutta mennessäni minne tahansa

I'm getting all sorts of advice:

saan kaikenlaisia ohjeita:

Go here, move there, watch out for this.

"Tule tänne, mene sinne, varo tuota."

A lot of the information is good.

Suuri osa ohjeista on hyödyllisiä.

Some of it's helpful. A lot of it's kind of reversed.

Osasta on apua. Paljon on myös tavallaan huonoa.

You've got to figure out what they actually meant.

On selvitettävä mitä he oikeastaan tarkoittivat.

Some of it's kind of wrong and not helpful.

Osa ohjeista on vääriä eivätkä hyödyllisiä.

But it's all good in the grand scheme of things.

Mutta tarkoitusperiltään kaikki on hyvää.

But one time I was in Oakland

Kerran Oaklandissa

walking along Broadway, and came to a corner.

kävelin pitkin Broadwayta ja tulin kadunkulmaan.

I was waiting for an audible pedestrian signal,

Odotin äänimerkkiä kadun ylittämiseksi,

and as it went off, I was just about to step out into the street,

ja kun se kuului, olin astumassa kadulle,

when all of a sudden, my right hand

kun yhtäkkiä oikeaan käteeni tarttui

was just gripped by this guy,

joku mies

and he yanked my arm and pulled me out into the crosswalk

ja hän nyki kättäni ja veti minut suojatielle

and was dragging me out across the street,

raahaten minut kadun toiselle puolelle

speaking to me in Mandarin.

ja puhuen minulle mandariinikiinaa.

(Laughter)

(Naurua)

It's like, there was no escape from this man's death grip,

Tämän miehen kuolon otteesta ei ollut poispääsyä.

but he got me safely there.

Hän kuitenkin vei minut turvallisesti perille.

What could I do?

Mitä olisin voinut tehdä?

But believe me, there are more polite ways

On olemassa kohteliaampiakin tapoja

to offer assistance.

avun tarjoamiseen.

We don't know you're there,

Me sokeat emme näe teitä,

so it's kind of nice to say "Hello" first.

joten olisi mukavaa, jos vaikka tervehtisitte ensin.

"Would you like some help?"

"Terve, tarvitsetko apua?"

But while in Oakland, I've really been struck by

Oaklandissa minua ihmetytti,

how much the city of Oakland changed

kuinka paljon kaupunki oli muuttunut

as I lost my sight.

näön menetykseni myötä.

I liked it sighted. It was fine.

Näkevänä pidin siitä.

It's a perfectly great city.

Se on mahtava kaupunki.

But once I lost my sight

Mutta sokeana

and was walking along Broadway,

kävellessäni pitkin Broadwayta,

I was blessed every block of the way.

olin todella siunattu joka korttelissa.

"Bless you, man."

"Siunausta, kaveri."

"Go for it, brother."

"Anna palaa, veliseni."

"God bless you."

"Jumala sinua siunatkoon."

I didn't get that sighted.

Tällaista kohtelua ei saanut näkevänä.

(Laughter)

(Naurua)

And even without sight, I don't get that in San Francisco.

San Fransiscossa en saa vastaava kohtelua edes sokeana.

And I know it bothers some of my blind friends,

Tiedän tällaisen käytöksen häiritsevän joitakin sokeita kavereitani,

it's not just me.

ei vain minua.

Often it's thought that

Usein luullaan,

that's an emotion that comes up out of pity.

että tuo käytös kumpuaa säälistä.

I tend to think that it comes out of our shared humanity,

Minä olen taipuvainen uskomaan sen tulevan yhteisestä ihmisyydestä,

out of our togetherness, and I think it's pretty cool.

yhteenkuuluvuuden tunteesta, ja se on mielestäni aika siistiä.

In fact, if I'm feeling down,

Itse asiassa, jos olen alakuloinen,

I just go to Broadway in downtown Oakland,

menen vain Broadwaylle Oaklandin keskustaan

I go for a walk, and I feel better like that,

kävelylle ja voin heti paremmin

in no time at all.

käden käänteessä.

But also that it illustrates how

Se myös kuvastaa kuinka

disability and blindness

vamma ja sokeutuminen

sort of cuts across ethnic, social,

leikkaa läpi etnisten, sosiaalisten

racial, economic lines.

rodullisten ja taloudellisten rajojen.

Disability is an equal-opportunity provider.

Vamma tarjoaa tasa-arvoisen mahdollisuuden.

Everybody's welcome.

Kaikki ovat tervetulleita.

In fact, I've heard it said in the disability community

Kuulemani mukaan vammaisten yhteisöissä

that there are really only two types of people:

on vain kahdentyyppisiä ihmisiä:

There are those with disabilities,

vammautuneita

and there are those that haven't quite found theirs yet.

ja niitä, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa vammaansa.

It's a different way of thinking about it,

Se on erilainen tapa ajatella asiaa,

but I think it's kind of beautiful,

mutta mielestäni se on jotenkin kaunis,

because it is certainly far more inclusive

koska se on paljon kattavampi määritelmä

than the us-versus-them

kuin "me vastaan he" -asenne.

or the abled-versus-the-disabled,

tai vammattomat vastaan vammaiset,

and it's a lot more honest and respectful

ja se on paljon rehellisempi ja kunnioittavampi

of the fragility of life.

elämän haurautta kohtaan.

So my final takeaway for you is

Minun viimeinen viestini teille on,

that not only is the city good for the blind,

että kaupunki ei ole vain hyvä sokeille

but the city needs us.

vaan se myös tarvitsee meitä.

And I'm so sure of that that

Olen tästä asiasta niin varma,

I want to propose to you today

että ehdotan

that the blind be taken as the prototypical city dwellers

sokeita käytettävän asukkaan prototyyppinä

when imagining new and wonderful cities,

kuviteltaessa uusia ja ihmeellisiä kaupunkeja

and not the people that are thought about

eikä ihmisinä, jotka huomioidaan,

after the mold has already been cast.

kun muotti on jo valettu.

It's too late then.

Silloin on liian myöhäistä.

So if you design a city with the blind in mind,

Jos suunnitellaan kaupunki sokeiden näkökulmasta,

you'll have a rich, walkable network of sidewalks

saadaan suuri kävelyteiden verkosto,

with a dense array of options and choices

jossa on tiheään erilaisia vaihtoehtoja,

all available at the street level.

ja kaikkiin pääsee suoraan katutasosta.

If you design a city with the blind in mind,

Jos suunnittelee kaupunkia sokeiden näkökulmasta,

sidewalks will be predictable and will be generous.

jalkakäytävät ovat ennakoitavissa ja leveitä.

The space between buildings will be well-balanced

Rakennusten välit ovat hyvin tasapainotettuja

between people and cars.

ihmisille ja ajoneuvoille.

In fact, cars, who needs them?

Kuka sitä paitsi tarvitsee autoja?

If you're blind, you don't drive. (Laughter)

Sokeat eivät aja. (Naurua)

They don't like it when you drive. (Laughter)

Siitä ei kovasti pidetä, jos ajamme. (Naurua)

If you design a city with the blind in mind,

Jos suunnittelee kaupunkia sokeiden näkökulmasta,

you design a city with a robust,

suunnittelee kaupunkia, jossa on vankka,

accessible, well-connected mass transit system

helppokulkuinen, hyvin suunniteltu joukkoliikenne,

that connects all parts of the city

joka yhdistää kaikki kaupunginosat

and the region all around.

ja sen läheiset alueet toisiinsa.

If you design a city with the blind in mind,

Jos suunnittelee kaupunkia sokeiden näkökulmasta,

there'll be jobs, lots of jobs.

siellä on työpaikkoja, paljon työpaikkoja.

Blind people want to work too.

Sokeatkin haluavat työskennellä.

They want to earn a living.

He haluavat ansaita elantonsa.

So, in designing a city for the blind,

Joten suunniteltaessa kaupunkia sokeille

I hope you start to realize

toivon, että alatte huomata

that it actually would be a more inclusive,

että se olisi kattavampi,

a more equitable, a more just city for all.

oikeudenmukaisempi ja enemmän kaupunki kaikille.

And based on my prior sighted experience,

Perustuen aikaisempaan kokemukseeni näkevänä,

it sounds like a pretty cool city,

se kuulostaa aika makeelta kaupungilta

whether you're blind, whether you have a disability,

olit sitten sokea, vammautunut

or you haven't quite found yours yet.

tai jos et ole vielä löytänyt omaa puutettasi.

So thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Aplodeja)