A brief history of melancholy - Courtney Stephens

Kääntäjä: Tero Vilkesalo Oikolukija: Marja Oilinki

Sadness is part of the human experience,

Suru on osa ihmisenä oloa,

but for centuries there has been vast disagreement

mutta vuosisatojen ajan on vallinnut suuri erimielisyys siitä,

over what exactly it is and what, if anything, to do about it.

mitä se tarkalleen ottaen on ja mitä sille voi tai pitäisi tehdä.

In its simplest terms,

Pelkistetysti sanottuna

sadness is often thought of

suru mielletään usein luonnolliseksi reaktioksi vaikeaan tilanteeseen.

as the natural reaction to a difficult situation.

You feel sad when a friend moves away or when a pet dies.

Surua tuntee, kun ystävä muuttaa pois tai kun lemmikki kuolee.

When a friend says, "I'm sad,"

Kun ystävä sanoo: “Olen surullinen”,

you often respond by asking, "What happened?"

vastataan usein kysymällä: “Mitä tapahtui?”

But your assumption that sadness has an external cause outside the self

Se oletus, että surulla on ihmisen itsensä ulkopuolinen syy,

is a relatively new idea.

on kuitenkin suhteellisen uusi käsitys.

Ancient Greek doctors didn't view sadness that way.

Antiikin Kreikan lääkäreillä oli surusta eri näkemys.

They believed it was a dark fluid inside the body.

He uskoivat sen olevan tummaa nestettä ihmisruumiissa.

According to their humoral system,

Heidän humoraalioppinsa mukaan

the human body and soul were controlled by four fluids, known as humors,

ihmisen ruumista ja sielua hallitsivat humoraaleiksi kutsutut neljä nestettä,

and their balance directly influenced a person's health and temperament.

joiden tasapaino vaikutti suoraan ihmisen terveyteen ja temperamenttiin.

Melancholia comes from melaina kole,

Melankolia tulee sanoista melaina kole,

the word for black bile, the humor believed to cause sadness.

musta sappi – se oli humoraali, jonka uskottiin aiheuttavan surua.

By changing your diet and through medical practices,

Ruokavaliota muuttamalla ja lääkintämenetelmillä

you could bring your humors into balance.

humoraalit saataisiin tasapainoon.

Even though we now know much more about the systems

Vaikka tiedämme nykyään paljon enemmän

ihmisruumista hallitsevista järjestelmistä,

that govern the human body,

these Greek ideas about sadness

kreikkalaisten käsitykset surusta

resonate with current views,

myötäilevät nykyisiä näkemyksiä,

not on the sadness we all occasionally feel,

eivät tosin surusta, jota me kaikki toisinaan tunnemme,

but on clinical depression.

vaan kliinisestä masennuksesta.

Doctors believe that certain kinds of long-term,

Lääkärit uskovat, että tietyt pitkäaikaiset,

unexplained emotional states are at least partially related to brain chemistry,

selittämättömät tunnetilat liittyvät ainakin osittain aivokemiaan,

the balance of various chemicals present inside the brain.

aivoissa olevien eri kemikaalien tasapainoon.

Like the Greek system,

Kreikkalaisen järjestelmän tavoin

changing the balance of these chemicals can deeply alter

näiden kemikaalien tasapainon muutos voi muuttaa syvästi sitä,

how we respond to even extremely difficult circumstances.

miten reagoimme jopa äärimmäisen vaikeisiin olosuhteisiin.

There's also a long tradition of attempting to discern

Surun arvon hahmottamispyrkimyksillä on pitkät perinteet,

the value of sadness,

and in that discussion,

ja niissä pohdinnoissa on esitetty vahvat perusteet sille,

you'll find a strong argument that sadness is not only

että suru ei ole vain väistämätön osa elämää vaan myös olennainen osa sitä.

an inevitable part of life but an essential one.

If you've never felt melancholy,

Jos et ole koskaan tuntenut melankoliaa,

you've missed out on part of what it means to be human.

olet jäänyt paitsi yhdestä ihmisenä olemisen osa-alueesta.

Many thinkers contend that melancholy is necessary in gaining wisdom.

Monet ajattelijat väittävät,

että melankolia on viisauden saavuttamiseksi välttämätöntä.

Robert Burton, born in 1577,

Vuonna 1577 syntyneen Robert Burtonin

spent his life studying the causes and experience of sadness.

elämäntyö oli surun kokemusten ja syiden tutkimus.

In his masterpiece "The Anatomy of Melancholy,"

Mestariteoksessaan “Melankolian anatomia”

Burton wrote, "He that increaseth wisdom increaseth sorrow."

Burton kirjoitti: “Mikä lisää viisautta, lisää surua”.

The Romantic poets of the early 19th century

1800-luvun alun romanttiset runoilijat uskoivat,

believed melancholy allows us to more deeply understand other profound emotions,

että melankolia auttaa meitä ymmärtämään syvällisemmin muita voimakkaita tunteita

kuten kauneutta ja iloa.

like beauty and joy.

To understand the sadness of the trees losing their leaves in the fall

Kun ymmärtää surun siitä, että puut pudottavat syksyllä lehtensä,

is to more fully understand the cycle of life that brings flowers in the spring.

ymmärtää paremmin elämän kiertokulkua, joka tuo keväällä kukat.

But wisdom and emotional intelligence seem pretty high on the hierarchy of needs.

Viisaus ja tunneäly näyttävät kuitenkin olevan tarvehierarkiassa melko korkealla.

Does sadness have value on a more basic, tangible,

Onko surulla arvoa perustavammalla, konkreettisemmalla,

maybe even evolutionary level?

ehkä jopa evoluution tasolla?

Scientists think that crying and feeling withdrawn

Tutkijat uskovat, että itku ja sulkeutuneisuuden tunne

is what originally helped our ancestors secure social bonds

auttoivat alun perin esivanhempiamme turvaamaan sosiaaliset siteet

and helped them get the support they needed.

ja saamaan tarvitsemaansa tukea.

Sadness, as opposed to anger or violence, was an expression of suffering

Toisin kuin viha tai väkivalta, suru oli kärsimyksen ilmaus,

that could immediately bring people closer to the suffering person,

joka sai kärsivän ja hänen kanssaihmisensä välittömästi lähentymään.

and this helped both the person and the larger community to thrive.

Tämä auttoi sekä kärsivää että laajempaa yhteisöä menestymään.

Perhaps sadness helped generate the unity we needed to survive,

Ehkä suru osaltaan loi selviytymiseen tarvittavaa yhtenäisyyttä.

but many have wondered whether the suffering felt by others

Monet ovat kuitenkin pohtineet, onko toisten kokema kärsimys

is anything like the suffering we experience ourselves.

yhtään samanlaista kuin itse kokemamme kärsimys.

The poet Emily Dickinson wrote,

Runoilija Emily Dickinson kirjoitti:

"I measure every Grief I meet With narrow, probing Eyes -

“Mittaan jokaisen kohtaamani surun kapein, tutkivin silmin -

I wonder if it weighs like MIne - Or has an Easier size."

Mietin, painaako se kuin omani - vai onko se helpomman kokoinen.”

And in the 20th century,

Ja 1900-luvulla lääketieteelliset antropologit, kuten Arthur Kleinman,

medical anthropologists, like Arthur Kleinman,

gathered evidence from the way people talk about pain

keräsivät aineistoa ihmisten tavoista puhua kivusta

to suggest that emotions aren't universal at all,

ja osoittivat, että tunteet eivät ole lainkaan yleisinhimillisiä

and that culture, particularly the way we use language,

ja että kulttuuri, erityisesti kielenkäyttö,

can influence how we feel.

voi vaikuttaa tuntemuksiimme.

When we talk about heartbreak,

Särkyneestä sydämestä puhuminen tuo kokemusmaailmaamme särkymisen tunteen.

the feeling of brokenness becomes part of our experience,

Jos taas eri kulttuurissa puhutaan ruhjoutuneesta sydämestä,

where as in a culture that talks about a bruised heart,

there actually seems to be a different subjective experience.

näyttää subjektiivinen kokemus itse asiassa olevan erilainen.

Some contemporary thinkers aren't interested

Joitakin nykyajan ajattelijoita ei kiinnosta

in sadness' subjectivity versus universality,

surun subjektiivisuus ja yleisinhimillisyys

and would rather use technology to eliminate suffering in all its forms.

vaan he hyödyntäisivät teknologiaa poistaakseen kaikenlaisen kärsimyksen.

David Pearce has suggested that genetic engineering

David Pearce on ehdottanut, että geenitekniikka

and other contemporary processes

ja muut nykyajan prosessit

cannot only alter the way humans experience emotional and physical pain,

eivät voi muuttaa vain ihmisten tunneperäisen ja fyysisen kivun kokemista,

but that world ecosystems ought to be redesigned

vaan että maailman ekosysteemit pitäisi suunnitella uudelleen niin,

so that animals don't suffer in the wild.

että eläimet eivät kärsisi luonnossa.

He calls his project "paradise engineering."

Hän kutsuu hankettaan “paratiisitekniikaksi”.

But is there something sad about a world without sadness?

Mutta olisiko täysin suruton maailma silti jollain tapaa surullinen?

Our cavemen ancestors and favorite poets

Luolamies-esivanhempamme ja lempirunoilijamme

might not want any part of such a paradise.

eivät varmaan haluaisi osaksi sellaista paratiisia.

In fact, the only things about sadness that seem universally agreed upon

Oikeastaan vain parista surua koskevasta asiasta tuntuu vallitsevan yksimielisyys:

are that it has been felt by most people throughout time,

kautta aikojen useimmat ihmiset ovat tunteneet sitä,

and that for thousands of years,

ja jo tuhansia vuosia yksi parhaista keinoista käsitellä tätä vaikeaa tunnetta

one of the best ways we have to deal with this difficult emotion

is to articulate it, to try to express what feels inexpressable.

on ollut pukea se sanoiksi,

yrittää ilmaista se, mikä tuntuu mahdottomalta ilmaista.

In the words of Emily Dickinson,

Emily Dickinsonin sanoin:

"'Hope' is the thing with feathers - That perches in the soul -

“Toivo on se höyhenolento - joka sieluun laskeutuu -

"And sings the tune without the words - And never stops - at all -"

ja laulaa säveltään sanoja vailla - eikä koskaan lopeta -”