Latif Nasser: The amazing story of the man who gave us modern pain relief

Kääntäjä: Emmi Tuurinkoski Oikolukija: Sami Niskanen

A few years ago,

Muutama vuosi sitten

my mom developed rheumatoid arthritis.

äidilleni kehittyi nivelreuma.

Her wrists, knees and toes swelled up, causing crippling, chronic pain.

Hänen ranteensa, polvensa ja varpaansa turposivat aiheuttaen kroonista kipua.

She had to file for disability.

Hänestä tuli työkyvytön.

She stopped attending our local mosque.

Hän lopetti moskeijassa käymisen.

Some mornings it was too painful for her to brush her teeth.

Joinakin aamuina jopa hampaiden peseminen oli hänelle liian kivuliasta.

I wanted to help.

Halusin auttaa.

But I didn't know how.

Mutten tiennyt miten.

I'm not a doctor.

En ole lääkäri.

So, what I am is a historian of medicine.

Olen lääketieteen historoitsija.

So I started to research the history of chronic pain.

Niinpä aloin tutkia kroonisen kivun historiaa.

Turns out, UCLA has an entire history of pain collection

Ilmeni, että Kalifornian yliopistolla on kokonainen kokoelma kivun historiasta

in their archives.

arkistoissaan.

And I found a story -- a fantastic story --

Löysin tarinan -- mahtavan tarinan

of a man who saved -- rescued -- millions of people from pain;

miehestä, joka pelasti miljoonia ihmisiä kivulta,

people like my mom.

äitini kaltaisia ihmisiä.

Yet, I had never heard of him.

Silti hän oli tuntematon.

There were no biographies of him, no Hollywood movies.

Hänestä ei ollut tehty elämäkertaa tai Hollywood-elokuvia.

His name was John J. Bonica.

Hänen nimensä oli John J. Bonica.

But when our story begins,

Mutta tarinamme alussa

he was better known as Johnny "Bull" Walker.

hänet tunnettiin paremmin nimellä Johnny "Bull" Walker.

It was a summer day in 1941.

Oli kesäpäivä vuonna 1941.

The circus had just arrived in the tiny town of Brookfield, New York.

Sirkus oli saapunut pieneen Brookfieldin kaupunkiin.

Spectators flocked to see the wire-walkers, the tramp clowns --

Katsojat parveilivat nähdäkseen nuorallakävelijöitä, pellejä--

if they were lucky, the human cannonball.

onnekkaimmat saattoivat nähdä Elävän kanuunankuulan.

They also came to see the strongman, Johnny "Bull" Walker,

He olivat saapuneet katsomaan myös Voimamies Johnny "Bull" Walkeria

a brawny bully who'd pin you for a dollar.

lihaksikasta kovista.

You know, on that particular day, a voice rang out

Juuri sinä päivänä kantautui ääni

over the circus P.A. system.

sirkuksen äänentoistosta.

They needed a doctor urgently, in the live animal tent.

Eläinteltassa tarvittaisiin nopeasti lääkäriä.

Something had gone wrong with the lion tamer.

Leijonankesyttäjälle oli käynyt pahasti.

The climax of his act had gone wrong,

Hänen esityksensä kohokohta oli mennyt pieleen

and his head was stuck inside the lion's mouth.

ja hänen päänsä oli jumissa leijonan suussa.

He was running out of air;

Häneltä alkoi loppua happi,

the crowd watched in horror

ja yleisö oli kauhuissaan

as he struggled and then passed out.

hänen kamppailuaan, ja sitten hän pyörtyi.

When the lion finally did relax its jaws,

Kun leijona lopulta vapautti leukansa,

the lion tamer just slumped to the ground, motionless.

leijonankesyttäjä valahti maahan liikkumattomana.

When he came to a few minutes later,

Virottuaan muutaman minuutin kuluttua

he saw a familiar figure hunched over him.

hän näki tutun hahmon kumartuneena ylleen.

It was Bull Walker.

Se oli Bull Walker.

The strongman had given the lion tamer mouth-to-mouth, and saved his life.

Voimamies oli antanut hänelle tekohengitystä ja pelastanut hänet.

Now, the strongman hadn't told anyone,

Voimamies ei ollut kertonut kenellekään,

but he was actually a third-year medical student.

että hän oli kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija.

He toured with the circus during summers to pay tuition,

Hän kiersi kesäisin sirkuksen mukana maksaakseen lukukausimaksunsa,

but kept it a secret to protect his persona.

mutta salasi sen suojatakseen henkilöllisyyttensä.

He was supposed to be a brute, a villain --

Hänen oletettiin olevan karkea kelmi

not a nerdy do-gooder.

eikä nörtti hyväntekijä.

His medical colleagues didn't know his secret, either.

Hänen lääketiedekollegatkaan eivät tienneet salaisuutta.

As he put it, "If you were an athlete, you were a dumb dodo."

Sillä he olettivat urheilijoiden olevan tyhmiä.

So he didn't tell them about the circus,

Joten hän ei kertonut heille sirkuksesta

or about how he wrestled professionally on evenings and weekends.

tai miten hän harrasti ammattilaispainia iltaisin ja viikonloppuisin.

He used a pseudonym like Bull Walker,

Hän käytti valenimiä kuten Bull Walker

or later, the Masked Marvel.

ja myöhemmin The Masked Marvel.

He even kept it a secret that same year,

Hän piti salaisuutensa jopa sinä vuonna,

when he was crowned the Light Heavyweight Champion

kun hänet julistettiin kevyen raskaansarjan

of the world.

maailmanmestariksi.

Over the years, John J. Bonica lived these parallel lives.

Vuosien ajan John J. Bonica eli rinnakkaiselämää.

He was a wrestler;

Hän oli painija;

he was a doctor.

hän oli lääkäri.

He was a heel;

Hän oli pahis;

he was a hero.

hän oli sankari.

He inflicted pain,

Hän aiheutti kipua,

and he treated it.

ja hän hoiti sitä.

And he didn’t know it at the time, but over the next five decades,

Hän ei silloin vielä tiennyt, että tulevan viiden vuosikymmenen aikana

he'd draw on these dueling identities

hän tulisi ammentamaan näitä kamppailevia identiteettejään

to forge a whole new way to think about pain.

takoakseen uuden tavan kivun määrittämiseksi.

It'd change modern medicine so much so, that decades later,

Se muuttaisi modernia lääketiedettä niin paljon, että vuosikymmenten kuluttua

Time magazine would call him pain relief's founding father.

Time-lehti kutsuisi häntä kivunlievityksen keksijäksi.

But that all happened later.

Mutta se kaikki tulisi tapahtumaan vasta myöhemmin.

In 1942, Bonica graduated medical school and married Emma,

Vuonna 1942 Bonica valmistui lääketieteellisestä ja meni naimisiin

his sweetheart, whom he had met at one of his matches years before.

Emman kanssa, jonka oli tavannut ottelussaan muutama vuosi aikaisemmin.

He still wrestled in secret -- he had to.

Hän paini yhä salaisesti, hänen oli pakko.

His internship at New York's St. Vincent's Hospital paid nothing.

Hänen työharjoittelupaikkansa New Yorkin St.Vincentin sairaala ei maksanut palkkaa.

With his championship belt, he wrestled in big-ticket venues,

Maailmanmestaruutensa kautta hän paini suuremmissa kisapaikoissa

like Madison Square Garden,

kuten Madison Square Gardenissa

against big-time opponents,

vastustajinaan suuret nimet

like Everett "The Blonde Bear" Marshall,

kuten Everett "The Blonde Bear" Marshall

or three-time world champion, Angelo Savoldi.

tai kolminkertainen maailmanmestari Angelo Savoldi.

The matches took a toll on his body;

Ottelut vaativat veronsa hänen kehostaan:

he tore hip joints, fractured ribs.

revähtäneitä lonkkaniveliä, murtuneita kylkiluita.

One night, The Terrible Turk's big toe scratched a scar like Capone's

Eräänä iltana The Terrible Turkin isovarvas raapaisi suuren arven

down the side of his face.

hänen kasvoihinsa.

The next morning at work, he had to wear a surgical mask to hide it.

Seuraavana aamuna hän käytti töissä leikkausmaskia peittääkseen sen.

Twice Bonica showed up to the O.R. with one eye so bruised,

Bonica saapui kahdesti leikkaussaliin silmä niin mustelmilla,

he couldn't see out of it.

että hän ei nähnyt mitään.

But worst of all were his mangled cauliflower ears.

Mutta pahinta olivat hänen murjoutuneet kukkakaalikorvansa.

He said they felt like two baseballs on the sides of his head.

Hän kertoi niiden tuntuvan kuin kahdelta pesäpallolta.

Pain just kept accumulating in his life.

Kipu vain karttui hänen elämässään.

Next, he watched his wife go into labor at his hospital.

Hän oli läsnä vaimonsa synnytyksessä samassa sairaalassa.

She heaved and pushed, clearly in anguish.

Hän työnsi ja työnsi selvästi tuskissaan.

Her obstetrician called out to the intern on duty

Synnytyslääkäri pyysi harjoittelijan

to give her a few drops of ether to ease her pain.

antamaan hänelle muutaman tipan eetteriä helpottamaan kipua.

But the intern was a young guy, just three weeks on the job --

Mutta harjoittelija oli nuori mies, vasta kolmatta viikkoa töissä --

he was jittery, and in applying the ether,

hän oli hermostunut ja antaessaan eetteriä

irritated Emma's throat.

hän ärsytti samalla Emman kurkkua.

She vomited and choked, and started to turn blue.

Emma oksensi, oli tukehtua ja alkoi muuttua siniseksi.

Bonica, who was watching all this, pushed the intern out of the way,

Bonica, joka oli paikalla, työnsi harjoittelijan sivuun,

cleared her airway,

puhdisti hengitystiet

and saved his wife and his unborn daughter.

ja pelasti vaimonsa sekä oman tyttärensä.

At that moment, he decided to devote his life to anesthesiology.

Sillä hetkellä hän päätti omistaa elämänsä anestesiologialle.

Later, he'd even go on to help develop the epidural, for delivering mothers.

Myöhemmin hän oli jopa kehittämässä epiduraalia synnyttäville äideille.

But before he could focus on obstetrics,

Ennen kuin hän pääsi keskittymään synnytysoppiin

Bonica had to report for basic training.

Bonican täytyi suorittaa perusharjoittelu.

Right around D-Day,

Toisen maailmansodan aikoihin

Bonica showed up to Madigan Army Medical Center,

Bonica saapui Madigan Army lääkintäkeskukseen

near Tacoma.

lähellä Tacomaa.

At 7,700 beds, it was one of the largest army hospitals in America.

7700 vuoteellaan se oli yksi amerikan suurimmista armeijasairaaloista.

Bonica was in charge of all pain control there.

Bonica vastasi siellä kivunhoidosta.

He was only 27.

Hän oli vasta 27-vuotias.

Treating so many patients, Bonica started noticing cases

Hoitaessaan niin monia potilaita Bonica alkoi huomata tapauksia,

that contradicted everything he had learned.

jotka olivat ristiriidassa kaikken hänen oppimansa kanssa.

Pain was supposed to be a kind of alarm bell -- in a good way --

Kivun oletettiin olevan hälytyskello -- hyvällä tavalla --

a body's way of signaling an injury, like a broken arm.

tapa, jolla keho ilmoitti vammasta, kuten katkenneesta kädestä.

But in some cases,

Mutta joissakin tapauksissa,

like after a patient had a leg amputated,

kuten kun potilaan jalka oli amputoitu,

that patient might still complain of pain in that nonexistent leg.

hän saattoi silti valittaa amputoidun, puuttuvan raajan olevan kipeä.

But if the injury had been treated, why would the alarm bell keep ringing?

Jos vamma oli hoidettu, miksi hälytyskello vain jatkoi soimistaan?

There were other cases in which there was no evidence of an injury whatsoever,

Toisissa tapauksissa vammasta ei aina ollut edes mitään todistetta,

and yet, still the patient hurt.

ja potilas tunsi silti kipua.

Bonica tracked down all the specialists at his hospital -- surgeons,

Bonica järjesti kaikki sairaalan asiantuntijat yhteen, kirurgit,

neurologists, psychiatrists, others.

neurologit, psykiatrit ja muut.

And he tried to get their opinions on his patients.

Hän kysyi heidän mielipiteitään potilaistaan.

It took too long, so he started organizing group meetings over lunch.

Se oli niin aikaa vievää, että hän järjesti ryhmätapaamisia lounaalla.

It would be like a tag team of specialists going up against the patient's pain.

Se oli asiantuntijaryhmä, joka taisteli potilaan kipua vastaan.

No one had ever focused on pain this way before.

Koskaan aikaisemmin kipuun ei ollut kiinnitetty niin paljon huomiota.

After that, he hit the books.

Sen jälkeen hän tarttui kirjoihin.

He read every medical textbook he could get his hands on,

Hän luki jokaisen käsiinsä saaman lääketieteellisen kirjan

carefully noting every mention of the word "pain."

ja teki muistiinpanoja kaikista viittauksista sanaan "kipu".

Out of the 14,000 pages he read,

Kaikissa 14 000 lukemassaan sivussa

the word "pain" was on 17 and a half of them.

sana "kipu" löytyi 17,5 sivulta.

Seventeen and a half.

Vain 17,5 sivulta.

For the most basic, most common, most frustrating part of being a patient.

Perinteisin, yleisin ja turhauttavin asia, jota potilas kokee.

Bonica was shocked -- I'm quoting him,

Bonica oli järkyttynyt. Suora lainaus häneltä:

he said, "What the hell kind of conclusion can you come to there?

"Minkä hemmetin johtopäätöksen tästä voi tehdä?

The most important thing from the patient's perspective,

Potilaan näkökulmasta tärkeimmästä asiasta

they don't talk about."

ei puhuta ollenkaan."

So over the next eight years, Bonica would talk about it.

Niinpä seuraavien kahdeksan vuoden aikana Bonica puhui aiheesta.

He'd write about it; he'd write those missing pages.

Hän kirjoitti siitä; hän kirjoitti puuttuvat sivut.

He wrote what would later be known as the Bible of Pain.

Hän kirjoitti kirjan, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Kivun Raamattu.

In it he proposed new strategies,

Siinä hän ehdotti uusia strategioita,

new treatments using nerve-block injections.

uusia hermopuudutteita hyödyntäviä hoitomuotoja.

He proposed a new institution, the Pain Clinic,

Hän ehdotti uutta instituutiota, Kipuklinikkaa,

based on those lunchtime meetings.

lounastapaamisten perusteella.

But the most important thing about his book

Mutta merkittävin asia hänen kirjassaan oli,

was that it was kind of an emotional alarm bell for medicine.

että se oli eräänlainen tunteellinen herätyskello lääketieteelle.

A desperate plea to doctors to take pain seriously

Epätoivoinen pyyntö lääkäreille, että he ottaisivat tosissaan

in patients' lives.

potilaidensa kokemat kivut.

He recast the very purpose of medicine.

Hän muotoili lääketieteen tehtävän uudelleen.

The goal wasn't to make patients better;

Tavoite ei ollut parantaa potilaita,

it was to make patients feel better.

tavoite oli saada potilaat tuntemaan olonsa paremmaksi.

He pushed his pain agenda for decades,

Hän veti kivun ohjelmaansa vuosikymmeniä

before it finally took hold in the mid-'70s.

kunnes se sai tuulta alleen 70-luvun puolivälissä.

Hundreds of pain clinics sprung up all over the world.

Satoja kipuklinikoita ilmestyi ympäri maailmaa.

But as they did -- a tragic twist.

Mutta samaan aikaan tapahtui traaginen juonikäänne.

Bonica's years of wrestling caught up to him.

Bonican painivuodet saivat viimein yliotteen.

He had been out of the ring for over 20 years,

Hän ei ollut paininut yli 20 vuoteen,

but those 1,500 professional bouts had left a mark on his body.

mutta nuo 1500 ammattilaiserää olivat jättäneet jälkensä hänen kehoonsa.

Still in his mid-50s, he suffered severe osteoarthritis.

Vielä yli 50-vuotiaana hän kärsi pahasta nivelrikosta.

Over the next 20 years he'd have 22 surgeries,

Seuraavien 20 vuoden aikana hän kävi 22 leikkauksessa,

including four spine operations,

mukaan lukien neljä selkärankaoperaatiota

and hip replacement after hip replacement.

ja tekolonkkia tekolonkkien jälkeen.

He could barely raise his arm, turn his neck.

Hän pystyi hädin tuskin nostamaan kättään tai kääntämään päätään.

He needed aluminum crutches to walk.

Hän tarvitsi kainalosauvat kävelemiseen.

His friends and former students became his doctors.

Hänen ystävistään ja entisistä oppilaistaan tuli hänen lääkäreitään.

One recalled that he probably had more nerve-block injections

Yksi muistelee, että hän sai luultavasti enemmän hermopuuduteinjektioita

than anyone else on the planet.

kuin kukaan muu maailmassa.

Already a workaholic, he worked even more --

Hän oli työholisti, ja hän työskenteli vieläkin enemmän,

15- to 18-hour days.

15-18 tuntia päivässä.

Healing others became more than just his job,

Muiden parantamisesta tuli hänelle enemmän kuin työ;

it was his own most effective form of relief.

se antoi hänellekin helpotusta.

"If I wasn't as busy as I am," he told a reporter at the time,

"Jos en olisi niin kiireinen kuin olen", hän kertoi tuolloin toimittajalle

"I would be a completely disabled guy."

"olisin täysin rampa mies."

On a business trip to Florida in the early 1980s,

Eräällä työmatkalla Floridassa 1980-luvun alussa

Bonica got a former student to drive him to the Hyde Park area in Tampa.

Bonican aikaisempi oppilas kyyditsi hänet Hyde Parkin alueelle Tampassa.

They drove past palm trees and pulled up to an old mansion,

He ajoivat palmupuiden ohitse ja saapuivat vanhalle kartanolle,

with giant silver howitzer cannons hidden in the garage.

jossa suuret hopeiset kanuunat olivat piilotettu autotalliin.

The house belonged to the Zacchini family,

Talo kuului Zacchinin suvulle,

who were something like American circus royalty.

jota voisi kutsua Amerikassa sirkuksen kuningasperheeksi.

Decades earlier, Bonica had watched them,

Vuosikymmeniä aikaisemmin Bonica oli katsonut heitä

clad in silver jumpsuits and goggles,

pukeutuneina hopeisiin haalareihin ja suojalaseihin

doing the act they pioneered -- the Human Cannonball.

tekemässä pioneeriesityksensä, Elävän kanuunankuulan.

But now they were like him: retired.

Mutta nyt he olivat kuin hän: eläkkeellä.

That generation is all dead now, including Bonica,

Tuo sukupolvi on nyt kuollut, kuten myös Bonica,

so there's no way to know exactly what they said that day.

joten ei ole tietoa, mistä he puhuivat juuri tuona päivänä.

But still, I love imagining it.

Siitä huolimatta, kuvittelen sitä mielelläni.

The strongman and the human cannonballs reunited,

Voimamiehen ja Elävän kanuunankuulan jälleentapaaminen,

showing off old scars, and new ones.

vanhojen ja uusien arpien esittelyä.

Maybe Bonica gave them medical advice.

Ehkä Bonica antoi heille lääketieteellisiä neuvoja.

Maybe he told them what he later said in an oral history,

Ehkä hän kertoi heille jotain mistä suullinen historiikki kertoo,

which is that his time in the circus and wrestling deeply molded his life.

että aika sirkuksen ja painin parissa muokkasi syvästi hänen elämäänsä.

Bonica saw pain close up.

Bonica näki kivun läheltä.

He felt it. He lived it.

Hän tunsi sen ja eli sen parissa.

And it made it impossible for him to ignore in others.

Ja sen takia hän ei voinut olla kiinnittämättä huomiota toisten kipuun.

Out of that empathy, he spun a whole new field,

Tuon empatian kautta hän pyöritti kokonaista alaa

played a major role in getting medicine to acknowledge pain

toimien merkittävässä roolissa ja sai lääketieteen tunnustamaan kivun

in and of itself.

olemassaolon.

In that same oral history,

Samassa suullisesti jaetussa historiikissa

Bonica claimed that pain

Bonica väitti, että kipu oli

is the most complex human experience.

oli monimutkaisin ihmisen kokema asia.

That it involves your past life, your current life,

Siinä on mukana mennyt elämäsi ja nykyinen elämäsi,

your interactions, your family.

omat toimesi, oma perheesi.

That was definitely true for Bonica.

Sellaista se todella oli Bonicalle.

But it was also true for my mom.

Mutta sellaista se oli myös äidilleni.

It's easy for doctors to see my mom

Lääkäreiden on helppo nähdä äitini

as a kind of professional patient,

vain ammattilaispotilaana,

a woman who just spends her days in waiting rooms.

naisena, joka vain viettää päivänsä odotushuoneissa.

Sometimes I get stuck seeing her that same way.

Joskus näen hänet samalla tavalla.

But as I saw Bonica's pain --

Mutta ymmärtäessäni Bonican kivun --

a testament to his fully lived life --

koko elämänsä omistamisen sille --

I started to remember all the things that my mom's pain holds.

aloin muistaa kaiken sen, mitä äitini kokemat kivut pitivät sisällään.

Before they got swollen and arthritic,

Ennen turvotusta ja nivelreumaa

my mom's fingers clacked away

äitini sormet naputtelivat

in the hospital H.R. department where she worked.

sairaalan henkilöstöosastolla, jossa hän työskenteli.

They folded samosas for our entire mosque.

Ne tekivät samosa-leivonnaisia koko moskeijalle.

When I was a kid, they cut my hair,

Ollessani pieni ne leikkasivat hiukseni,

wiped my nose,

pyyhkivät nenäni,

tied my shoes.

sitoivat kenkäni.

Thank you.

Kiitos.

(Applause)

(Taputuksia)